Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 5.5.2020

Poikkeuksellista vaihto-opiskelua

Hakeutuminen vaihto-opiskelijaksi tuo aina mukanaan suuria muutoksia opiskeluarkeen. Kevään 2020 vaihto-opiskelijat kokivat yllätyksiä poikkeuksellisen paljon koronaviruspandemian vuoksi.

Opetushallitus on kerännyt maalis-huhtikuussa korkeakouluista tilannekuvaa opiskelijavaihdosta ja kansainvälisistä opiskelijoista Suomessa. Keskeytyneistä vaihtojaksoista huolimatta arvioidaan, että monilla opiskelijoilla on kuitenkin mahdollisuus suorittaa alkaneet vaihto-opinnot loppuun etäyhteyksien kautta. Tämä koskee sekä Suomesta lähteneitä että Suomeen saapuneita vaihto-opiskelijoita.

Korkeakoulujen välillä on suurta vaihtelua sen osalta, kuinka suuri osa ulkomailla vaihdossa olleista opiskelijoista on palannut takaisin Suomeen. Enimmillään palanneita on 85 %, kun taas joissain korkeakouluissa niiden opiskelijoiden osuus, joiden tiedetään palanneen, on vain noin 20 %. Keskimääräinen palanneiden osuus on 50 % korkeakoulun vaihdossa olevista opiskelijoista.

Ainakin 43 % korkeakoulujen vaihto-opiskelijoista on keskeyttänyt vaihtonsa Suomessa ja palannut kotimaahansa koronaepidemian vuoksi. Määrällisesti kotimaahan palanneita on reilut 2000 opiskelijaa. Suomeen on puolestaan päättänyt jäädä 33 % vaihto-opiskelijoista eli n. 1550 opiskelijaa. Tämän lisäksi 24 % vaihto-opiskelijoista kohdalla tilanne on tiedonkeruun aikaan ollut epävarma.

 

Korkeakoulujen yhteistyö sujuvaa

Turun ammattikorkeakoulun kansainvälisissä palveluissa vaihto-opiskelijoiden tilannetta on seurattu ja raportoitu säännöllisesti rehtorille, turvallisuuspäällikölle ja Opetushallitukselle koko kevätlukukauden ajan. Tammikuun viimeisellä viikolla Kiinassa olleiden opiskelijoiden vaihtojaksot päätettiin keskeyttää koronaviruksen takia. Vähitellen suositus palata Suomeen laajeni koskemaan yhä useampaa maata.

– Nyt huhtikuun lopulla suurin osa eli noin 60 Turun AMK:n opiskelijaa on joko perunut tai keskeyttänyt vaihtojaksonsa. Ulkomailla on tällä hetkellä vielä 24 opiskelijaa, jotka ovat halunneet jatkaa vaihtoaan pääasiassa etäopintoina kohdemaassa, kertoo Turun AMK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Anu Härkönen.

Sosiaali- ja terveysalan vaihto-opiskelijoiden harjoittelujaksot Turussa ja Salossa jouduttiin kevään osalta keskeyttämään, mutta muut vaihto-opiskelijat ovat halutessaan saaneet jatkaa opintojaan Turun AMK:ssa. Noin 80 heistä on palannut kotimaahansa, mutta Turussa on edelleen noin 50 vaihto-opiskelijaa.

Koska kampukset ovat tällä hetkellä kiinni ja opiskelu tapahtuu etänä, olemme halunneet varmistaa, että myös vaihto-opiskelijat saavat tarvittaessa tukea korona-arkeen. Kv-koordinaattoreiden antaman neuvonnan lisäksi vaihto-opiskelijoille on tarjottu mm. mahdollisuutta käyttää opintopsykologien palveluja ja TUO:n Discord-keskustelualustaa, jossa voi osallistua myös englanninkielisiin chat-ryhmiin.

– Vaihtojakso ulkomailla on ollut monelle opiskelijalle pitkään odotettu tauko opiskeluun liittyvistä rutiineista ja arjesta kotimaassa. Koronavirustilanne on yllättäen muuttanut, siirtänyt ja perunut suunnitelmia, mutta sekä omat opiskelijamme että yhteistyökorkeakoulujemme opiskelijat ovat olleet pettymyksistä huolimatta hämmästyttävän positiivisia ja joustavia tässä epävarmassa tilanteessa, Anu Härkonen jatkaa.

– Yhteistyö ulkomaisten korkeakoulujen kanssa on sujunut poikkeusolosuhteissakin hyvin. Tieto kaupunkien, kampusten ja vaihto-opiskelijoiden tilanteesta ja mahdollisuuksista etäopetukseen on kulkenut nopeasti ja ammattimaisesti. Opiskelijoistamme on pidetty hyvää huolta yhteistyökorkeakouluissa ja ikävän koronavirusuutisoinnin keskellä on ollut ilahduttavaa huomata, kuinka paljon kollegat eri puolella maailmaa auttavat ja tukevat toisiaan, Härkönen sanoo

 

 

Haastattelimme kahta Turun ammattikorkeakoulun opiskelijaa maailmalla ja kahta espanjalaista vaihto-opiskelijaa Turussa.

