Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 20.9.2019

Turun AMK nimesi johtavia yliopettajia

Turun ammattikorkeakoulu vahvistaa teknillistä innovaatiokorkeakoulua nimeämällä kolme uutta johtavaa yliopettajaa. Kyseistä nimikettä ei ole käytössä muilla korkeakouluilla Suomessa.

– Johtavan yliopettajan nimitys edellyttää vahvaa akateemista taitoa ja kokemusta, kansainvälisesti vertailukelpoista näyttöä pitkäjänteisestä soveltavasta tutkimuksesta ja monipuolista työelämän ja johtamisen kokemusta, kertoo Turun AMK:n Tekniikka ja liiketoiminta -sektorin koulutusjohtaja Juha Kontio.

Turun ammattikorkeakoulussa on aiemmin nimetty yksi johtava yliopettaja, Dr. Sc., KTT Liisa Kairisto-Mertanen osaamisalueinaan myyntityö ja innovaatiopedagogiikka. Vararehtori Juhani Soini korostaa johtavan yliopettajan tehtävien osalta erityisesti kolmea asiaa:

– Johtavan yliopettajan tehtävänä on varmistaa omalla osaamisalueellaan ryhmänsä kansainvälinen soveltavan tutkimuksen kärkiosaamisen kehittyminen, vaikuttava teollisuus- ja työelämäyhteistyö sekä verkostojen rakentaminen ja ylläpitäminen kansallisesti ja kansainvälisesti, Juhani Soini kiteyttää.

Uudet johtavat yliopettajat 1.9.2019 alkaen toistaiseksi

Yliopettaja, dosentti Jarkko Paavola todetaan Tietoliikenne ja tietoturva -osaamisalueen johtavaksi yliopettajaksi.

Jarkko Paavola toimii Turun AMK:ssa Tietoliikenne ja tietoturva -tutkimusryhmän vetäjänä. Paavola on koulutukseltaan tekniikan tohtori Turun yliopistosta. Lisäksi Paavola on dosentti Åbo Akademissa. Paavola on viime aikoina tutkinut erityisesti 5G-teknologiaa ja IoT-järjestelmien kyberturvallisuutta. 5G-teknologioiden osalta Paavolan tutkimusryhmä on rakentanut testiympäristön, jossa teknologian hyödyntämistä on tutkittu erilaisilla sovellusalueilla kuten kriittinen kommunikaatio, media ja viihde, tehdasympäristö ja satamalogistiikka. Kyberturvallisuuden osalta Paavolan tutkimusryhmä on keskittynyt IoT- eli verkkoon liitettyjen laitteiden kyberturvallisuuden varmistamisen menetelmiin ja niiden kehittämiseen. Paavola on kirjoittanut yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa noin 80 kansainvälistä vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua. Paavola on aktiivinen toimija kansallisilla ja kansainvälisisillä foorumeilla tutkimusryhmänsä fokusalueilla.

Yliopettaja, dosentti Valtteri Hongisto todetaan osaamisalueiden Sisäympäristöt ja akustiikka johtavaksi yliopettajaksi.

Valtteri Hongisto toimii Rakennetun ympäristön tutkimusryhmän vetäjänä. Hongiston koulutus on tekniikan tohtori Aalto-yliopistosta ja hänellä on dosentuuri Aalto-yliopistossa ja Turun yliopistossa. Hongisto on ohjannut neljä väitöskirjaa akustiikan, lämpöolojen ja psykologian tieteenaloilta. Hän ollut mukana 55 vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa ja yli 200 muussa tieteellisessä julkaisussa. Hongisto on viime aikoina tutkinut ryhmäläisten ja yhteistyökumppaniensa kanssa mm. rakennusten akustiikkaa ja äänieristystä, melua ja melun vaikutuksia ihmiseen koskien asuin- ja toimistoympäristöjä. Tutkimuksen käytännönläheisyyden säilyttämiseksi Hongisto antaa myös konsultaatiopalveluja yrityksiin. Hongisto on vaikuttanut tutkimuksillaan merkittävästi useisiin kansainvälisiin standardeihin sekä kansallisiin rakentamismääräyksiin.

Yliopettaja, dosentti Harri Jalonen todetaan Arvonluonti ja tietojohtaminen -osaamisalueen johtavaksi yliopettajaksi.

Harri Jalonen toimii Turun AMK:ssa Arvonluonnin uudet alustat ja muodot -tutkimusryhmän vetäjänä. Jalonen on koulutukseltaan filosofian tohtori Tampereen teknillisestä yliopistosta ja valtiotieteiden maisteri Turun yliopistosta. Lisäksi Jalonen on Tampereen ja Vaasan yliopistojen dosentti. Jalonen on tutkinut viime aikoina mm. innovointia edistäviä ja estäviä tekijöitä, tiedolla johtamisen mahdollisuuksia ja kipupisteitä, urheilun ja e-urheilun arvonmuodostusta, arvonluonnin haasteita digitalisoituvissa liiketoimintaympäristöissä sekä sosiaalisen median hyödyntämistä liiketoiminnassa. Jalonen on julkaissut itsenäisesti tai yhdessä muiden kanssa yhteen laskien noin 100 tieteellistä artikkelia, konferenssipaperia, kirjaa tai kirjan lukua sekä noin 100 ammatti- ja sanomalehdissä tai blogialustoilla julkaistua artikkelia. Jalonen toimii aktiivisesti useiden tiedelehtien ja -konferenssien ja tutkimusrahoitusta myöntävien instituutioiden asiantuntija-arvioijana.

 

Henkilökuvat nettikäyttöön (painoresoluutioiset kuvat pyydettäessä: satu.haapala@turkuamk.fi ):

Vasemmalta: Jarkko Paavola, Valtteri Hongisto, Harri Jalonen