Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 27.5.2014

Kestävän kehityksen opiskelijoille kunniamaininta innovaatiokilpailussa

Turun AMK:n kestävän kehityksen opiskelija Juuli Vänni sai yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelija Ada Viljasen kanssa kunniamaininnan Future Infinite -konferenssin yhteydessä järjestetyssä arki-innovaatiokilpailussa.  Viljasen ja Vännin "Lumous"-konsepti hyödyntää ympäristönhoitotyötä työttömien ja syrjäytymisvaarassa olevien parissa.

Kestävän kehityksen opiskelijoiden idea on yhdistää ympäristönhoitotyötä ja sosiaalista toimintaa syrjäytymisen ehkäisyssä. Syrjäytymisen torjunta luonnossa voi olla puutarhanhoitoa, metsätöitä tai uhanalaisten perinnemaisemien hoitoa. Mallissa sekä ympäristö että ihmiset hyötyvät. Malli perustuu todettuihin luonnon hyvinvointivaikutuksiin.

Ensimmäinen Tulevaisuuden arki-innovaatiot -kilpailu oli suunnattu ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja korkeakouluissa opiskeleville. Raati arvioi kilpailutöitä kiinnittäen huomiota niiden innovatiivisuuteen, ongelmanratkaisuun, herättävyyteen, visuaaliseen kiinnostavuuteen ja tulevaisuusotteeseen. Arviointiraati koostui Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ja yrityselämän edustajista.

Kilpailun voitti Aalto-yliopiston Claudia Treuthardtin konsepti matalan kynnyksen auttamiskanavasta arkisten ongelmien ratkaisuun. Heippa-niminen palvelu vastaa yksinäisyyden, syrjäytymisen ja mielenterveyden ongelmien ehkäisyn haasteisiin.

Future Infinite konferenssin järjestää Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskus ja se pidetään 11.-13.6. Helsingissä.