Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 11.9.2020

Master School: Parempien palveluiden puolella

Oluwaseun Orisakwe tietää, että unelma-ammattia kannattaa lähteä tavoittelemaan pitkänkin matkan takaa.

Vanhassa työpaikassaan Oluwaseun Orisakwen tavoitteena oli tarjota asiakkaille aina parasta mahdollista palvelua. Onnistumista varjosti kuitenkin yksi pulma. Kun tarkkanäköinen asiakaspalvelija huomasi työnantajansa prosesseissa virheitä, hän ei tiennyt, mistä kulmasta tilannetta olisi aina kannattanut lähteä purkamaan. 

Jutellessaan ongelmasta entisen työkaverinsa kanssa, Oluwaseun ymmärsi painivansa  palvelumuotoiluun liittyvien kysymysten parissa. 

Palvelumuotoilu on toimintamalli, jonka avulla palveluja voidaan kehittää sujuvammiksi niin asiakkaan kuin palvelua tuottavan henkilökunnan kannalta. 

Itsenäisessä opiskelussa on voimaa

Kollegan suosituksesta Oluwaseun haki Turun ammattikorkeakoulun Master Schooliin. Hakeminen englanninkieliseen Service Design -koulutukseen tapahtui helposti verkossa. Kun opiskelupaikka aukeni, edessä oli muutto Nigeriasta Suomeen. 

Itseohjautuva opiskelumuoto mahdollistaa taitojen syventämisen ja tutkinnon suorittamisen työnteon ohella. 

– Kotimaassani opettaja tukee vahvasti opintoja, kun taas Master Schoolissa opiskelu on itsenäisempää. Sen avulla olen huomannut, että sisällämme on paljon voimaa. Jos haluan saavuttaa jotain, minun on itse tehtävä sen eteen töitä, hän toteaa.  

Koulutus on tarkoitettu korkeakoulututkinnon suorittaneille ja työelämässä vähintään kaksi vuotta työskennelleille henkilöille. Opinnot kokoavatkin yhteen ihmisiä useista eri lähtökohdista.

– Vaikka teemme asioita itsenäisesti, olen oppinut paljon porukastamme. Myös palvelumuotoilijan on oltava empaattinen ja voitava samaistua eri taustoista tuleviin ihmisiin, Oluwaseun pohtii.

Monipuoliset opinnot avaavat tien yrittäjäksi

Palvelumuotoilussa kaiken pohjana on tutkimustieto. Informaatiota kerätään erilaisilla työkaluilla, kuten kyselyillä ja haastatteluilla, jotka tulevat tutuiksi opintojen aikana. 

Kattava koulutusohjelma on tarjonnut Oluwaseunille uutta ajateltavaa. Haaveissa siintää myös oman liiketoiminnan aloittaminen.

– Visuaalinen ajatteluni ja ymmärrykseni palveluprosesseista ovat kehittyneet merkittävästi. Toivon, että voin perustaa oman yrityksen ja toteuttaa kaikkea oppimaani sen kautta.

Yrittäminen vaatii esimiestaitoja ja johtamiskykyä. Oluwaseun on yhdistänyt opintoihinsa johtajuutta Leadership Excellence -polun myötä. 

– Olen oppinut paljon emotionaalisesta johtamisesta. Johtaja on kuin mentori, joten hänen on tultava toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hän miettii.

Luovuus kaiken ytimessä

Palvelumuotoilussa ei ole kyse vain tutkimuksesta ja teoriasta. 

Jotta yritykset voivat tarjota asiakasystävällisempiä ja saumattomampia palveluita, niiden on käytettävä luovuutta. Siinä businessmaailmaa auttavat Oluwaseun kaltaiset palvelumuotoilijat.

– Haluan olla luomassa stressivapaata tulevaisuutta asiakkailleni palvelumuotoilun keinoin. Sellaista tulevaisuutta, joka on aina avoin uusille ideoille ja jossa rohkaistaan kohti uutta – sillä aina on tilaa uudelle.