Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 18.2.2021

Turun AMK:n Jere Nylund voitti Tutki tuottavuutta -opinnäytetyökilpailun

Turun ammattikorkeakoulusta tuotantotalouden insinööriksi valmistunut Jere Nylund vei voiton työmarkkinajärjestöjen Tutki tuottavuutta -kilpailussa.

Teksti: Mari Loikkanen

Jere Nylundin opinnäytetyö Työnsuunnittelu ei-toistuvassa tahtituotannossa menestyi Tutki tuottavuutta -opinnäytetyökilpailussa. Työmarkkinajärjestöjen järjestämän kilpailun tarkoituksena on lisätä tietämystä tuottavuudesta ja sen kehittämisestä ammattikorkeakouluissa ja opiskelijoiden keskuudessa.

Kilpailun järjestäjätahoja on kymmenen, muun muassa STTK, Ammattiliitto Pro ja Teknologiateollisuus. 

Voitto oli Nylundille yllätys. Työn ohjannut Turun AMK:n koulutusvastaava Rauni Jaskari oli ehdottanut työn lähettämistä kisaan loppuvuodesta – ja jo alkuvuodesta Nylund sai puhelun, että on voittanut.

– Kaikki kävi niin yhtäkkiä, mutta hyvältähän tämä tuntuu, Nylund naurahtaa.

Hän uskoo opinnäytetyönsä aiheen olleen merkittävä sen ajankohtaisuuden vuoksi.

– Tahtituotanto on kovaa vauhtia yleistymässä laivanrakennuksessa, kuten myös yleisesti rakennusteollisuudessa. Työni nostaa esiin työnsuunnittelun merkityksen onnistuneen tahtituotannon kannalta sekä perehtyy työnsuunnittelun kohtaamiin haasteisiin. Näiden samojen asioiden kanssa painitaan varmasti muissakin yrityksissä, jotka ovat siirtyneet tahtituotantoon, hän pohtii.

Kilpailun voittajaa valitessa arvioitiin, parantaako opinnäytetyö tuottavuutta työelämässä ja voidaanko työn perusteella laskea syntyvän tuottavuushyötyjä yrityksiin. Jokainen kisaan osallistunut ammattikorkeakoulu sai lähettää kilpailuun yhden työn. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana kuusi opinnäytetyötä.

Aihe lähellä omaa työnkuvaa

Nylundin opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia toimeksiantajayritys Carinafourin työnsuunnittelun toteutumista sen nykytilassa, määrittää ongelmat ja esittää parannusehdotuksia. Työssä perehdyttiin Lean-filosofiaan ja tahtituotantoon tuotanto- ja rakennusteollisuudessa. 

Carinafour oli Nylundille entuudestaan tuttu yritys, sillä hän työskenteli siellä opintojensa ohella työnsuunnittelijana kaksi vuotta. Opinnäytetyön aihe tulikin hyvin lähelle hänen omaa työnkuvaansa.

Kisassa Nylundin opinnäytetyön todettiin käsitelleen onnistuneesti monille yrityksille ajankohtaista aihetta. Ei-toistuvan tahtituotannon työnsuunnittelu on keskeisessä roolissa tehokkaan toiminnan aikaansaamiseksi. Elinkeinoelämän johtohenkilöistä koostuva kilpailuraati arvioi, että työssä käsiteltiin ansiokkaasti Lean-toiminnan keskeisiä toimintatapoja ja näiden soveltamista tutkittuun aihealueeseen.

Tuotantotalouden lopputöissä hyvä laatu

Työn ohjannut Rauni Jaskari on iloinen siitä, että opinnäytetyökilpailuja järjestetään. Jaskarin mukaan tuotantotalouden opiskelijoiden opinnäytetyöt ovat lähes poikkeuksetta erittäin hyviä ja kehittävät yrityksen eli toimeksiantajan toimintaa eri tavoin.

– Usein opinnäytetyö tehdään yrityksessä, jossa suoritetaan viimeinen ammattiharjoittelu. Näin opiskelija on jo melko hyvin perillä yrityksen prosesseista ja niiden ongelmakohdista. Tiedon keruu ja tulosten analysointi on helpompaa, mutta näkökulma on tuore.  

Jaskari huomauttaa, että Jere Nylundin työ on hyvä esimerkki tutkimuksesta, joka on tehty jo tutussa yrityksessä, ja siksi haasteita päästiin analysoimaan pintaa syvemmältä. 

– Lisäksi Nylundin opinnäytetyössä näkyy huolellinen tutustuminen aihetta koskevaan kirjallisuuteen sekä hyvä ote kerätyn tiedon analysointiin. Työ soveltui erinomaisesti juuri tämän kilpailun kriteeristöön, Jaskari kertoo.

Kilpailun voittajalle myönnetään 2000 euron tunnustuspalkinto.

Tutustu Jere Nylundin opinnäytetyöhön