Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 2.4.2014

Ideoita unelmien opiskelukaupungista 24 tunnin leirillä

Toista kertaa järjestetylle Challenge Turku -innovaatioleirille osallistui 11 opiskelijajoukkuetta, joiden kaikkien ideoita tuomaristo kiitti toteuttamiskelpoisiksi. Voittajat halusivat kehittää Turun kulttuurikohteiden houkuttelevuutta.

Challenge Turku on 24 tunnin innovaatioleiri kaikkien turkulaisten korkeakoulujen opiskelijoille. Leiri pidettiin 25.-26.3. Teutorin tiloissa Lemminkäisenkadulla. Leirin työskentelykielenä oli englanti.

Kaikki mukana olleet joukkueet saivat pohdittavakseen haasteen, jonka teema oli tänä vuonna Turun kehittäminen opiskelijakaupunkina.

Toteuttamiskelpoisuuden lisäksi isäksi voittajan valintakriteereitä olivat muun muassa idean innovatiivisuus ja houkuttelevuus sekä se, miten idea kehittäisi Turkua.

Voittajajoukkueen ajatus oli jatkaa Turun vuoden 2011 kulttuuripääkaupunkivuotta ja tuoda kaupunkiin esimerkiksi lisää taidetta.

Team White suunnitteli kaupungin nähtävyyksien yhteyteen infokoppeja, joissa voisi myös ottaa itsestään valokuvia.

– Idea pääsee seuraavaksi jatkokehitykseen Turun yliopiston ja kaupungin yhteistyönä, kertoo tiimissä mukana ollut Turun AMK:n ensimmäisen vuoden Information Technologyn opiskelija Sobhan Niroula.