Uudenlaista oppimista Calgaryssä ja Hampurissa

Iina Niemen, kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijan vaihtokohde on Mount Royal University, Kanadan Calgaryssä. Journalismin opiskelija Elisa Varalahti suorittaa vaihtoaan Hampurissa, Saksassa.

Miten poikkeusolot näkyvät opiskelussasi ja arjessasi muuten? 

Iina: Lähiopetus on luonnollisestikin kaikki loppunut, eli loppukurssit tehdään etänä verkossa. Asun täällä kampuksella, ja lähestulkoon kaikki kampuksella asuvat ovat lähteneet koteihinsa. Myös vaihto-oppilaista opiskelijoista suurin osa on palannut kotimaihinsa. Minä päätin kuitenkin jäädä tänne hoitamaan opinnot loppuun.

Vaikka kaikki tenttejä myöten tehdäänkin netissä, jo pelkästään aikaeron takia on paljon helpompaa hoitaa kaikki täällä.

Arjessa poikkeusolot näkyvät varmaan aika lailla samalla tavalla kuin kaikkialla muuallakin, kotosalla pitäisi pitkälti pysytellä. Ainoa paikka missä tulee oikeastaan käytyä, on ruokakauppa. Ulkoilla täällä vielä toistaiseksi saa, joten olen parhaani mukaan edelleen käynyt ihailemassa paikallista luontoa täällä Kalliovuorten juurella.

Elisa: Koulu on täällä ollut suljettu 16.3 lähtien. Lukukausi ei ehtinyt edes kunnolla alkaa. Taisin käydä koululla kaksi kertaa. Kampus pysyy suljettuna lukukauden ja minun vaihtoni loppuun saakka. 

Minulla on neljä kurssia käynnissä, joista kahdessa on online-tunteja. Online-tunnit on ihan normaalia teoreettista opetusta, jonka lopussa aina saamme jonkin tehtävän toteutettavaksi itsenäisesti. Kahdelta muulta kurssilta opettajat ovat lähettäneet tehtävänantoja sähköpostitse. Tehtävien palautekin on tullut sitä kautta.

Suurin osa kursseistani keskittyy videokuvaamiseen ja elokuvaäänten tekemiseen, joten opettajilla on ollut miettimistä siinä, miten näinkin käytännönläheiset kurssit voidaan toteuttaa. Lyhytelokuvaprojektit toteutetaan omilla kalustoilla, joita meiltä onneksi löytyy suurimmalta osalta. 

Arjessani poikkeusolot näkyvät toki siinä, että mikään ei ole auki. Paitsi tietysti ruokakaupat ja apteekit. Olen kuitenkin käynyt paljon ulkoilemassa yksin tai yhden kaverin kanssa kerrallaan, koska täällä on kielletty yli kahden ihmisen kokoontumiset. Muuten vapaa-aikaani olen viettänyt esimerkiksi opettelemalla uusia taitoja, kuten koodaamista. Olen myös opettelut uusia kappaleita pianolla ja valokuvannut paljon. Koittanut tehdä asioita, joihin tuntuu ettei ole aikaa normaalisti.  

Millä mielellä olet?

Iina:Olen edelleen hyvällä mielellä. Toki täällä jää nyt paljon kaikkea näkemättä ja tekemättä poikkeusolojen vallitessa, mutta olen silti onnellinen siitä, että saan olla täällä. Ehdin kuitenkin tekemään kaikenlaista ennen poikkeusolojen alkua. Saan kaikkein eniten positiivista energiaa ulkoilusta ja musiikista. Olen melkoinen peli- ja lukutoukka, joten tällainen kotona istuskelu sopii minulle aika hyvin. 

Elisa: Olen ihan hyvillä mielin ollut tähän mennessä. Urheilusta ja ulkoilusta saa hyvää energiaa. Onneksi se on vielä ainakin sallittua, en tiedä mitä tekisin, jos tulisi ulkonaliikkumiskielto. Myös uusien asioiden oppimisesta olen saanut positiivista energiaa ja siitä, että lämpötila on mennyt jo useina päivinä yli 20 asteen.

Tietysti harmittaa se, että vaihtokokemus saattaa jäädä hieman vajaaksi. Onneksi ehdin saamaan muutamia ystäviä ennen tämän tilanteen eskaloitumista, ja kävimme muutaman viikon ajan opiskelijatapahtumissa. Toivon, että tämä tilanne menisi ohi ennen kuin pitää lähteä kotiin. Olisi mukava kierrellä Hampurin museoita ja upeita kirkkoja, joita täällä on valtava määrä. Haluaisin myös tutustua lisää uusiin ihmisiin ja nähdä laajemmin opiskelijakulttuuria täällä.

Tyytyväisinä Turussa

 

Pedro Perez-Chuecos Alcaraz opiskelee tietoliikenneinsinööriksi Universitat Politècnica de Valènciassa. Noemí Jiménez puolestaan opiskelee liiketaloutta Barcelonassa sijaitsevassa ESIC Business & Marketing School -korkeakoulussa.

