Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 3.12.2013
Turun AMK:n kirjaston saaristolaistalo Second Lifessa Turun AMK:n saarella

Kirjastossa tapahtui 2012

Kirjaston toimintakatsauksessa esitellään mitä kirjastossa tapahtui vuonna 2012.

Kirjastokäyntien määrä melkein 900 000 käyntikertaa

Kirjastokäynteihin lasketaan sekä fyysiset kirjastokäynnit että virtuaalikäynnit kirjaston verkkopalveluihin. Kirjastokäyntien määrä jatkaa kasvuaan, erityisesti virtuaalikäyntien osalta, ja oli vuonna 2012 yhteensä reippaat 870 000 käyntiä. Theseus-opinnäytetyötietokannan käyttö kasvaa erityisen voimakkaasti: edellisvuoteen verrattuna kasvua oli lähes 50 %.

Kirjastoyksiköissä kävijöitä oli aukiolopäiviin suhteutettuna 870 kävijää / aukiolopäivä. Lainoja oli 57 600. 

Vuonna 2012 tehtiin kirjahankintakilpailutus yhdessä Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa. Painettuja kirjoja hankittiin vuonna 2012 noin 4 500 nidettä, mikä on noin 60 % kirjahankinnoista, sillä 40 % kirjoista hankitaan ekirjoina. Lehdistä jo 95 % hankitaan elektronisina.

3D-virtuaalimaailma opetuksen tukena

Kirjasto laajensi toimintaansa Second Life -virtuaalimaailmassa yhteistyössä opetuksen tulosalueiden kanssa. Kirjasto osallistui terveysalan simulaatioihin Second Life -saarella ja toimi opettajana kirjasto- ja tietopalvelualan koulutusohjelman kurssilla, jossa opiskelijat perehtyivät Second Life -virtuaalimaailmaan ja sen hyödyntämiseen.

Tammikuussa kirjaston informaatikko Minna Toikka oli esittelemässä BOBCATSS-konferenssissa Amsterdamissa elektronisten kirjaston palveluiden käyttöön saattamista Second Life -virtuaalimaailmasta. Esitys pohjautui artikkeliin Exploring the virtual worlds. Enhancing e-learning and accessing online resources in TUAS, joka on julkaistu konferenssijulkaisussa Information in e-motion, Proceedings BOBCATSSS 2012 – 20th International Conference of Information Science. Amsterdam, 23–25 January 2012.

Kirjoja ja opinnäytetöitä elektronisena

Elektronisten kirjojen valikoimaa vahvistettiin, erityisesti opiskelijoiden kurssikirjatarvetta silmällä pitäen. E-kirjoja hankittiin ulkomaisia ja kotimaisia ja käyttölukujen perusteella opiskelijat löysivätkin uudet ekirjat.

Elektronisten opinnäytetöiden määrä jatkoi reipasta kasvuaan. Theseus-opinnäytetietokanta oli käytetyin yksittäinen Turun AMK:n kirjaston tarjoama verkkopalvelu: vuoden 2012 aikana luettiin verkossa lähes 400 000 Turun AMK:n elektronista opinnäytetyötä.

Kirjasto mukana kirjastoalan maailmanlaajuisessa konferenssissa IFLA:ssa

Kirjastoalan suurin maailmanlaajuinen konferenssi IFLA-konferenssi (International Federation of Library Associations) järjestettiin elokuussa 2012 Helsingissä.

Konferenssin postereissa Turun AMK:n kirjasto oli esillä yhdessä AMKIT-konsortion kanssa. AMK-kirjastojen verkkolehden Kreodin IFLA-erikoisnumerossa julkaistiin artikkeli informaatikko Eeva-Liisa Eskolan artikkeli Exploring the Virtual Worlds. Enhancing E-learning in Cooperation with Students, Librarians and Student Counseling.

Kirjastosuunnittelija Eija Suikkanen piti esityksen e-aineistojen käyttöä ja vaikuttavuutta käsittelevässä paneelissa, jonka otsikkona oli E-journals, use data and negotiations with vendors.

Tutkijoiden yössä sukellus virtuaalimaailmoihin

Tutkijoiden yö oli syksyllä 2012 tapahtuma, joka toi tutkijat ja yleisön lähemmäs toisiaan. Tapahtuman päätavoite oli esitellä tiedettä ja tieteen tekemistä helposti lähestyttävällä tavalla rennossa ympäristössä.Tapahtuma järjestetään joka vuosi eri puolilla Eurooppaa samaan aikaan syyskuun neljäntenä perjantaina. 

Tapahtuma on Euroopan laajuinen ja se järjestettiin ensimmäisen kerran Turussa. Kårenin Virtuaalipubissa teemana olivat virtuaalimaailmat ja paikalla oli myös informaatikkoja esittelemässä tutkimusta ja oppimista virtuaalimaailmoissa.

Mobiilisovellukset e-kirjoihin ja Auraan

Mobiililaitteiden käyttö lisääntyy vauhdilla ja monet kirjaston hankkimista e-aineistoista ovat jo käytettävissä mobiililaiteversioina. Myös yhä useammat kirjastot tarjoavat kirjastotietokantansa selausmahdollisuutta mobiilisovelluksena.

Turun AMK:n kirjaston Aura-kokoelmatietokannan mobiilisovellutukset otettiin käyttöön vuoden 2012 loppupuolella.

Mobiilikäyttäjiä varten luotiin myös QR-koodit kirjastoyksiköiden yhteystietoihin.

Tenttiakvaarioita kirjastoyksikköjen tiloihin

Tenttiakvaariot mahdollistavat Turun AMK:n opiskelijoille joustavan tenttimisen. Tenttiakvaariotilojen osalta kirjasto on ollut avainasemassa, sillä tenttiakvaariotoimintaa pilotoitiin ja käynnistettiin vuoden aikana Lemminkäisenkadun kirjaston hiljaisessa lukutilassa, josta erotettiin seinäkkeillä nelipaikkainen tenttitila.

Salossa valmistauduttiin tenttiakvaarion käyttöönottoon muuntamalla hiljainen lukutila tenttiakvaarioksi, joka otettiin käyttöön v. 2013 alussa. Myös Ruiskadun kirjastoyksikössä suunniteltiin tenttiakvaariotilaa.