Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 11.6.2021

Koulutuksen kameleontti

Tuntematonta sotilasta kannattaa siteerata ja mukailla vähintäänkin säästeliäästi, mutta nyt se on paikallaan: "Mis sie tarviit oikee hyvää naista? Täs siul on sellanen." Arja Tulonen on pistänyt itsensä likoon Turun ammattikorkeakoulun ja ennen kaikkea opiskelijoiden puolesta.

– Se on ihan mieletöntä, miten mulle on annettu mahdollisuus tehdä erilaisia töitä! huudahtaa Tulonen.

Tänään eläkkeelle jäävälle Tuloselle mahdollisuuksia on todella annettu, mutta ei syyttä. Hän toiminut Turun AMK:ssa monissa rooleissa aina lähes koko oppilaitoksen alkuhämäristä tähän päivään asti. Polku on kulkenut käsiteollisuusopettajasta  aikuiskoulutuksen osaajaksi ja siitä eteenpäin mediatuotannon opettajaksi sekä tutkimus- ja koulutuspäälliköksi. Viimeiset työvuotensa Tulonen on tehnyt hommia hankkeiden, opetuksen ja tuutoroinnin parissa.

– Usein sitä kuulee kysyttävän, että etkö sä leipäänny ja ihmetellään, että kuinka sä oot voinut olla noin monta vuotta samassa paikassa. Vuosien varrella on ollut hurjasti muutoksia, ja olen kokenut ne mielenkiintoisena mahdollisuutena kasvaa ja löytää uutta.

Opettajan rooli on muuttunut vuosien varrella valtavasti. Tulonen pohtii omia ensiaskeleitaan opettajana ja toteaa, että niillä pelimerkeillä ei enää juhlittaisi. Nykyään vaaditaan paljon substanssiosaamista mutta myös ennen kaikkea laajempaa näkemystä koko ammattikentästä. Ei riitä, että osaa todella hyvin vain sen yhden asian, vaan täytyy ymmärtää, mikä on opetettavan osa-alueen rooli isommassa kokonaisuudessa. 

– Ja tietysti yhteistyö ammattikentän kanssa on ollut suuri ilo ja voimavara, mutta samalla haaste, koska yksi taho haluaa yhtä ja toinen toista. Täytyy miettiä, että miten se opiskelija löytää sieltä sen oman paikkansa. 
Opettajan työhön on vuosien varrella myös valunut kaikenlaista ydintyön ulkopuolista.

– En viitsi mainita mitään hallinnollisista hommista. Mutta lipsahti nyt kuitenkin, naurahtaa Tulonen.

Mynämäeltä Turkuun

Tulonen on kokenut Suomen korkeakoulutusjärjestelmän muutoksen ja murroksen ytimestä. Hän aloitti opetusuransa Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, missä hän viihtyi 15 vuotta.

– Sinä aikana siitä tuli opisto. Se oli osa keskiasteen uudistusta. Olen oikeastaan kiinteä osa koulutuspoliittista historiaa. Opistoasteen tuleminen mukaan oli aika turbulenssi, koska se edellytti, että rekrytoidaan jonkun verran uusia opettajia. Uusien opettajien vaatimustaso oli korkeampi, koska piti mennä teoreettisempaan suuntaan kuin kouluasteella. Pedagoginen murros oli iso.

Tulonen muistelee, että Varsinais-Suomen väliaikaisen ammattikorkeakoulun kokoaminen oli energinen vaihe, kun alueen opistoasteen laitokset yhdistyivät. Kaikilla oli tahto tehdä yhdessä töitä. Täytyi löytää yhteisiä rajapintoja ja miettiä, miten kaikki tulevat organisoitumaan yhdessä. 

– Olin loppuvaiheessa aikuiskoulutusjohtaja. Sitten Turun ammattikorkeakoulun täydennyskoulutuspäällikkö oli lähdössä pois ja hän  kysyi, että olisinko halukas siirtymään Turkuun. Siinä vaiheessa Mynämäessä oli käynnistymässä Varsinais-Suomen väliaikainen ammattikorkeakoulu . Välivaiheen tavoitteena oli käydä neuvottelut, jotta päästään osaksi Turkua. Niissä alkuneuvotteluissa olin mukana, mutta en enää myöhemmin. Siirryin Turkuun helmikuussa 1998.

