Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 12.10.2022

"Design Plugin -opinnot olivat vastaus kysymykseen, jota en ollut osannut vielä edes kysyä."

Kati-Annika Aallon tehtävät ovat vaihtuneet vuosien aikana melko radikaalisti vaatetussuunnittelusta palvelujen muotoiluun. Kati-Annikan oma kiinnostus asioihin ja halu oppia ovat vieneet häntä opintojen pariin. Tuorein koulutus on Design Plugin – Muotoilun korkeakouludiplomi.

Teksti: Päivi Seppä-Lassila
Kuva: Sami Aalto

Kati-Annika Aalto valmistui vuonna 2006 vaatetussuunnittelijaksi nykyisin Metropoliana tunnetusta ammattikorkeakoulusta. Hän teki freelancerina vaatetus-, printti- ja tekstiilisuunnittelua kymmenisen vuotta muun muassa SOK:lle. Seuraavaksi hän kouluttautui Lahden Muotoiluinstituutissa syksyllä 2013. Design Business YAMK painottui palvelumuotoiluun. Valmistuttuaan hän päätyi opettamaan tuotesuunnittelua toisen asteen opiskelijoille Stadin ammattiopistoon. 

Vaatteista palveluiden muotoiluun

–  Nyt olen ollut neljä vuotta töissä Seure Henkilöstöpalveluissa ja toimin siellä tuotepäällikkönä. Saattaa näyttää siltä, että olen vaihtanut alaa, mutta sitä en allekirjoita. Olen muotoilija, ja suunnittelen palveluita fyysisten tuotteiden sijaan. Tehtävät ovat nyt kompleksisempia, mutta myös merkityksellisempiä. Henkilöstön saatavuuden heikentyminen työvoimavaltaisilla toimialoilla haastaa meitä kehittymään ja kehittämään uudenlaisia ratkaisuja julkisten palveluiden turvaamiseksi. Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa muun muassa koronan vuoksi. Nyt suunnitellaan ratkaisuja ihmisille vastaamaan heidän tarpeitaan. Niiden selvittämiksi tarvitaan empaattisia menetelmiä ja ihmislähtöistä palveluiden muotoilua, kertoo Kati-Annika Aalto.

Kati-Annika Aalto asuu Tuusulassa ja työpaikka on Helsingin Sörnäisissä. Hän työskentelee teknologia- ja kehitystiimissä ja kun kumppanit asuvat ympäri Suomen, etätöitä tehtiin ennen pandemiaakin.
 

Vastaus esittämättömään kysymykseen

Design Plugin -opinnot olivat vastaus sellaiseen kysymykseen, jota en ollut osannut vielä edes kysyä. Halusin tuolloin taas päivittää omaa osaamistani palvelunäkökulmasta tähän maailmaan. Huomasin maininnan opinnoista palvelumuotoilun Facebook-ryhmässä. Oli kiinnostavaa päästä tekemään asioita ihan eri alan ihmisten kanssa ja tuulettamaan omia ajatuksiaan.

Opinnot järjestettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Kati-Annika Aalto aloitti koulunsa samaan aikaan kuin esikoinen omansa. Elokuussa valmistunut uusi kampusrakennus EduCity teki Aaltoon vaikutuksen.– Koulu on tosi hieno, otin ensimmäisinä päivinä paljon kuvia. Lähipäivinä tapasin opettajat ja opiskelijakaverit naamatusten. 

Syksyisten viikonloppujen lähipäivät olivat haasteellisia työssäkäyvälle kahden lapsen äidille. Kuopus oli tuolloin 4-vuotias.
– Opiskelu kolmen tunnin ajomatkan päässä vaati pientä säätöä. Lähipäivät olivat perjantaisin noin kaksi kertaa kuukaudessa. Tulin paikalle yleensä jo edellisenä iltana. Lähipäivien lisäksi opintoja oli tiistai-, keskiviikko- ja torstai-iltaisin klo 17–20. Olihan se vaativaa, mutta ei yllättävää. Osa opiskelijoista kuitenkin tippui pois.
 

Kati-Annika uppoutui opiskelemaan

– Ihmisillä on erilaisia tapoja opiskella. Toisille sopii se, että ollaan fyysisesti paikalla; minulle koronan vuoksi etäopiskeluun siirtyminen keväällä sopi hyvin. Oikein uppoudun opiskelemaan, ja halusin saada kauhean hyvät numerot kerrottavaksi työpaikalla, Kati-Annika tunnustaa.

Kati-Annikalle oli tärkeää, että hän pystyi soveltamaan opintoja työhönsä. 
– Saatoin tehdä osan opinnoista työajalla. Tein kaikki isot opinnot ja myös viimeisen projektityön siten, että ne liittyivät työtehtävääni. Työni etenivät, kun opiskelin, ja opinnot etenivät töitä tehdessäni. Minulla oli sekä esihenkilön, työpaikan että perheen tuki. Tajusin myös, että olen tosi ylpeä omasta työstäni ja olen juuri siellä, missä minun pitää olla, Kati-Annika myhäilee.

Kati-Annika Aalto sai valmiiksi Design Plugin – Muotoilun korkeakouludiplomin kesällä 2022.
–Korkeakouludiplomi kuulosti hienolta ja se täydentää hyvin omaa polkuani. Opiskelu auttoi vahvistamaa tarvitsemaani osaamista; se oli tosi mahtavaa.

Omana supervoimanaan Kati-Annika Aalto pitää kiinnostustaan ja opinhaluaan.
 – Olen ylipäätään kiinnostunut kaikista asioista, myös niistä joita en vielä osaa. Haluan kehittää itseäni, oppia uutta ja siksi olen myös hakeutunut opintoihin. Vielä viisi vuotta sitten en olisi uskonut, että yhtenä päivänä olen ICT-johtajan kanssa webinaarissa kertomassa siitä, kuinka robotiikkaa voi hyödyntää henkilöstöalalla. Maailma on muuttunut ja meidän ei-ICT-ihmistenkin pitää olla kehittämässä näitä asioita, Kati-Annika Aalto sanoo.
 

Muotoilun korkeakouludiplomi

Nopeasti muuttuvassa ja monella tasolla kriisiytyvässäkin maailmassa muotoiluajattelun (design thinking) kokonaisvaltainen lähestymistapa auttaa hahmottamaan uusia mahdollisuuksia niin yksilöinä kuin eri tasoilla yrityksissä ja organisaatioissakin. Esimerkiksi koronan, teknologisen kehityksen tai vaikka talouden taantuman myötä voi tulla tarve löytää uusia suuntia, joihin muotoilullinen osaaminen tuo runsaasti näkökulmia ja keinoja.

Korkeakouludiplomit ja osaajakoulutukset

Korkeakouludiplomit ja osaajakoulutukset ovat eri alojen ammattilaisille suunnattuja koulutuksia, joilla voi hankkia uutta osaamista ilman kokonaisen tutkinnon suorittamista.