Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 16.9.2019

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta jatkoi kasvuaan – Turun AMK mukana positiivisessa kehityksessä

Ammattikorkeakoulut hankkivat tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan 107 miljoonaa ulkopuolista kilpailtua tutkimusrahoitusta ja yritysrahoitusta viime vuonna. Kasvua edellisestä vuodesta oli yli 10 miljoona euroa. Turun ammattikorkeakoulun ulkoisen rahoituksen osuus vuonna 2018 oli 7,5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2015 jälkeen ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan kasvu on perustunut yli 35 miljoonalla eurolla kasvaneeseen EU-rahoitukseen. Viime vuonna ulkopuolisesta rahoituksesta 60 % tuli EU:lta. Merkittävimmät EU-rahoituslähteet olivat Euroopan aluekehitysrahasto (26 M€) ja Euroopan sosiaalirahasto (22 M€)

Valtakunnallinen kasvu näkyy myös TKI-hankkeiden, kumppanuuksien ja hankehenkilöstön määrissä.Ulkopuolisia kumppaneita oli mukana yli 13 100, joista yli puolet oli yrityksiä. Tuloksista kertoi ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene tiedotteessaan.

– Ammattikorkeakoulujen kehittämistoiminta kohdistuu yritysten hyväksi ja toimintaa tehdään yhdessä yritysten kanssa, Arenen varapuheenjohtaja Petri Raivo muistuttaa. Yritysten lisäksi kumppaneina on korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia.

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta kohdistuu tuotteiden ja palveluiden sekä työelämän toimintatapojen kehittämiseen. Yritysten lisäksi yhteistyötä tehdään julkisten ja kolmannen sektorin kanssa.

Turun AMK tukee alueen yrityksiä

Turun AMK:n TKI-toiminnassa lähtökohtana on alueelle saatava hyöty osaamisen, investointien tai innovaatioiden muodossa. TKI-hankkeilla tuetaan alueen koulutuksen kehitystä mutta myös alueen yritysten kilpailukykyä ja yhteisöjen elinvoimaisuutta. Työn tukena ammattikorkeakoululla on alueellisten verkostojensa lisäksi vahvat kansalliset ja kansainväliset kumppaniverkostot.

Vuosina 2018–2019 Turun AMK on ulkoisen TKI-rahoituksen mahdollistamana tehnyt merkittäviä investointeja erityisesti tekniikan alan laboratorioihin , mikä tukee Kupittaalle kohoavaa tutkimus- ja innovaatioympäristöä, jonka tavoitteena on parantaa Varsinais-Suomen teollisuuden kilpailukykyä. Yrityksillä on paremmat mahdollisuudet hyödyntää Turun AMK:n uusia laboratorioympäristöjä mm. tuotekehityksessä ja testauksessa. 

– Julkisen sektorin panostus infrastruktuuriin johtaa siihen, että yritysten kanssa tehtävä yhteistyö lisääntyy merkittävästi ja on avainasemassa investointien hyödyntämisessä. Tulevaisuuden tavoitteena tulee olla, että investointeja tehdään jatkossa myös teollisuuden tuella ja muodostetaan yhteinen tutkimusinfrastruktuuri teollisuuden kanssa, kertoo Turun AMK:n vararehtori Juhani Soini.

Investointihankkeiden tavoitteina on luoda laajoja oppimis- ja TKI-infrastruktuuriympäristöjä, lisätä konkreettista yhteistyötä alueen yritysten ja muiden korkeakoulujen kanssa sekä vahvistaa Teknologiakampus Turkua.

Suomessa on 25 ammattikorkeakoulua, joiden toiminnasta TKI-toiminta muodostaa viidesosan. Se on käytännönläheistä yritystoiminnan ja työelämän kehittämistä, mikä sisältää usein tuotteiden ja palveluiden sekä yritysten toimintatapojen ja osaamisen kehittämistä. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on ollut koulutuksen rinnalla ammattikorkeakoulujen tehtävä vuodesta 2003. Tehtävä laajeni myös innovaatiotoimintaan vuoden 2015 alusta.
 

Lue lisää: