Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 20.11.2020

Lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt

Koronaepidemia vaikuttaa ihmisten elämään monella tavalla maailmanlaajuisesti. Epidemian seurauksena koti muuttuikin monelle lähisuhdeväkivallan näyttämöksi. Euroopan tasolla lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt jopa 70 prosenttia. AMK:ssa halutaan kehittää mobiili applikaatio lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, ehkäisyyn ja puuttumiseen.

Rikoksentorjuntaneuvoston määritelmän mukaan Lähisuhdeväkivalta on perheenjäsenten tai muiden läheisessä suhteessa elävien välistä ja usein kodeissa tapahtuvaa väkivaltaa. Sillä on monia muotoja, esimerkiksi parisuhdeväkivalta ja lapsen kaltoinkohtelu.

Lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuu usein nainen

Uhrina voi olla kuka tahansa sukupuoleen, ikään, ammattiryhmään tai tulotasoon katsomatta. Väkivaltaa käyttävä henkilö kokee usein tarvetta kontrolloida ja hallita niin omaa kuin läheisensä elämää. 

Naisista joka kolmas on kokenut fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Joka kolmas lapsi joutuu näkemään vanhempiensa välistä väkivaltaa tai joutuu itse uhriksi. 

Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa kustannuksia

Lähisuhdeväkivalta on talouttamme uhkaava haaste. Lähisuhdeväkivaltaa koskevat ilmoitukset ovat lisääntyneet Euroopassa jopa 70 prosenttia, Suomessakin 12 prosenttia.  nousseet hälyttävästi useissa maissa koronaepidemian aiheuttamien rajoitustoimenpiteiden jälkeen. Apua tarjoavien järjestöjen nettipalveluissa ja hätäpuheluissa on ollut selkeästi enemmän yhteydenottoja poikkeustilan aikana.

Väkivalta aiheuttaa uhrille usein vakavia ja pitkäkestoisia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia seurauksia. Näiden seurausten hoitaminen maksaa yhteiskunnalle suuria summia. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen on kunnalle kattava ja kannattava investointi.

Varhaiseen puuttumiseen kehitetään uusia menetelmiä

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen tarvitaan uusia menetelmiä. Turun AMK:ssa valmistellussa DOMINO-hankkeessa (Educational mobile application for prevention of Domestic violence) on tarkoituksena luoda koulutuksellinen mobiiliapplikaatio nykyisten ja tulevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten avuksi lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen, ehkäisyyn ja puuttumiseen.

 

Lue aiheesta lisää Talk-verkkolehdestä:  Oma koti kullan kallis vai onko sittenkään…?