Teppo Saarenpää ennakoi yllättäviä tilanteita vuorten rinteillä ja painimatseissa
Kun Turun AMK:n lehtori Teppo Saarenpää harrastaa jotakin lajia, hän harrastaa sitä täysillä. Ensin häntä vei mukanaan vuorikiipeilyn hurma, sitten brasilialaisen jujutsun intensiivisyys. Molempia lajeja yhdistää se, että on mietittävä seuraavaa siirtoa tarkkaan ja ennakoitava, mitä liikkeistä seuraa.
Teksti: Mari Loikkanen, pääkuva: Sampsa Jyrkynen
Jokin siinä vain klikkasi, kun Teppo Saarenpää kokeili kiipeilyä ensi kertaa reilu 20 vuotta sitten. Ensin hän aloitti kalliokiipeilystä, sitten talven tullessa hän kokeili jääkiipeilyä ja lopulta alkoi harrastus, joka on vienyt häntä vuorille ympäri maailmaa.
– 20 vuoden aikana on tullut reissattua tosi paljon. Aktiivisimmillani olen tehnyt noin 8–10 reissua vuodessa, eniten Mont Blancin ympäristöön. Lähin paikka vuorikiipeilyyn on Norja, mutta olen käynyt niin Pohjois-Amerikassa, Afrikassa kuin Himalajallakin, Saarenpää luettelee.
Himalajan-matkalle Saarenpää lähti, kun hän tutustui Puolassa opettajavaihdossa ollessaan lajin harrastajiin. Reissuun lähdettiin porukalla ja tarkoituksena oli päästä yli 7000 metriä korkean vuoren päälle Tien Shanissa.
– Menimme helpointa reittiä päästäksemme huipulle. Silloin tajusin, ettei se pelkkä huipulle pääseminen ole se minun juttuni. Minä tykkään teknisesti haastavista reiteistä, kuten pystysuorasta ja jyrkästä. Haluan, että kiivetessä joutuu vaivaamaan päätään.
Vuorikiipeilyssä joutuukin koko ajan laskelmoimaan kokonaisuutta. On mietittävä mahdollisia vaaratilanteita, seuraavia askeleita, sääolosuhteita ja niiden muuttumista kiipeämisen aikana, mukana olevia varusteita ja tavoitetta.
Saarenpää syttyykin juuri kokonaisuuden hallinnalle.
– Kiipeillessä ei riitä, että on tarpeeksi voimaa, vaan pitää ikään kuin ratkoa palapeliä, kuinka järjestää itsensä sinne vuoren päälle turvallisesti. Läheltä piti -tilanteitakin sattuu, mutta omilla ratkaisuilla niitä pyritään minimoimaan.
Hän myöntää, että jossain määrin harrastuksessa viehättävät vaara ja riskit. Kivivyöryssäkin hän on ollut, tosin kivet eivät onneksi osuneet häneen.
– Yleensä siitä ei sitten jäädä enää kertomaan, jos kivi osuu kohdalle, hän huomauttaa.
Haave lääkärin työstä sai käänteen
Saarenpää työskentelee Turun ammattikorkeakoulussa tieto- ja viestintätekniikan lehtorina terveysteknologian osaamispolussa. Turun AMK:n tieto- ja viestintätekniikan opiskelijat voivat opinnoissaan valita, mihin syventyvät, ja terveysteknologia on yksi vaihtoehto.
Muita syventymisvaihtoehtoja ovat peli- ja interaktiiviset teknologiat, sulautetut ohjelmistot ja IoT, tietoverkot ja kyberturvallisuus sekä ohjelmistotekniikka ja projektinhallinta.
Saarenpään oma koulutustausta on Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Lukioikäisenä hän kuitenkin haaveili lääkärin urasta. Hän haki lääketieteelliseen pari kertaa, muttei päässyt.
− Hain myös teknilliseen korkeakouluun sähkötekniikkaan ja sinne ovet aukesivat. Kun olin opiskellut siellä vuoden, tajusin, että yksi sen alan pääaineista on lääketieteellinen tekniikka, joka on kuin teknologia ja terveydenhuolto yhdistettynä. Olin innoissani, kun tajusin, että pääsen sielläkin opiskelemaan juuri sitä, mikä minua kiinnostaa.
