Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 4.3.2021
Fulbright Finland Foundation logo

Lehtori David Yoken Fulbright Suomi -säätiön hallituksen puheenjohtajaksi

Turun AMK:n Taideakatemian tanssinopettajakoulutuksen musiikin lehtori David Yoken on valittu Fulbright Suomi -säätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Hän on toiminut aikaisemmin hallituksen varapuheenjohtajana ja on ollut jäsenenä vuodesta 2014.

 

David Yoken
Lehtori David Yoken. Kuva: David Yoken.

David Yoken on monipuolinen muusikko, lyömäsoitintaiteilija ja pedagogi. Hänen taiteilijuuttaan leimaa kansainvälisyys ja innovatiivinen uuden etsintä. Yoken on toiminnassaan vahva verkottuja ja kansainvälisten yhteyksien rakentaja ja erityisesti eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen vuorovaikutuksen kehittämisessä. Hän sai viime vuonna tasavallan presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin (SVR Ar).

Fulbright Suomi -säätiön hallituksen puheenjohtajana David Yoken haluaa kehittää edelleen koko Suomen korkeakouluverkoston kansainvälistä toimintaa. Hänen laajat ja aktiiviset asiantuntijayhteytensä mahdollistavat taiteen ja tieteen huippuasiantuntijavierailuiden saamisen Suomeen.

– Odotan innolla pääseväni jatkamaan työtä kaiken sen parissa, jota Fulbright Suomi -säätiö missionsa ja visionsa mukaan edustaa. Säätiön visiona ja tehtävänä on tukea maailmanlaajuisten ratkaisujen löytämistä tulevaisuuden haasteisiin edistämällä akateemista ja ammatillista asiantuntijuutta ja huipputason johtajuutta. On kunnia saada edustaa koko Suomea tässä tehtävässä. Uskon aidosti Fulbright Suomi -säätiön brändilupaukseen: Muovaamme tulevaisuutta yhdessä. Haluankin kiittää kaikkia kollegoitani Turku AMK:ssa heidän jatkuvasta tuestaan ja opiskelijoita, jotka ovat sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti tietoisia positiivisesta muutoksesta ja työskentelevät aktiivisesti sen eteen, David Yoken sanoo.

– On ollut jo pitkään suuri ilo seurata Davidin erinomaista työtä kahden kulttuurin yhdistäjänä. Hänen uusi roolinsa osoittaa lisäksi sitä, miten vahvasti ammattikorkeakoulut ovat liittyneet osaksi Fulbright-järjestelmää, mikä on merkittävä saavutus koko sektorille, toteaa rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.

Säätiön varapuheenjohtajaksi valittiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki. Hallituksessa on kahdeksan jäsentä, jotka Suomen opetusministeriö ja Yhdysvaltain Suomen suurlähetystö ovat nimittäneet tehtäväänsä. Yhdysvaltain suurlähettiläs toimii virkansa puolesta hallituksen kunniapuheenjohtajana.

Fulbright Suomi -säätiön tarkoituksena on koulutusyhteyksien avulla edistää nykyistä laajempaa tiedon ja ammattiosaamisen vaihtoa Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Säätiö muun muassa kehittää ja hallinnoi stipendiohjelmia opiskelijoille, tutkijoille ja eri alojen ammattilaisille sekä tarjoaa kansainvälistymispalveluita, tukee koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistymistä Suomessa ja pyrkii edistämään suomalaisten ja yhdysvaltalaisten korkeakoulujen yhteistyötä.