Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 11.9.2020

Master School: Jotain uutta, jotain vanhaa – jotain ihan odottamatonta!

Työelämän aikana suoritetut opinnot tarjoavat uusia näkökulmia ja välineitä omalle alalle. Parhaimmillaan opiskelu kannustaa valitsemaan uralle uuden suunnan. Siihen tilaisuuteen kannattaa tarttua rohkeasti, kannustaa Nina Arponen.

Kun sairaanhoitaja Nina Arponen suoritti sosiaali- ja terveysalan Master-tutkintoaan Turun ammattikorkeakoulussa, hän huristeli Raumalta kontaktipäiviin Turun Ruiskadun toimipisteelle. Sittemmin opiskelu on siirtynyt Kupittaan kampuksen moderneihin tiloihin. 

– Ammattikorkeakoulu on minulle kaikista tutuin paikka Turussa. Osaan ajaa tänne ja takaisin Raumalle vaikka silmät kiinni, Nina vitsailee. 

Hän valmistui Turun AMK:n Master Schoolin kliinisen asiantuntijan koulutuksesta toukokuussa 2014. Opintojen ja valmistumisen jälkeen on virrannut paljon vettä Aurajoessa: kliininen hoitotyö on vaihtunut laatu- ja kehittämistehtäviin, ja esiintymistä karttaneesta Ninasta on tullut seminaaripuhujanakin vakuuttanut asiantuntija. 

Mitä oikein tapahtui? 

Opiskelua ja oivalluksia

2010-luvun alussa Ninan työpäivät Rauman kaupungin sosiaali- ja terveysvirastossa sujuivat itsenäistä vastaanottoa pitäen. Työn vaativuus houkutteli hakemaan Master-opintoihin.

– Lähdin kliinisen asiantuntijan koulutusohjelmaan, koska halusin kehittää itseohjautuvuutta, päätöksentekoa ja kriittistä ajattelukykyä. Ajatuksena oli myös syventää sitä kliinisen hoitotyön osaamista, hän muistelee.

Työelämässä olevalle Ninalle opiskelu Turun AMK:n Master Schoolissa oli luonteva valinta. Master-opinnot sujuivat joustavasti työn ohessa, ja muutamana päivänä kuukaudessa opiskelijat ympäri Suomen kerääntyivät lähiopetukseen Turkuun. Oppiminen tapahtui erilaisten oppimis- ja kehittämistehtävien kautta, jotka kytkeytyivät tiiviisti osaksi työelämää. 

– Master-opinnoista jäi käteen innostus ammattialan asioiden lukemista kohtaan ja huomaan seuraavani alaa paljon enemmän. Hyvää oli myös oivallusten saaminen – sain kokea hahmottavani kokonaisuuksia, Nina kertoo. 

Yksi iso oivallus tapahtui aivan opintojen alkuvaiheessa. 

– Jokin vipu vain kääntyi päässäni ja minusta kuoriutuikin kehittäjä! 

Asiantuntija paikallaan

Vivun kääntymisestä on kulunut nyt jokunen vuosi. Opintojen aikana tapahtunut omien vahvuuksien löytäminen vei Ninan valmistumisen jälkeen keskitetyn ajanvarauksen ja hoidon tarpeen arvioinnin vastuuhoitajaksi sekä erilaisiin laatu- ja kehittämistehtäviin. Kliinisestä hoitotyöstä ovat peruja enää tuttu työnantaja ja satunnaiset lasten välikorvatulehdusten tarkistukset. 

– Opiskelun myötä ymmärrykseni ammattialastani on kehittynyt aikaisempaa monisyisemmäksi ja laajemmaksi. Myös nykyinen työni on hyvin strategiapainotteista. On äärettömän iso etu, että tunnen kentän ja osaan asiantuntijana hahmottaa erilaisia kehittämiskohteita, Nina toteaa.

Keskeinen osa Master-opintoja on opinnäytetyö, joka toteutetaan kehittämisprojektina esimerkiksi omalle työpaikalle. Ninalle opinnäytetyö edusti uskallusta astua asiantuntijan saappaisiin. 

– Opinnäytetyö poiki esiintymisiä niin kansallisiin kuin kansainvälisiin seminaareihin. Kun oma asiantuntijuuteni kehittyi, pystyin paremmin perustelemaan näkemyksiäni. Ennen opintoja olisi ollut painajaismaista mennä puhumaan johonkin tilaisuuteen, hän pudistaa päätään.  

Master-opinnot ovat tuoneet Ninan uratarinaan paljon uusia ja kiinnostavia asioita. Hän kannustaakin lämpimästi hakemaan opintojen pariin, mikäli oman alan osaamisen kehittäminen kiinnostaa. 

– Kehotan tarttumaan tähän haasteeseen. Se oikeasti palkitsee. Opintojen kautta päädyin tekemään sellaista työtä, mistä tykkään ja olen tyytyväinen omaan urapolkuuni.