Niinpä Saarenpään pääaineeksi valikoitui lääketieteellinen tekniikka, jossa hän on voinut yhdistellä mielenkiinnonkohteitaan. Ennen siirtymistään töihin Turun AMK:hon vuonna 2001, hän työskenteli pk-seudulla potilasmonitoreita valmistavassa terveysteknologian yrityksessä.
Opettamisesta palkitseva olo
Saarenpään työhön kuuluu opettamisen lisäksi myös paljon hanketyötä. Tällä hetkellä hän on mukana AIIS – Artificial Intelligence, Innovation & Society, the future of medicine -hankkeessa, jonka tarkoituksena on rakentaa lääketieteen opiskelijoille tekoälyyn liittyvä opintokokonaisuus.
Sen lisäksi hän on mukana TERVA Terveysalan välittäjäalusta -hankkeessa, jossa on kehitetty terveysteknologian alan yrityksille ja tutkijoille sähköinen palvelukanava TERTTU . Palvelun avulla pyritään löytämään yrityksen testaustarpeelle sopivin ratkaisu ja asiantuntija.
− Työssäni pidän kaikista eniten opettamisesta. Opiskelijoiden kanssa on niin kiva tehdä töitä. Kun saa heidät innostumaan tai ymmärtämään jonkin asian, tulee palkitseva olo.
Saarenpää muistuttaa, että terveysteknologia on ala, joka kehittyy jatkuvasti. Sen lisäksi se on alituisesti kasvava toimiala ja työllistää hyvin.
− On ollut kiva nähdä, miten meiltä valmistuneet ovat sijoittuneet työelämässä ja tulevat vastaan eri roolissa kuin aiemmin. Aiemmista opiskelijoista onkin tullut alan rautaisia ammattilaisia ja sitä on hienoa seurata.
Kamppailulajit kiilasivat kiipeilyn ohi
Työn vastapainona harrastukset vievät Saarenpään mennessään. Hänelle ei riitä satunnainen harrastelu, vaan jos jotain tehdään, sitä tehdään aktiivisesti ja täysillä.
Muutama vuosi sitten Saarenpään into vuorikiipeilyyn hiipui. Hän kuvailee tehneensä sitä niin paljon, että halusi uudenlaisia haasteita. Niitä löytyi brasilialaisesta jujutsusta, lyhyemmin BJJ:stä.
− Niin siinä kävi, että kamppailulajit kiilasivat kiipeilyn. BJJ:ssä viehättää kuitenkin sama kuin kiipeilyssä: siinäkin joutuu hallitsemaan kokonaisuutta ja ennakoimaan, mitä eri liikkeistä seuraa. Selvästi haluan mennä epämukavuusalueelleni ja nähdä, miten pärjään, hän miettii.
Brasilialaisessa jujutsussa nivellukot ja kuristukset ovat sallittuja. Saarenpää kuvailee sitä hieman kuin painiksi, jossa otetaan toisesta mittaa. Luovuttaminen tapahtuu taputtamalla.
− Ottelu kestää noin 5–10 minuuttia ja siinä saa itsensä aika puhki. Ensin aloitetaan seisaallaan ja päädytään mattoon epämääräiseen myttyyn. Siinä pitää ratkoa, mitä tehdä ja mihin jokainen liike johtaa ja miten kaveri reagoi. Ennakoiminen on tässäkin lajissa tärkeää.
Saarenpää tykkää käydä kisoissa, kuten SM-kisoissa ja Finnish Openissa. Siellä saa eteensä uusia, tuntemattomia vastustajia, joista ei tiedä valmiiksi mitään. Harrastuskavereiden kanssa treenatessa toisen lempitekniikat alkavat tulla tutuiksi, mutta kisoissa vastaan voi tulla mitä vain.
− Joka tapauksessa aina aloitetaan ja lopetetaan kavereina.