Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.11.2019

AMK:n hankkeet tuottavat uusia toimintamalleja työelämään

Kehittämistöiden tuotokset ovat esillä alueseminaarissa. Turun AMK:n Master Schoolin koulutusseminaari kokoaa asiantuntijat yhteen. Maksuton ja yleisölle avoin tilaisuus järjestetään torstaina 21.11. ICT-Cityssä. Seminaari on suunnattu sekä alan opiskelijoille että työelämätoimijoille.

TALK – näkökulmia hyvinvointiin ja terveyteen -seminaari tavoittelee alueellista vaikuttavuutta ja Master Schoolin tunnettavuutta. Samalla se kokoaa yhteen työelämätoimijat ja opiskelijat. Kahdesti vuodessa järjestettävässä koulutusseminaarissa valmistuvat opiskelijat esittelevät opinnäytetöinä toteutettujen kehittämisprojektiensa tuotoksia toimeksiantajatahojensa kanssa.

– Tavoitteemme on välittää tietoa siitä tarvelähtöisestä tutkimus- ja kehittämistyöstä, jota ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa tehdään, toteaa koulutusvastaava Anne Rouhelo.

Innovatiivisia toimintamalleja hyvinvoinnin tukemiseksi

Alueseminaarin suulliset esitykset ovat tarkoin valittuja ja haastavat yleisön pohtimaan hyvinvointia monesta eri näkökulmasta. Marraskuun tilaisuuden pääteemat ovat: sähköiset palvelut hyvinvointia tukemassa, tieto ohjaa toimintaa ja työhyvinvoinnin uudet toimintamallit.

Master School -opiskelijat ovat luoneet esimerkiksi nuorten päihteettömyyteen tukevan täydennyskoulutuskokonaisuuden, elintapaohjauksen mallin lapsettomuushoidossa olevien tueksi valtakunnalliseen Terveyskylään, tutkimusklubi-toimintamallin leikkausosastolle sekä tukikompassin työterveyshuoltoon asiakkaiden työhyvinvointia tukemaan. Kaikki tuotokset on luotu projektiluontoisesti ja ne perustuvat kohdeorganisaatioiden tarpeisiin.

– Kehittämishankkeissa työskentely tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden oppia erilaisia toimintatapoja ja yhteistyökäytänteitä sekä projektinhallintaa. Tärkeimmässä roolissa on kuitenkin verkostoituminen, mikä mahdollistaa hankkeissa luotujen tuotosten käyttöön oton työelämässä, painottaa Rouhelo.

Tavoitteena on kehittää alueellista toimintaa

Seminaaripäivässä on suullisten esitysten lisäksi esillä loppuvuonna valmistuvien opiskelijoiden opinnäytetöiden tuotokset postereina. Posterinäyttely on avoin yleisölle koko tilaisuuden ajan.

– Olisi hienoa, jos tutkitun ja kehittämisprojekteissa tuotetun tiedon perusteella luodut tuotokset tulisivat laajemminkin hyödynnetyksi, Rouhelo toivoo.

Tilaisuuden key note -luentona kuullaan Auria Biopankin data-analyytikko Samu Kurjen esitys ”Biopankkitoiminta väestön hyvinvointia tukemassa”. Biopankit varastoivat näytteitä ja näytteisiin liittyviä tietoja sekä luovuttavat niitä korkealaatuisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

– Biopankkien perimmäinen tavoite on potilaiden parempi hoito. Tutkimuksissa saatu tieto auttaa ymmärtämään sairauksien syitä ja edistää uusien hoitomuotojen ja lääkkeiden kehittämistä, Kurki toteaa.

***

TALK – näkökulmia terveyteen ja hyvinvointiin -seminaari järjestetään Turun AMK:n tiloissa, ICT-Cityssä, Alpha-auditoriossa torstaina 21.11. klo 8.30-15.00.

Lisätietoa seminaarista ja seminaariohjelma: https://www.turkuamk.fi/fi/tapahtumat/830/talk-nakokulmia-terveyteen-ja-hyvinvointiin/

Media on tervetullut alueseminaariin.