Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 10.6.2019

KampusART-taideohjelman ensimmäinen taiteilijahaku on avautunut

Kupittaan kampuksen taideohjelman ensimmäinen taiteilijahaku on käynnistynyt. Nyt avautuneella portfoliohaulla ja sitä seuraavalla kutsukilpailulla etsitään kiinnostavaa ja rohkeaa teosideaa, joka toteutetaan Kupittaalle rakentuvan Turun AMK:n uuden kampusrakennuksen sekä Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen väliselle pihakannelle.

Taideohjelman ulkokohteen taiteilijavalinta toteutetaan kaksivaiheisena. Suomessa työskenteleville taiteilijoille ja taiteellisille työryhmille avoin portfoliohaku on käynnissä 3.6.−31.7.2019. Määräaikaan mennessä portfolionsa lähettäneistä valitaan kutsukilpailuvaiheeseen 3−5 taiteilijaa ja/tai taiteellista työryhmää, joilta tilataan luonnokset teoksesta tai teoskokonaisuudesta.

– Taide lisää kampusalueen viihtyisyyttä ja luo paikalle identiteettiä. Tavoitteena on, että teos tuo kontrastia ympäristöönsä. Taide voi paitsi yllättää, myös toimia maamerkkinä ja auttaa suunnistamaan alueella, kertoo KampusARTin taidekoordinaattori Riina Kotilainen.

Lisätiedot portfoliohausta ja kilpailukohteesta sekä aikataulusta löytyvät taideohjelman nettisivuilta osoitteesta kampusart.turkuamk.fi.

Korkeatasoista ja kiinnostavaa nykytaidetta kampukselle

Nyt käynnissä oleva portfoliohaku ja sen pohjalta järjestettävä kutsukilpailu ovat osa KampusART-taideohjelmaa, joka tuo Turun tiedepuistoon rakentuvalle kampukselle korkeatasoista ja kiinnostavaa nykytaidetta.

– Lähes miljoonan euron taideohjelma toimii esimerkkinä alueen ja tulevaisuuden julkisen taiteen kehittämiselle. Samalla se on osa valtakunnallista julkisen taiteen kehittämistyötä, kertoo Turun AMK:n kuvataiteen koulutus- ja tutkimuspäällikkö Taina Erävaara.

Taideohjelmaa koordinoi Turun AMK:n Taideakatemia, ja se toteutetaan Turun AMK:n ja Turun Teknologiakiinteistöjen yhteistyönä.

Sisätilojen taiteilijahaku alkaa kesän jälkeen

Seuraava KampusART-taideohjelman taiteilijahaku avautuu kesän jälkeen. Silloin haetaan sisätiloihin tulevien taideteosten tekijöitä, ja myös nämä taiteilijat valitaan avoimen portfoliohaun kautta.

Kuvana havainnekuva kilpailukohteesta. Kuva: Sigge Arkkitehdit