Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 7.2.2018

GSEA-opiskelijayrittäjyyskilpailun Suomen-osakilpailu pidettiin 1.2.2018

GSEA-opiskelijayrittäjäkilpailu on tarkoitettu korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille ja kilpailuun saa osallistua opiskelija, jolla on ollut liiketoimintaa opiskelujen ohella vähintään kuusi kuukautta ja vähintään 500 usd liikevaihtoa vuodessa. Helmikuussa kilpailu järjesttiin Turussa jo toistamiseen.

Teksti: Johanna Stenroos-Vuorio ja Kari Juhala
Kuvat: Antti Ala-Könni

Global Student Entrepreneur Awards (GSEA) -kilpailun Turun AMK:n tiloissa avasi koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jaana Kallio-Gerlander. Tilaisuuden moderaattorina toimi viime vuoden kilpailun voittaja Tommi Pura.

GSEA-kilpailussa korostuu opiskelijayrittäjän yrittäjämäisyys ja yritteliäisyys pelkän liikeidean esittelyn sijaan. Lähtökohtana kilpailussa on löytää jo valmiiksi vahva ja karismaattinen persoonallisuus, jolla olisi mahdollisuus tehdä yrityksellään myös kansainvälinen läpimurto.

Suomen-osakilpailun voittajalle ja loppukilpailuun valitulle edustajalle globaali kisajärjestäjä osoittaa meritoituneen yrittäjän ja tukiverkoston, joilta kilpailija saa ennen kilpailua, kilpailun aikana ja sen jälkeen arvokasta sparrausapua. Loppukilpailuun osallistuu yli 50 maata edustavaa opiskelijayrittäjää, jotka tarjoavat erinomaisen verkoston ja suorat kontaktit ympäri maailman.

Turussa kisattiin nyt toista kertaa

GSEA-opiskelijayrittäjyyskilpailu järjestettiin Turussa toista kertaa. Kilpailijoita oli Tampereen ProAkatemialta, Turun yliopistolta ja Turun ammattikorkeakoululta. Kilpailu järjestettiin yhteistyössä opiskelijayrittäjyysyhteisö Boostin, Varsinais-Suomen Nuorten yrittäjien, Turun ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö Business Clubin sekä yritysyhteisö Aura Challengen kanssa.

Kilpailusuorituksessaan kukin kilpailija jakoi tuomareille ennen esitystään kirjallisen materiaalin yrittäjyytensä ja liiketoimintansa taustoista, piti kahdentoista minuutin pitchauksen /esityksen englanniksi sekä vastasi esityksen jälkeen tuomareiden tarkentaviin kysymyksiin. Esitysten jälkeen tuomariston vaikeana tehtävänä oli arvioida esitykset ja löytää voittaja.

Tuomaristoon kuuluivat Ian McDonald Budapestin Business Schoolista, Liisa Lehtonen Boostista, Seidi Salminiitty Varsinais-Suomen Nuorista yrittäjistä sekä tuomariston puheenjohtajana Marita Nummi-Wikström Turun ammattikorkeakoulusta.

Samuli Taskila edustaa Suomea loppukilpailussa Kanadan Torontossa

Voittajaksi selvisi erinomaisella esityksellään ja yrityksellään Samuli Taskila (Turun yliopisto).  Samuli edustaa myöhemmin keväällä Suomea loppukilpailussa Kanadan Torontossa. Samulin yritys Entis on saavuttanut hyvän jalansijan Suomen sirkkasuklaamarkkinoilla ja tähtää vahvasti kansainväliseen laajentumiseen.

Suomen osakilpailun voitto, siitä saatava näkyvyys sekä sparrausapu että verkostot globaalissa kilpailussa Torontossa, tarjoavat mainiossa nosteessa olevalle Entikselle extra boostia kansainvälisten markkinoiden valloitukseen.

”Samuli Taskila is representing Finland in GSEA -finals in Toronto this year. This soon-to-be a lawyer represents Entis, which offers you exciting, delicious and most of all high-quality insect food. Entis´ first product, cricket chocolate, is sold by major retailers in over 150 grocery stores in Finland.”

Onnittelut Samulille voitosta Turussa ja onnea globaaliin kilpailuun Torontossa!

GSEA–opiskelijayrittäjyyskilpailun Suomen osakilpailu tarjoaa opiskelijayrittäjälle erinomaisen mahdollisuuden arvioida, kehittää ja saada palautetta omasta yrittäjyydestään ja liiketoiminnastaan. Liiketoiminnan nostaminen uudelle tasolle edellyttää usein ulkopuolista ja ”tuoretta” näkemystä toiminnan nykytilasta ja mahdollisesta tulevasta kehityssuunnasta. Opiskelijayrittäjyyskilpailussa kilpailijalle tarjotaan ”siivet”. Kukin kilpailijalla saa kirjallisen palautteen tuomaristolta kilpailusuorituksestaan, kilpailijoilla on mahdollisuus hakea sparrausta kilpailun jälkeen Turun ammattikorkeakoulun businessmentoreilta.

Aiempia Suomen osakilpailun voittajia ovat olleet:


Lina Toivonen ja yrityksensä http://www.smoothit.fi/

Tommi Pura ja yrityksensä https://a8e.fi/