Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 22.12.2021

Kiitos kumppaneillemme ja rauhallista joulua!

Takanamme on toinen perättäinen erikoinen ja haastava vuosi. Vaikka ensimmäinen pandemiavuosi oli opettanut meille kaikille paljon ja tuonut mukanaan uusia toimintatapoja, tuskin kukaan välttyi tänäkään vuonna nopeasti vaihtuvien tilanteiden tuomilta kiperiltä kysymyksiltä.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta on ollut ilo olla kanssanne kehittämässä maakuntaamme ja aluettamme entistäkin hyvinvoivemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi alueeksi. Monet asiat olemmekin saaneet yhteistyöllä sujumaan: opiskelijoita valmistuu tänäkin vuonna hyvin työelämävalmiuksin ja samalla työelämälähtöinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintamme on laajentunut entisestään. Näitä emme olisi yksin saaneet aikaan. Yhteistyö kumppaniyhteisöjemme kanssa on avain tulokselliseen toimintaamme. 

Olemme tehneet tänä vuonna joululahjoituksen Saaristomeren Suojelurahastolle vesiensuojeluhankkeisiin. Suojelurahasto on rahoittanut jo yli 50 vesiensuojeluhanketta. Hankkeissa on testattu uusia menetelmiä, rakennettu kosteikkoja, toteutettu ruovikonleikkuita, kunnostettu virtavesikohteita, järjestetty neuvontaa, tehty jätevesisuunnitelmia ja laadittu monipuolisia ympäristökasvatusmateriaaleja eri kohderyhmille. Olemme olleet mukana useissa Saaristomeren Suojelurahaston rahoittamissa hankkeissa. 

Haluan sydämestäni kiittää kaikkia kumppaneitamme ja verkostojemme jäseniä loistavasta yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Toivon itse kullekin rauhallista joulunaikaa ja kestävää uutta vuotta!

Vesa Taatila, rehtori
 

Toivotamme kaikille hyvää joulua sekä kestävää uutta vuotta 2022! Teimme tänä vuonna joululahjoituksen Saaristomeren Suojelurahastolle vesiensuojeluhankkeisiin.