Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 10.1.2022

Parasta työelämälähtöisyys – ja sauna

Kuusi vaihto-opiskelijaa Strathclyden yliopistosta Skotlannista viihtyi Turussa ja nautti opiskelijaelämästä.

Teksti: Siiri Welling

EduCityn opetustilassa on iloinen tunnelma. Kuusi skotlantilaista nuorta miestä on juuri päättänyt esitelmänsä koskien heille osoitettuja projekteja. Rian Mairs, Jay Grant ja Kalil Shahid tekivät tutkimusta Valmetille ja Angus MacMillan, Jacob Currie ja James Hinselwood puolestaan Elomaticille. Mairsin, Grantin ja Shahidin tutkimus koski lämpöhävikin huomioon ottamista tuotannossa ja sen hiilijalanjäljen korvaamisesta. Macmillanin, Currien ja Hinselwoodin tutkimus puolestaan koski vetyvuotoja. 
Opiskelijat hakeutuivat vaihtoon Turkuun Strathclyden yliopistosta Skotlannista, sillä he olivat kiinnostuneita Turun ammattikorkeakoulun työelämälähtöisestä opiskelusta. 

– Työskentely yritysten kanssa oli yksi syy, toteaa Mairs. 

– Olin myös kiinnostunut pohjoismaista, jotka muistuttavat hieman kotimaata Skotlantia. Suomi on kaunis maa, jatkaa puolestaan Grant. 

– Suomi vaikutti rennolta paikalta, ja yliopiston yritysyhteistyö vaikutti hyvältä, kertoo MacMillan. 

Opiskelijat olivat myös kiinnostuneita itsenäisestä elämästä, jota opiskelu Suomessa ja Turussa heille tarkoitti. Eniten heitä yllätti Suomen ilmasto ja Turun tarjoamat opiskelijamenot. 

– Luulin aluksi, että täällä olisi todella kylmä jo elokuussa. Siksi varauduin kunnon lämpimillä vaatteilla. Mutta pakkaset alkoivatkin vasta joulukuussa, ja nyt sitten on tosi kylmä, nauraa Currie. 

Osa opiskelijoista asui kimppakämpässä Turun keskustassa. Heidän asunnostaan löytyi monelle suomalaiselle tuttu sauna. Skotlannissa saunoja on lähinnä vapaa-ajankeskuksissa ja urheilukeskuksissa, eivätkä opiskelijanuorukaiset olleet niitä juuri käyttäneet. 

– Mutta saunahan on mahtava juttu. Kävimme varmaan neljä kertaa viikossa saunassa, sanoo Shahid. 

Yritysyhteistyön sujuvuus yllätti

Opiskelu yllätti kaikki iloisesti. Aluksi opiskelijat eivät oikein tienneet, mikä heitä odottaisi Suomessa. Oletus oli, että opiskelu olisi hyvin struktuaalista ja jäyhää. Vapaa-ajalle jäi kuitenkin hyvin aikaa, ja opiskelijat ehtivät tutustua niin Suomeen kuin Suomen naapurimaihinkin. Opiskelijat kertovat yhteistyön opettajien kanssa sujuneen hyvin. 

– Tuntuu, että opettajat olivat meidän kollegoitamme, joiden kanssa teimme projektia yhdessä. He eivät käskyttäneet, vaan kommunikoivat, pohtii Grant. 

– Myös yritysyhteistyö oli todella erinomainen kokemus. He olivat avuliaita ja innokkaita, ja palaute oli positiivista, toteavat MacMillan ja Currie. 

Turussa mieleenpainuvaa oli vilkas opiskelijaelämä. Opiskelijahaalareiden näkyminen katukuvassa tuntui hieman erikoiselta, mutta mukavalta. Toinen yllättävä asia oli pyöräilyn yleisyys kaupungissa. 

– Kaikki tuntuivat pyöräilevän, joten niin mekin sitten teimme lämpiminä kausina, sanoo Grant. 

– Skotlannissa pyöräily ei ole niin yleistä, ja siellä muutenkin tulee autoiltua enemmän. Turussa keskustassa asuessa kaikki paikat olivat lähellä, joten aktiviteettiakin oli enemmän, jatkaa puolestaan Shahid. 

Opiskelijat suosittelevat vaihto-opiskelukokemusta Turussa lämpimästi. Vaihto-opiskelijalta vaaditaan avointa mieltä ja kiinnostusta muita kulttuureita kohtaan, joita yliopistokaupungissa riittää.  

– Tämä kokemus sopii sellaiselle, joka nauttii uusien ihmisten tapaamisesta ja vaihto-opiskelijaohjelmasta. Myös yritysyhteistyöstä pitää olla kiinnostunut. Turku on kaupunkina oikein hyvä paikka opiskelijoille, tiivistää Hinselwood.

Tutustu AMK:n kansainväliseen tarjontaan