Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 7.4.2014
ICT-talo Kupittaalla

Tradenomikoulutuksen puolestapuhuja Niko Aaltonen

Tradenomiksi valmistunut Niko Aaltonen katsoo mielellään myös taaksepäin. Hän oli ensimmäisen Turun AMK:ssa aloittaneen tradenomijoukon mukana vuonna 1996, aikana jolloin tradenomi-tutkintoa joutui vielä selittelemään.

Nyt hän on Turun AMK:n valtuuskunnan sekä Tradenomiliiton puheenjohtaja, ja tämän verkostoituneen tradenomin suunta on vahvasti eteenpäin.

Tradenomikoulutus oli Niko Aaltoselle mieleen. Hän puhuu vuolaasti koulutuksen laaja-alaisuudesta, ihmisläheisyydestä ja sopivuudesta niille, jotka ovat ulospäin suuntautuneita ja aktiivisia.

Tradenomeille on riittänyt kysyntää. Koulutus antaa valmiudet monipuolisiin tehtäviin sekä yrityksissä että julkisella sektorilla. Itse Aaltonen työskentelee Kiinteistötoimialalla palvelupäällikkönä.

– Eilenkin olin puhumassa tradenomien tilaisuudessa CV:n merkityksestä. Painotin samalla myös verkostojen tärkeyttä, sillä aktiivinen opiskeluaika palkitsee myöhemmin moneen kertaan.  Aina on helpompaa, kun voi rimpauttaa tutulle ja tarkistaa ajankohtaisia asioita.

– Kurssikaverini ovat saaneet hyviä työtilaisuuksia Varsinais-Suomessa, ja facebookista kun seuraan, niin onhan heitä ihan joka mantereella nykyään. Turun ammattikorkeakoulusta valmistuu osaavaa porukkaa, toteaa koulun kasvatti tyytyväisenä.

Seuraava steppi olisi Kupittaan Kampus

Pian 20 vuotta on Aaltonenkin jo seurannut Turun AMK:n vaiheita. Muutos on ollut jatkuvasti mukanaoleva elementti korkeakoulun taipaleella. Nyt ammattikorkeakoulussa käydään yt-neuvotteluja  ja toukokuun lopussa saadaan tietää tuloksista.

– Syksyllä katsotaan myös valtuuskunnan roolia edelleen. Uskoisin, että vuoden 2015 aikana Turun ammattikorkeakoulu Oy varsinaisesti näyttää, mihin kaikkeen siitä riittää. Jo nyt tilastot osoittavat, että AMK:n koulutus työllistää hyvin. Sitähän me edelleen tarvitsemme; osaavia tekijöitä Varsinais-Suomeen.

Kampus-hanke on Aaltoselle tärkeä. Hän on seurannut asiaa ja ollut mukana jo vuosia sitten, kun rehtori Juha Kettunen esitteli ensimmäisiä ideoita Kupittaan Kampuksesta. AMK on vuosien varrella yhä enemmän siirtynyt maakunnasta Turkuun, ja nyt olisi jo aika Turussa keskittyä yhdelle alueelle.

– Synergiaedut ovat ilmeiset.  Harmi vain, ettei rakentamista aloitettu jo aikaisemmin, sillä nyt on taloudellisesti hankalampi aika. Tilojen tehokkaampi käyttö ja osaamisen keskittäminen tulee olemaan vahvuus tulevaisuudessa, uskoo AMK:n valtuuskunnan puheenjohtaja.