Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 22.5.2017

Taide ja sosiaaliala kohtasivat ICT-Cityssä

Taide ja sosiaaliala kohtasivat ICT-cityssä 10.5., kun opiskelijat esittelivät nuorten ohjaamiseen tarkoitettuja taidelähtöisiä menetelmiä.

Teksti: Inga Manzos, kuvat: Suvi Harvisalo

Pääkuva: Projektissa työskentelevät Ian Mac, Suvi Kivelä, Anne Syvälahti ja Marja Susi maalavat opiskelijoiden työpajassa.

ICT-Cityn yrityspalvelukeskus Potkuri muuttui opiskelijoiden käsittelyssä värikkääksi ja aisteja herättäväksi tilaksi. Musiikki soi taustalla ja ”haista taide” -teksti erottui kirkkaana seinältä. Kävijät pääsivät kokeilemaan opiskelijoiden suunnittelemia harjoituksia myös käytännössä. Paikalla sai kierrellä vapaasti tutustumassa eri opiskelijaryhmien pisteisiin.

Yhteistyö ylittää alojen ja kulttuurien väliset rajat

Tapahtuman taustalla on Turun ammattikorkeakoulun koordinoima kansainvälinen MOMU, Moving towards multiprofessional work -hanke. Kolmevuotisen projektin tavoitteena on parantaa sosiaali- ja taidealojen välistä yhteistyötä. Projektissa etsitään sosiaali- ja taidealojen välisen moniammatillisen työn mahdollisuuksia ja samalla toimitaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

- MOMU-hankkeen tavoitteena on tarjota nykyisille ja tuleville taide- ja sosiaalialan ammattilaisille välineitä moniammatilliseen työskentelyyn nuorten tukemiseksi. Moniammatillista kohtaamista ja taidelähtöisiä menetelmiä on hyvä harjoitella jo koulutuksen aikana, projektipäällikkö Suvi Kivelä avaa projektin taustaa.

MOMU-hanke tarjosi syksyn aikana valmennusta taide- ja sosiaalialan opettajille, jotka ovat toteuttaneet tämän kevään aikana moniammatillista opetusta opiskelijoille. Opiskelijat puolestaan järjestivät toimintaa nuorille yhteistyössä Turun ammatti-instituutin, Turun Tyttöjen Talon ja Raision nuorisokeskuksen kanssa.

- Haasteena on ollut sovittaa yhteen eri koulutusalojen, opiskelijaryhmien ja opettajien lukujärjestyksiä. On kuitenkin ollut erittäin hedelmällistä saattaa yhteen eri taide- ja sosiaalialan opettajia, -opiskelijoita sekä työelämäkumppaneitamme. Kaikki osapuolet ovat hyötyneet tuloksista, Kivelä kommentoi.

Kokemuksia moniammatillisesta yhteistyöstä

ICT-Cityssä järjestetyn tapahtuman tarkoituksena oli jakaa moniammatillisen työn kokemuksia työelämäkumppaneiden, opettajien, opiskelijoiden ja projektiin osallistuvien nuorten kesken.  Projektissa on mukana sosionomi-, muotoilu-, kuvataide- ja teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijoita Turun ammattikorkeakoulusta taidealoilta sekä sosiaalialalta. Projektin partnerimaista Ian Mac (Manchester Metropolitan University) ja Anett Männiste (Tartu University Viljandi Culture Academy) tulivat paikalle katsomaan opiskelijoiden kehittelemiä ideoita.