Moniammatillinen yhteistyö – todellisuutta oppimassa
Moniammatillinen yhteistyö kuulostaa juuri sellaiselta korkealentoiselta termiltä, jota heitellään ilmaan seminaareissa ja tiimioppaissa. Käytännön työelämässä se ei juurikaan näy.
Teksti: Johanna Laatu, journalistiopiskelija
Moniammatillinen yhteistyö kuulostaa juuri sellaiselta korkealentoiselta termiltä, jota heitellään ilmaan seminaareissa ja tiimioppaissa. Käytännön työelämässä se ei juurikaan näy. Kyky yhteistyöhön on kuitenkin taito, joka meidän kaikkien tulisi osata ja jonka voi myös oppia. Oman työnsä näkeminen osana kokonaisuutta motivoi ja jonkun toisen näkökulma voi tuoda myös kokonaan uuden suhtautumistavan siihen.
Kaarina Isoherrasen (Enemmän yhdessä – moniammatillinen yhteistyö, 2008) mukaan moniammatillisessa ryhmässä jokainen työntekijä tuo yhteiseen käyttöön oman asiantuntijuutensa ja tarkastelee asioita oman alansa näkökulmasta yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Keskustelussa luodaan ryhmälle yksi yhteinen kanta, joka on muodostettu kaikkien tiimin jäsenten esiin tuomien asioiden pohjalta. Tärkeää on siis tunnistaa oma asiantuntijuutensa ja myös yhteinen tavoite.
Yhteistyöstä uusia toimintamalleja
Sari Kallio-Kökkö ja Irmeli Leino Turun AMK:n Terveys ja hyvinvointi -tulosalueelta Salon toimipisteestä, Mervi Rankila-Källström Taideakatemiasta sekä Salon kaupungin päihdetyöntekijä Katja Marjanen ovat toimineet moniammatillisessa tiimissä jo usean vuoden ajan. Terveydenhoitoalan opiskelijat ja Taideakatemian teatteri-ilmaisunohjaajaopiskelijat ovat toteuttaneet vuonna 2011 alkanutta omaa moniammatillista yhteistyöhankettaan.
– Olemme tehneet päihdetyöntekijöiden kanssa yhteistyötä jo vuodesta 2003, mutta Mimo-hankkeen avulla saimme laajempaa yhteistyötä aikaiseksi. Samalla saimme Taideakatemian taidelähtöiset menetelmät käyttöön. Projektiin osallistuvien yhteisenä tavoitteena on tuoda päihdevalistusta Salon seudun 7-luokkalaisille mahdollisemman ymmärrettävällä ja nuoria puhuttavalla tavalla. Draaman muotoon puettu viesti on uskottava, kun sen esittäjätkin ovat vielä nuoria ja lähellä yleisön ikää, Sari Kallio-Kökkö kertoo.
Ensimmäisen kerran opintojakso toteutettiin vuonna 2011. Irmeli Leino ja Sari Kallio-Kökkö ovat tehneet opiskelijoidensa kanssa tiivistä yhteistyötä Salon päihdetyöntekijöiden kanssa jo aikaisemmin, joten yhteistyökumppanit olivat tuttuja.
– Salon päihdetyöntekijä, Katja Marjanen on ollut aktiivisesti mukana ja sitä kautta olemme saaneet hyvän kuvan seudun nuorista ja päihdekäyttäymisestä Salon seudulla. Moniammatillinen yhteistyö on omille opiskelijoillemme (terveydenhoitajat) teoriassa tuttua, mutta he ovat yhdistäneet sen yleensä oman ammattialansa sisälle. Yhteistyö muiden alojen kanssa oli uusi ajatus, joten ensimmäisenä vuonna käytimme aikaa myös uuden toimintatavan esittelyyn, Irmeli Leino kertoo.
Moniammatillinen yhteistyö ja ryhmäytyminen
Sari Kallio-Kökön mielestä ryhmääntyminen on jokaisena vuonna onnistunut suhteellisen hyvin. Ensimmäisenä vuonna oli hieman hankaluuksia, jotka johtuivat lähinnä henkilökemiasta, mutta pääosin ryhmät ovat muotoutuneet mallikkaasti.
– Jotkut opiskelijaryhmät ovat olleet todella sitoutuneita ja se näkyy kyllä lopputuloksessa. Olemme yrittäneet rajata oman roolimme ainoastaan puitteiden järjestämiseen. Joskus olisi kieltämättä ollut houkuttelevaa antaa valmis, jo aiemmin hyväksi havaittu toimintamalli, mutta olemme pysytelleet taustalla. Ja joka vuosi on ryhmien tuotos ollut onnistunut, ja aina erilainen kuin edellisenä vuonna. Varsinaiseen ryhmäytymiseen aika on todella lyhyt, mutta mitään suuria hankaluuksia ei ollut, Kallio-Kökkö toteaa.
Toimiva tiimi pohjautuu rooleihin
Moniammatillisessa työskentelyssä korostetaan roolien tärkeyttä, jokaisen tulee tietää oma tehtävänsä ryhmässä. Teatteri-ilmaisunohjaajaopiskelijat kantoivat päävastuun draaman kirjoittamisesta, ryhmien ohjaamisesta ja osallistuvista menetelmistä, ja terveydenhoitajaopiskelijat ottivat vetovastuun tapahtumien jälkeisestä purkutilanteesta.
Selkeä työnjako näkyi myös kouluttajien kesken. Teatteri-ilmaisun opettaja kantoi vastuun draamallisesta puolesta, lähinnä tarinan kaaren ja juonen osalta. Salolaisilla opettajilla oli tietoa päihdekasvatuksesta, joten he vastasivat purkutilanteista, ja lisäksi heiltä löytyy tietoa alueesta jo aikaisemmilta vuosilta. Kouluttaja vastasi omassa kaupungissaan olleesta lähiopetuksesta. Tehtävien jako oli helppoa, jokainen toi oman alansa osaamisen mukaan ja logistiikka ratkaisi loput.
Tärkeintä on tavoite
Hankkeen alussa ryhmille annettiin yhteinen tavoite ja kerrottiin mikä on lähtökohta: Miksi 7-luokkalaisille on yleensäkin tarpeellista antaa päihdetietoutta ja muuttaa asenteita. Kaupungin päihdetyöntekijät kertoivat omista kokemuksistaan, joita ovat työssään kohdanneet. Varsinaisia suunnittelutapaamisia oli neljän viikon aikana neljä, ja viidennellä viikolla ryhmät kiersivät Salon seudun kouluja.
Purkutilanteissa tuli selkeästi ilmi, että opiskelijat olivat löytäneet projektista uuden tavan ajatella työtään ja mahdollisuuksiaan toteuttaa käytännön elämässä moniammatillisuutta.
– Yhteistyön voi laajentaa myös oman ammattialan ulkopuolelle, Irmeli Leino toteaa. Sitä kautta voi löytää uusia ajattelumalleja ja tapoja toimia omassa ammatissaan. Kokonaisuuden tavoitteena oli herättää ajatuksia ja keskustelua, ja siinä kyllä onnistuimme.
Linkit:
Videokooste vuoden 2013 esityksestä
Opiskelijoiden haastattelut vuodelta 2012
Päihdetyöntekijä Katja Marjasen haastattelu keväältä 2013