Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 15.4.2020

Vanhan kivitalon paksut seinät turvaavat naapurisovun, kun sopraano Anna Sirkiä opiskelee kotona

Musiikkipedagogiksi opiskelevan Anna Sirkiän arki yksiössä Uudellamaalla rullaa eteenpäin koronasta huolimatta. Täysin etäopetukseen siirtyminen toi Sirkiän puhelimeen lukuisia uusia sovelluksia ja laittoi opiskelukuviot osittain uusiksi.

Teksti: Milla Granlund Kuvat: Anna Sirkiä

Neljättä vuotta musiikkipedagogiksi opiskelevan Anna Sirkiän piti tehdä opinnäytetyö tänä keväänä ja viidentenä opiskeluvuotenaan suorittaa oman instrumenttinsa B-kurssisuorite. Opinnäytetyö jouduttiin kuitenkin perumaan koronan vuoksi.
Opinnäytetyönään Sirkiä on sovittanut tunnin lyhennelmä Pjotr Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin. Sirkiä laulaa itse naispääroolin Tatjanaa. Työryhmään kuuluu yhteensä seitsemän laulajaa, ohjaaja, lavastaja, puvustaja, kapellimestari ja 13 hengen orkesteri. Kaikki ovat Turun konservatoriossa tai Taideakatemiassa opiskelevia tai opiskelleita taiteilijoita. Työryhmä oli jo aloittanut oopperan harjoittelemisen, kun Suomessa siirryttiin poikkeustilaan. 

– Toivon, että saamme siirrettyä oopperan syksylle. Meillä on speksit kunnossa ja nyt vain odotellaan, että saadaanko tiloja käyttöön, Sirkiä kertoo. Sirkiän mukaan musiikkipedagogit opiskelevat myös normaalitilanteessa paljon itsenäisesti ja opintoihin sisältyy jonkin verran verkko-opetusta. Esimerkiksi kieli- ja viestintäopintoja on voinut tehdä halutessaan verkko-opintoina ja musiikkiteknologian kurssilla on ollut vain vähän lähiopetusta. 

– Musiikkipedagogin tai muusikon työskentely on todella itsenäistä. Esimerkiksi oman pääinstrumentin harjoitteleminen on sitä, että treenaat yksin omassa kopissasi tai kotona eikä lähiopetusta ole ihan hirveän paljon. Mutta varsinaista verkko-opetustakaan ei ole ihan valtavia määriä, Sirkiä kuvailee.

Ammatillista tukea omalta opettajalta

Vaikka normaalitilanteessa kontaktiopetusta on vähän, on koronakevät muuttanut Sirkiän opiskelua ja työskentelyä. Laulunopettajana toimiva Sirkiä on saanut omaan työhönsä apua myös omalta opettajaltaan.

– Tämä on muuttanut todella paljon opiskelua siinä mielessä, että vaikka sitä kontaktiopetusta on tosi vähän, nyt se tapahtuu kaikki verkossa. Se on ollut todella iso haaste myös itselle pedagogina.  Tässä on ollut aika kollegionaalinen henki oman instrumenttiopettajan kanssa, Sirkiä kertoo.

Sirkiän mukaan arki on kuitenkin sujunut paremmin kuin hän uskalsi odottaa. Oman opetuksen suunnitteluun hän on saanut opettajansa lisäksi apua Facebook-ryhmästä, jossa eri instrumenttien opettajat jakavat vinkkejä esimerkiksi siitä, mitä alustoja, mikrofoneja ja kaiuttimia opetuksessa kannattaa käyttää.

– Kun olen ennakkoluulottomasti vain lähtenyt kokeilemaan, olen pystynyt ihan normaalisti pitämään omille lauluoppilailleni oppitunteja ja itsekin käymään laulutunneilla, Sirkiä kuvailee.
– Sen on kuitenkin huomannut, ettei etäopetus voi sitä lähiopetusta korvata. Yhteismusisointi ei onnistu, kun videoissa on aina pientä viivettä. En voi esimerkiksi soittaa pianoa ja oppilas laulaa siihen päälle.

Musiikin etäopetuksessa äänenlaatu on haaste

Sirkiä on lähettänyt oppilailleen ennakkoon säestyksiä, jotka nämä laittavat itse tunnilla soimaan. Tällöin oppilas kuitenkin laulaa äänitteen päälle, mikä eroaa yhteismusisoinnista.
Myös etäyhteyksissä käytettävien laitteiden huono äänenlaatu tuo omia haasteitaan opetustyöhön eikä oppilaiden voi odottaa hankkivan kalliita mikrofoneja. Myös fyysisen kontaktin puute haittaa opetusta, kun opettaja ei pysty kosketuksella ohjaamaan oppilasta.