Kun netti lagaa kuukauden ajan

Nyt kun etäopetuksesta on viimeistään korona-ajan myötä tullut jokapäiväistä leipää, niin Tulosen ympyrä sulkeutuu kiinnostavasti. Tultuaan Turun AMK:n remmiin hän oli vuosituhannen vaihteen jälkeen viemässä eteenpäin verkko-opetusta. Hän kirjoitti yhdessä Antonella Stortin kanssa kirjan, mikä syntyi osana Verkko-opetusta ja kulttuuria -kehittämishanketta. Hankkeessa toteutettiin kulttuurialan koulutusta verkossa ja samanaikaisesti tutkittiin koulutuksen toteuttamista. Hankkeen aikana toteutettiin Virossa taidealan koulutuksen saaneille opettajille Arts Management (Online Education and the Arts) -täydennyskoulutus.

- Mietimme silloin, että millaisten tehtävien kautta opiskelijat oppivat. Tuo ajatus edelleen ihan kohdillaan. Nyt nämä tutkinnot, joita olen ollut suunnittelemassa ja jotka tehdään kokonaan verkossa, ovat tietysti ihan eri mittakaavassa kuin silloin. Verkko-opetus on yksi niistä asioista, joissa koen, että ympyrä sulkeutuu. On tosi kiva päästä katsomaan taaksepäin, että mistä on aloitettu ja missä mennään nyt.

Toinen saman tyyppinen asia on luovien alojen osaamiskartoitus, koska Mynämäellä kun aloitin aikuiskoulutuksessa, niin yksi ydinajatus oli, että millä tavalla pidetään yllä osaamisen kehittymistä. Ajat todella ovat muuttuneet.

- Nykyään ei ole sellaista verkko-opintoja tekevä opiskelijaa tai saati opettajaa, joka ei repisi pelihousujaan, jos nettiyhteys olisi alhaalla päiviä. Saati sitten jos puhutaan kuukaudesta. Kun teimme verkko-opetuspilottia, niin oli kuukausi, kun emme saaneet opiskelijoilta mitään vastausta, koska verkot eivät toimineet. Emme tienneet edes sitä, että verkot eivät toimi.

Etu oli, että teimme juuri Viron suuntaan yhteistyötä. Siellä oli voimakas kehittämisinto. Itsenäistyminen oli luonut kehittämismyönteisen ilmapiirin. Enemmän tällä puolen lahtea oltiin skeptisiä sen suhteen, että miten luoviin aloihin liittyviä asioita voi opettaa etänä.

Unelmien työhuone sekä vasara ja nauloja

Kun Tuloselta kysyy kaikkein mielenpainuvimpia hetkiä työuralta, niin vastaus on ehkä jossain määrin yllättävä. Media-alan koulutus- ja tutkimuspäällikkönä hän oli vetämässä uuden yhteisen työtilan suunnittelua elokuvan ja animaation, journalismin ja mainonnan suunnittelun henkilöstölle. Lopulta työhuone näki päivänvalon Lemminkäisenkadun kampuksen B-siivessä.

– Se on asia, josta olen ollut kaikista iloisin. Kun mietin, miten hyvältä se kaikkien alkuvaiheiden jälkeen lopulta tuntui. Yhteisöllisyyden rakentaminen onnistui.  Se hyvä olo, mikä siitä tuli, korostui siinä vaiheessa, kun me menetimme työhuoneen. Ymmärrän toki, että uusia järjestelyjä on tehtävä ja tilat ovat rajalliset, mutta meillä on ollut labra, missä yhteisöllisyys näytettiin toteen. Siinä työhuoneessa oli se hieno puoli, että kaikki lähtivät sitä rakentamaan.

Eläkepäiville on luvassa jotain uutta ja ihmeellistä. Tulonen on ollut kerrostaloasuja siitä lähtien, kun hän on lähtenyt lapsuudenkodistaan. Nyt edessä on omakotitaloprojekti.

– Minä jään nyt eläkkeelle ja mieheni vähän reilun vuoden päästä. Mietimme, että minkälaisessa asunnossa me haluamme asua? Kun ollaan vanhoja ja meillä kauheasti kremppaa, niin pohdittiin, että haluamme sellaisen paikan, mistä on helppo lähteä ulos. 

Lisäksi suunnitelmissa on purjehdusreissuja ja aikaa tyttären kanssa Englannissa sekä pojan kanssa Yhdysvalloissa  – jos korona suo.