Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 29.1.2021

Hakuaika kansainväliseen vaihtoon on käynnissä

Kielitaito kohenee, verkosto laajenee ja ymmärrys erilaisia kulttuureja kohtaan kasvaa. Tällaista on odotettavissa, kun lähtee opiskelijavaihtoon.

Turun AMK:n haku opiskelijavaihtoon on parhaillaan käynnissä. Viimeinen hakupäivä on 15. helmikuuta 2021. 

Haussa ovat kaikkien vaihtokohteiden paikat syksyksi 2021 ja koko lukuvuodeksi 2021–2022. Lisäksi kevääksi 2022 voi hakea vaihtoon EU:n ulkopuolisiin paikkoihin.

Mobility-Online -portaalista voi hakea Turun AMK:n vaihtokohteita ja suodattaa kohteita oman koulutusohjelmansa mukaan.

Tekniikka ja liiketoiminta -sektorin kansainvälisten asioiden koordinaattorit kannustavat lähtemään rohkeasti vaihtoon. Kielitaidon karttumisen lisäksi vaihtoaika tarjoaa sylillisen kokemuksia, uusia kontakteja ja kasvattaa myös epävarmuuden sietokykyä. Opintoihin voi löytää vaihdosta uutta yllättävää suuntaa, sellaisistakin aloista tai erikoisalueista, joita ei alun perin tullut edes ajatelleeksi.

Osassa Turun AMK:n koulutuksista on mahdollista suorittaa kaksoistutkinto. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että osa opinnoista suoritetaan ulkomaisessa korkeakoulussa, jonka jälkeen saa kaksi tutkintoa: toisen Suomesta ja toisen ulkomailta.

– Kyllä se on aikamoinen lisä CV:hen ja osoitus siitä, että voi pärjätä missä vain, kun ansioluettelossa on mainittu kaksoistutkinto. Kaksoistutkinnon suorittaminen on todella kannattavaa, kannustaa kansainvälisten asioiden vastaava Leena Saarinen.

Työelämässä tarvitaan kielitaitoa

Saarinen muistuttaa, että työelämän muuttuessa pikkuhiljaa entistä kansainvälisemmäksi, englannin kielen taito on enemmänkin vaatimus kuin lisäarvo työnhaussa. Vaihdossa kielitaito kehittyy helposti. Useimmissa Turun AMK:n yhteistyökorkeakouluissa voi opiskella englanniksi.

– Toki yhtä lailla kannustamme monipuolisesti kielten opiskeluun ja englannin rinnalla muidenkin vieraiden kielten osaaminen on erittäin hyvä lisä, Saarinen tarkentaa.

Saarinen on huomannut vuosien varrella, että monia askarruttaa, pidentääkö vaihto kokonaisopintoaikaa. Näin ei kuitenkaan ole.

– Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään osaksi tutkintoa eikä opintoaika pitene.

Eniten vaihtopaikkoja Turun AMK:lla löytyy Euroopasta, mutta kohteita löytyy myös kauempaa, esimerkiksi Kiinasta, Etelä-Koreasta ja Kanadasta. Suosituimmat kohteet vaihtelevat vuosittain.

Vaihtoon lähtemiseen on saatavilla apurahoja . Niistä voi tiedustella tarkemmin kansainvälisten palvelujen henkilökunnalta.

Saana_Leppäkoski.jpg
Saana Leppäkoski suuntasi vaihtoon Etelä-Koreaan.

Vaihdon hurmaa Etelä-Koreassa

Kun tradenomiopiskelija Saana Leppäkoski mietti, minne lähteä vaihtoon, hän ajatteli ensi alkuun, mikä näyttäisi hienolta CV:ssä.

− Ajattelin, että vaihtopaikka voi olla se tekijä, mikä erottaa CV:ni muista, enkä halunnut sinne, minne kaikki muutkin. Näin sen sijoituksena omaan uraan. Koska olen pitkään harrastanut kamppailulaji taidoa, olin kiinnostunut erityisesti Aasian suunnasta, Leppäkoski kertoo.

Lopulta vaihtopaikaksi valikoitui Etelä-Korea ja sieltä Soulin yliopisto (UoS). 

Etelä-Koreassa Leppäkoski törmäsi kulttuurierojen kirjoon: naisen asemaan, ulkonäköpaineisiin ja auktoriteettien kunnioitukseen. Silti hän nautti vaihtoajastaan täysin rinnoin ja heittäytyi uuden kulttuurin vietäväksi.

Lue koko artikkeli Saana Leppäkosken vaihtokokemuksista

Alina_Venermo_raj.jpg
Alina Venermo suoritti kaksoistutkinnon Ranskassa.

Kaksoistutkinto mahdollisti sukelluksen toiseen kulttuuriin

Alina Venermo valmistui ensimmäisenä kaksoistutkintoon Turun AMK:n yhteistyökumppani ESTAsta, joka on ranskalainen yksityiskoulu. Kaksoistutkinto tarjoaa nimensä mukaisesti kaksi eri todistusta, kahdesta eri korkeakoulusta.

Tuotantotaloutta opiskellut Venermo ei vielä tiennyt, mikä häntä odottaa, kun hän päätti lähteä vuodeksi vaihtoon Ranskan Belfortiin. Tiedossa olisi kokonaisvaltainen sukellus uuteen kulttuuriin. 

Lue koko artikkeli Alina Venermon vaihtokokemuksista

Lue myös

Messin uutinen opiskelijavaihtohausta

Lisää tietoa vaihdosta löydät Messistä kohdasta Opiskelu >  Kansainvälisty!

Tutustu vaihtomahdollisuuksiin