Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 13.12.2021

Projektipajat haastavat mutta myös opettavat – ensimmäisen vuoden opiskelijat kehittivät virtuaalivierailun konseptia

Turun ammattikorkeakoulun projektipajat on suunnattu ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille.

Teksti: Siiri Welling
Kuva ja video: Vertti Rantalaiho


– Tämä projekti opetti kyllä paljon. 

Vertti Rantalaiho, 22, aloitti syksyllä tieto- ja viestintätekniikan insinööriopinnot Turun ammattikorkeakoulussa. Melko pian aloituksen jälkeen hän sai ensimmäisen maistiaisen korkeakouluopiskelusta. Rantalaihon ja kahdentoista muun opiskelijan tehtävänä oli syksyn aikana pohtia virtuaalivierailun konseptia ja toteutusta Turun ammattikorkeakoulun Merikartta-hankkeelle . Virtuaalivierailuille on tarvetta, sillä koronapandemian myllätessä maailmaa eivät lähitapaamiset ole aina mahdollisia. 

– Ensin olin ehkä hieman hämilläni siitä, että miten projektia kannattaa lähteä viemään eteenpäin, mutta projektin puolivaiheilla hommat saivat vauhtia, kertoo Rantalaiho. 

Rantalaiho toimi projektin johtajana. Hänen tehtävänään oli varmistaa, että projekti saatiin päätökseen ja että kaikki opiskelijat ryhmässä toteuttivat oman osansa. Rantalaiholla ei ollut aiempaa kokemusta projektijohtamisesta, vaikka armeija ja kauppakorkeakoulussa suoritetut avoimet opinnot ovatkin valjastaneet opiskelijan itsenäisellä otteella. 

Projektipajaryhmä kokoontui kerran viikossa. He saivat apua opettajilta ja projektin tilaajalta, mutta pääasiassa toteutus oli opiskelijoiden vastuulla. Opiskelijat suunnittelivat virtuaalisen sisällön ja pohtivat vaihtoehtoisia toteutustapoja. 

– Pieniä hankaluuksia oli matkassa, esimerkiksi kaikkia kontakteja emme ehtineet luoda. Myös kuvauksessa oli omat haasteensa, sillä meistä kukaan ei ollut ammattikuvaaja ja editoinnitkin lähtivät melko ruohonjuuritasolta, kertaa Rantalaiho projektia. 

Opiskelijat pääsivät kuitenkin maaliin. Lopputuotteena oli reilun kolmen minuutin mittainen esittelyvideo Aboa Maresta ja käsikirjoituspohja Merikartta-hankkeelle seuraavien virtuaalivierailujen suunnittelua ja toteutusta varten loppuraportin lisäksi. 

Katso videolta pätkä projektipajan esittelyvideosta:

Projektipaja tärkeä oppimisympäristö

Turun ammattikorkeakoulussa projektipaja-oppimisympäristössä työskennellään usein monialaisessa ryhmässä, jossa työstetään yhtä annettua tehtävää. Ryhmä määrittelee, miten tavoite saavutetaan ja valitsee projektipäällikön. Projektipajat tarjoavat yrityksille lisäresurssin ja haastavat samalla opiskelijaa oppimaan ja ottamaan haltuun uusia asioita. Toimeksiannot ovat usein tärkeä mahdollisuus toimia työelämälähtöisessä oppimisympäristössä. Toimeksiannot vaihtelevat, ja voivat tyypillisesti olla esimerkiksi tapahtuman luomista, markkinointia tai joku muu pieni selvitystyö. 

Ensimmäisen vuoden opinnot ovat melko teoriapainotteisia, mutta Rantalaiho on tyytyväinen projektipajan toteutukseen. Kurssin aikana oli paljon erilaista sisältöä, jossa käytiin läpi esiintymistä ja projektijohtamista. 

– Tässä oppi oikeasti sen, miten tehdään projektia. Olihan tämä haastavaa. Mutta näin opintojen alussa onnistumista tärkeämpää on parhaansa yrittäminen, ja siitä usein saa kiitosta. Projektipaja lisäsi myös motivaatiota tehdä enemmän töitä muilla kursseilla, toteaa Rantalaiho lopuksi. 

VerttiRantalaiho.jpg
Vertti Rantalaiho aloitti insinööriopinnot syksyllä 2021.

Lue lisää projektipajoista