Miten koronavirusepidemia on vaikuttanut opintoihisi ja elämääsi yleensä?

Pedro: Tämä epätavallinen tilanne on vaikuttanut todella paljon. Emme voi enää mennä kampukselle, mikä on toki tarpeellista näissä olosuhteissa. Kaipaan kuitenkin luennoilla käymistä, koska ilmapiiri oli erinomainen ja hauska. Onneksi olen nyt opinnoissani siinä vaiheessa, että minun täytyy vain palauttaa opinnäytetyö. Nykyteknologian avulla pystyn jatkamaan työskentelyä lähes samalla tavalla kotoa käsin. Viestin jatkuvasti opettajieni kanssa sekä Turussa että Valenciassa.

Vaihto-opiskelijan elämä Turussa on todella siistiä. Meillä on ollut paljon erilaisia aktiviteetteja, aina eri puolille Suomea suuntautuneista ekskursioista CampusSportin urheiluaktiviteetteihin, piknik-tapaamisiin Aurajokirannassa ja kahvitteluun Walo-baarin kattoterassilla. Sieltä käsin olemme päässeet näkemään Turun vaikuttavat auringonlaskut. Saimme myös viettää viikonlopun järven rannalla sijaitsevassa saunamökissä.

Asun ylioppilaskylässä, ja ilmapiiri näissä erikoisolosuhteissa on ok: olemme kuin yhtä suurta perhettä ja tuemme toisiamme, vaikka teemmekin sen turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Olen saanut hyviä ystäviä ja vaihtovuoden jälkeen aiomme jälleen tavata jossain maailmankolkassa. 

Noemí: Asiat ovat muuttuneet todella paljon kuukauden takaisesta. Arkielämä on tosi rajoittunutta, koska useimmat tahot ovat kiinni eikä tekemistä ole kovin paljoa. 

Nyt suoritamme opinnot loppuun verkossa. Esittelemme työmme Skypessä. Tästä huolimatta olemme sopeutuneet muutokseen melko hyvin ja nopeasti, ja ammattikorkeakoulun taholta olemme saaneet apua, jotta voimme jatkaa opintoja mahdollisimman normaalisti.

Miten voit?

Pedro: Täällä Turussa voin hyvin, mutta olen hieman huolissani Espanjan tilanteesta. Soitan paljon videopuheluita ystävieni ja perheeni kanssa, ja minusta on mahtavaa jakaa hauskoja hetkiä heidän kanssaan videopuheluissa. Rakastan myös juoksemista metsässä, se auttaa minua irrottautumaan pitkistä opiskelupäivistä. 

Haluaisin sanoa, että olosuhteista huolimatta tulen aina muistamaan vaihtovuoteni hienona vuotena. Sen aikana olen tavannut paljon mahtavia ihmisiä ja verkostoitunut, mikä puolestaan on auttanut minua löytämään työllistymismahdollisuuksia Suomesta. Tulen aina muistamaan reissun, jonka tein 15 ystäväni kanssa Lappiin. Siellä näimme ensimmäistä kertaa revontulet, pääsimme rekiajelulle ja tapasimme joulupukin. 

Uskon, että kokemus on kasvattanut minua ihmisenä ja tulevana ammattilaisena paljon, koska opinnäytetyössäni minulla on ollut mahdollisuus työskennellä uusimpien teknologioiden kuten 5G:n parissa. Olen myös saanut todistaa käytännössä, miksi suomalaista koulutusjärjestelmää pidetään yhtenä maailman parhaista. Toivonkin, että tulevaisuudessa se otetaan käyttöön Espanjassakin. 

Noemí: Koska olen vielä Suomessa tilanteesta huolimatta, vietän enemmän aikaa Erasmus-kavereideni kanssa. Olemme kaikki samassa tilanteessa. Yritämme tehdä asioita yhdessä ja nauttia ajastamme täällä niin hyvin, kuin se on mahdollista.   

Aluksi, heti pandemiailmoituksen jälkeen, oli shokki huomata kuinka yksi toisensa jälkeen kaikki tekemäni suunnitelmat, matkat ja aikataulut muuttuivat pitemmittä puheitta.

Nyt yritän vain sopeutua uuteen tilanteeseen ja selviytyä siitä parhaani mukaan. 

Olen tutustunut uusiin ihmisiin (myös Erasmus-vaihtareita), jotka elävät nyt samassa tilanteessa kuin minä. Emme olisi todennäköisesti tutustuneet toisiimme tällä tavoin, jos emme olisi olleet tässä tilanteessa yhdessä.

 

Elämme ehdottomasti tilanteessa, jollaista kukaan meistä ei olisi osannut kuvitella, mutta olen oppinut paljon itsestäni sekä ihmisistä, joiden kanssa nyt asun. Nämä asiat ovat saaneet minut pohtimaan, että tilanteeseen voi suhtautua ja siinä voi toimia monella eri tavalla.   

 

 

 

 

Kuvissa vasemmalta oikealle:

 Noemí Jiménez Pedro Perez-Chuecos Alcaraz Elisa Varalahti , Iina Niemi