Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 3.3.2017

Sarjakuva herää eloon oopperalavalla

Logicomix-ooppera valtaa Sigyn-salin ensi viikolla. Ooppera perustuu sarjakuvaeepokseen, joka kertoo kuuluisan filosofin ja loogikon Bertrand Russellin elämästä. Suuressa esiintyjäkaartissa on mukana myös taideakatemialaisia.

Teksti ja kuva: Anniina Virtanen

Viikon kuluttua 10. maaliskuuta ensi-iltansa saa sarjakuvaooppera. Kyllä, luit oikein. Oopperan säveltäjän, Marko Aution mukaan tällaista ei ole ennen tehty. Hän kuitenkin muistuttaa, että oopperan aiheeksi sopii mikä tahansa. Sarjakuvamaisuus kuitenkin näkyy ja kuuluu oopperassa.

– Sarjakuvallisuus kuuluu musiikissa. Siellä on helpoksi kuultavaa rytmiikkaa ja tarttuvaa melodiaa, musiikin säveltänyt Marko Autio summaa.

Lisäksi alkuperäinen sarjakuvateos tulee näkymään projisointeina esityksessä. Aution tavoitteena on ollut se, että esitystä on vaivatonta seurata.

– Sarjakuvat itsessään ovat helposti lähestyttäviä ja sitä halusin tuoda tähän oopperaan. En halunnut kirjoittaa kaikkein vaikeinta modernia taidemusiikkia.

Esiintyjiä on mukana yli 80

Oopperassa on mukana Turun AMK:n Taideakatemian ja Turun Konservatorion opiskelijoita, Puolalanmäen musiikkilukion kuoro ja Puolalan koulun 5e-luokka. Yhteensä esiintyjiä on yli 80.

Taideakatemian musiikkipedagogiopiskelija Nathalia Hyvärinen Kanerva on mukana esityksessä. Hän on esiintynyt oopperassa aiemminkin, mutta koskaan hänen ei ole täytynyt lukea sarjakuvaa ennen harjoituksia.

– Olen lukenut oman hahmon pätkät ja sen ympäriltä kohtia sarjakuvasta. On välillä kiva palata sarjakuvaan, ja katsoa esimerkiksi, millaisia asentoja hahmolle on piirretty, mitä voin sitten hyödyntää näyttämöllä, Hyvärinen Kanerva tuumaa.

Aihe itsessään on haastava. Siinä on matemaattisia, filosofisia ja loogisia asioita.

– Itselle tämä aihe on vieraampi. Oikeastaan se oli hyväkin asia, etten tiennyt, mistä on kyse. Hankin tietoa ja tutustuin hahmooni. En ole kopioinut hahmoani kokonaan, vaan tuon siihen vähän jotain omaakin, hän kuvailee.

Ooppera elää tätä päivää

Marko Autiolla on vahvat mielipiteet oopperan nykytilasta. Harmillista on se, että oopperalla on elitismin leima, vaikka sitä se ei ole.

– Ooppera voi olla paljon enemmän tätä päivää kuin moni muu taidemuoto, samalla tavalla kuin teatterikin on tätä päivää, hän muistuttaa.

Aution mukaan ooppera on paljon joustavampi taidemuoto kuin esimerkiksi musikaali. Nykyään oopperaa tehdään laidasta laitaan, ihan modernista antiikkiin ja kaikkea siltä väliltä. Logicomix-sarjakuvaooppera on hyvä esimerkki tästä.

– Logicomix-oopperassa ei ole epämääräisiä, suomen kielen vastaisia pitkiä vokaaleja, mistä ei saa selvää. Tässä laulu on hyvin puhutun kaltaista, mihin moderni musiikki antaa hyvät mahdollisuudet, Autio täsmentää.