– Kuulen kyllä hyvin, että lauletaanko oikeita ääniä, mutta siitä jää aina jotain uupumaan. Se on kuitenkin aivan eri asia olla fyysisesti läsnä. Mutta jos tästä nyt jotain hyvää ajattelee, niin tosi paljon olen käyttänyt sitä, että oppilas joutuu itse arvioimaan omaa tekemistään, Sirkiä kuvailee.

Sirkiälle yksi uusi tapa opettaa on antaa kotiläksyksi lauluesityksen kuvaaminen videolle, sillä videoiden äänenlaatu on usein verkkoyhteyttä parempi. Sirkiä uskoo, että tapa on myös oppilaiden kannalta hyvä, sillä kotona esityksen voi videoida montakin kertaa ilman stressiä siitä, että sen täytyy onnistua kerralla. Tunnin alussa Sirkiä katsoo videon läpi ja keskustelee siitä oppilaan kanssa.

– Se on myös tapa varmistaa, että tapahtuu itsenäistä harjoittelua, joka muuten saattaa jäädä. Luulen, että tämä on sellainen tapa, jota voisin jatkossakin käyttää, Sirkiä toteaa hymyillen.

Sirkiä on saanut jonkin verran kutsuja osallistua erilaisiin etäkuoroihin, mutta toistaiseksi hänellä riittää opintojen kanssa niin paljon tekemistä, ettei hän ole lähtenyt näihin mukaan. Sirkiällä on käynnissä ooppera ensemble –kurssi, johon liittyen piti olla esitys huhtikuun alkupuolella. Esityksen sijasta opettaja oli lähettänyt kaikille laulajille ääninauhalla pianosäestyksen, jonka päälle jokainen äänitti oman osuutensa kvartetosta. Näistä opettaja on kertonut yhdistävänsä äänitteen.

– Siitä jää kuitenkin pois se sellainen yhteismusisointi, kun jokainen vaan kotonaan laulaa sitä omaa osuuttaan. Jää puuttumaan kaikki vireen kuuntelu ja muu, Sirkiä toteaa.
 

Arki rullaa eteenpäin kansanedustajan kanssa samassa yksiössä

Sirkiän arki kuluu opiskeluiden ja opettamisen lisäksi lenkkeillen, käsitöiden parissa ja oopperoita videolta katsellen. Hän asuu Uudellamaalla yksiössä kansanedustaja Mikko Kärnän kanssa. Arki kiireisen kansanedustajan kanssa pienessä asunnossa on kuitenkin sujunut mallikkaasti.

– Tällaisia innovatiivisia ratkaisuja välillä tehdään, että kun itse pidän laulutuntia tässä ainoassa huoneessa, hän menee kylpyhuoneeseen tekemään töitä, Sirkiä naurahtaa.

Normaalisti Sirkiä viettää paljon aikaa Turussa. Kirjallisia töitä hän tykkää tehdä kirjastossa ja laulamista hän harjoittelee koululla. Vaikka sopraanoa laulavalla Sirkiällä onkin välillä ollut kiusaantunut olo harjoitella kotona, on naapurisopu säilynyt eikä esiintymiskutsujakaan ole tullut. Hän toivoo, että vanhan kivitalon paksut seinät suodattavat ääntä.

–  Toki se vaikuttaa omaan treenaamiseen, kun miettii että muutkin saattavat kuulla. Sitten koittaa laulaa jotenkin nätisti, Sirkiä naurahtaa.

Yllättävintä koko Suomen pysähtymisessä on Sirkiän mukaan ollut huomata, kuinka moni on rentoutunut poikkeustilan alettua. 

– Keskusteltiin juuri lauluopettajani kanssa siitä, että hänestä tuntuu, että kaikki hänen lauluoppilaansa ovat paljon rentoutuneempia eivätkä näytä niin väsyneiltä. Äänetkin toimivat paremmin. Että jos jotain positiivista haluaa hakea tästä tilanteesta, niin ehkä pysähtyminen on tehnyt hyvää. Opinnot etenevät edelleen, mutta niitä tehdään omaan tahtiin. Stressin määrä on varmaan vähentynyt itse kullakin. Itsekin huomaan, että olen jotenkin paljon rentoutuneempi, Sirkiä pohtii. 

CampusOnlinen kesäkursseja lisättiin koronan aiheutettua muutoksia opiskelijoiden kesätöihin ja opiskeluun.  Tutustu CampusOnlinen tarjontaan.