Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 26.11.2015

Lapset ovat innoissaan omasta AMK:istaan

Joka viikko 7–12 -vuotiaiden lasten ryhmä tutustuu iltaisin Turun AMK:n toimintaan. Eivätkä he vain tutustu vaan he oppivat asioita toimimalla itse. Tekniikkaa, terveyttä ja luovuutta. Samalla AMK:n opiskelijat oppivat neuvomaan eläväistä ryhmää, joka ei todellakaan heti ensimmäiseksi keskity kuuntelemaan.

Teksti ja kuvat: Anne Lehikoinen

Innostus ja vilske on kova. Lapsia ei näytä väsyttävän. Joka viikko tullaan uuteen paikkaan ja vähitellen kaverit ovat tulleet tutuksi ja tavatessa pitää vähän pölistä.

Lasten AMK -toiminta alkoi sirkuskoulussa Sepänkadulla ja loppuu samassa paikassa joulukuussa. Sirkusopiskelijat antavat lapsille aidon kuvan siitä, millaista sirkusalalla työskenteleminen ja harjoitteleminen on. Sirkusprinsessaksi ei tulla hetkessä, eikä nuorallakävelykään vaikuta ihan helpolta.Tietokoneen saloihin on tutustuttu Lemminkäisenkadun tiloissa ja leikkaussaliin saatiin tutustua Ruiskadun tiloissa.

– Se leikkaussali on ollut tähän mennessä kivointa, tietää yksi tytöistä, vaikkei hän nyt osaakaan sanoa miksi. Siellä oli joka tapauksessa ihan oikea luuranko. Se oli jännä, koskin siihen sormella.

Marraskuussa tutustuttiin Sepänkadulla autonkatsastukseen ja fysiikan ihmeisiin. Nyt ovat vuorossa legorobotit, joihin energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat perehdyttävät. Lego Mindstorms on uutta lapsille ja rakentamisen lisäksi saadaan tänä iltana vähän ohjelmoida robotteja tietokoneilla.

– Toiset lapsista ovat jo tottuneet tietokoneisiin ja pienimmillä kirjaimet ovat vielä vähän hakusessa. Mutta yhtään ei haittaa sekään, vaikka tässä on mukana näinkin eri-ikäisiä lapsia. Tämä on ihan todella innostavaa, opiskelijat korostavat.

Jollain opiskelijalla on 6-vuotias pikkusisko, toisella sukulaislapsia, mutta uusi tilannehan tämä kaikille on. Ja myönteinen kokemus, sillä ”välillä tuntuu, että he opettavat meitä. Näiltä tulee tosi nopeita oivalluksia!”

Sari Asteljoki
Sari Asteljoki on suunnitellut ja koordinoinut Lasten AMK:n.

Sari Asteljoki on Lasten AMK:in ideoija

–  Joka tapaamiskerralla sen alan opiskelijat opettavat lapsia. Tällä tavoin opiskelijatkin oppivat enemmän, sillä kun opettaa joutuu ensin itse ottamaan selvää.  Samalla lapset saavat uusia elämyksiä ja tutustuvat eri aloihin. Toivotaan, että täältä jää jotain mukavaa muhimaan näiden tulevaisuuden toivojen mieleen, sanoo terveysalan lehtori Sari Asteljoki.

Näitä kokeiluja ei voi tehdä kotona. Mielestäni on hienoa, että voimme järjestää lapsille tällaisia iltoja, lisää Sari Asteljoki liimatessaan tarroja lasten vihkoihin. Tämä ryhmä on jo täynnä, mutta uutta lupaillaan kevääksi.

Nyt syksyllä on vielä vuorossa pelien testaaminen sekä taianomainen kemia. Muutamat vanhemmat seuraavat ryhmän mukana, sillä ”tässähän yleissivistys laajenee: eihän sitä kukaan voi tietää, miten paljon eri aloja Turun AMK:ssa voi opiskella”.

Lähetä sähköpostia, jos kevään Lasten AMK kiinnostaa: sari.asteljoki@turkuamk.fi