Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 11.9.2020

Master School: Maailmaa muuttavat opinnot

Mikään tavoite ei ole liian iso, tietää sairaanhoitaja Mikko Viitanen. Master-opiskelija suunnittelee kehittämishankkeessaan peliä, joka voi muuttaa monen nuoren tulevaisuuden.

Niin kauan kuin Mikko Viitanen muistaa, hän on halunnut työskennellä lasten ja nuorten parissa. Sairaanhoitajan tutkinnolla Mikko ajatteli pääsevänsä unelma-alalle monenlaisiin tehtäviin. Urapolku johti kuitenkin pian Turun yliopistolliseen keskussairaalaan, Tyksiin – ja siellä mies on viihtynyt hyvin!

– Olen työskennellyt kiertävänä sairaanhoitajana lasten ja nuorten klinikalla 10 vuotta. Sinä aikana olen saanut nähdä alaa todella monipuolisesti, hän kertoo. 

Kiertävän varahenkilön työmaana toimivat kaikki klinikan erikoishoidon osastot päivystyspoliklinikalta syöpäosastoon. Vaihtelevassa työympäristössä jokainen päivä tuo tullessaan jotain uutta. Onpa Mikko päätynyt myös sairaala-arkea seuraavaan Elossa 24h -tosi-tv-sarjaan. 

Opettava sairaanhoitaja

Hoitotyön ohella Mikko on suunnitellut ja toteuttanut koulutuksia. Sitä kautta syntyi myös kipinä hakea Master Schooliin. 

– Huomasin, että opetuspuoli kiehtoo koko ajan enemmän. Master Schoolin sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto yhdistettynä tarvittaviin pedagogisiin opintoihin antavat paljon hyviä työkaluja tavoitteen saavuttamiseen. Kun vielä kollegat suosittelivat opintoja, päätin hakea, hän taustoittaa.

Master-tutkinto antaa valmiuden hakea työtehtäviin, jotka edellyttävät ylempää korkeakoulututkintoa. Mikko näkee, että tutkinnolla on ratkaiseva vaikutus myös hänen uraansa. 

Siihen, jatkuuko ura opettajana vai sairaanhoitajana, hän ei kuitenkaan osaa vielä vastata. 

– Ei sitä ikinä tiedä, millaisia työtehtäviä tulevaisuus tuo mukanaan. Täydellisessä maailmassa voisin tehdä yhtä aikaa opettajan ja hoitajan työtä. Tykkään tehdä nykyistä työtäni, mutta on kuitenkin mahdollista, että menen kokonaan opetuspuolelle, hän pohtii. 

Moniammatillinen ja monipuolinen

Opintojen aikana tutkitaan sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden toimintaympäristöjä, kehitetään strategista ajattelua sekä kykyä tehdä päätöksiä ja toimia itsenäisesti oman alan kehittäjänä. 

Sote-alan ammattilaisille tarkoitettu koulutus on vahvasti moniammatillinen. Myös Mikon opiskeluryhmästä löytyy monenlaista osaajaa sairaanhoitajista suuhygienisteihin ja sote-palvelualan asiantuntijoihin. 

Erilaisiin ihmisiin tutustuminen on opintojen rikkaus. 

– On ollut hauska nähdä, miten nopeasti yhteinen sävel on löytynyt. Meillä on oma Whatsapp-ryhmä, jossa autamme ja tuemme toisiamme, sillä monet meistä ovat uusien juttujen äärellä, hän sanoo.

Nyt Mikko viettää toista opiskeluvuottaan. Tehtävien määrä on kevään aikana kasvanut ja läppärin äärellä voi kulua helposti useampi tunti. Ajatuksia onkin ollut tarpeellista tuulettaa harrastusten, kuten pyöräilyn, parissa. 

– Mieli pysyy kirkkaana, kun muistaa ottaa etäisyyttä. Välillä on ihan pitänyt sanoa itselle, että älä tee yhtään mitään, Mikko naurahtaa.

Tähtäin tulevaisuudessa

Tärkeä osa opintoja on kehittämishanke, jonka tavoitteena on tuottaa käytännön välineitä työelämään. 

Mikko tekee kehittämishankkeena lautapeliä alakoulun 4.–6.-luokkalaisille. Sen tavoitteena on opettaa, kuinka omasta terveydestä voi huolehtia. Hankkeen tilaajana toimii nuorten terveyden edistämiseen keskittynyt NIKO II -projekti. 

Kehittämishanke on jo ehditty palkita valtakunnallisessa Syöpähaaste-kilpailussa hopealla. Mikko toivoo, että peli parantaisi pysyvästi nuorten tulevaisuutta. 

– Suunnitelmissa on, että se otettaisiin osaksi opetussuunnitelmaa, ja nuoret oppisivat tekemään hyviä terveysvalintoja. Siten voisimme muuttaa jopa maailmaa, hän visioi.