Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 25.8.2021

Sairaalamaailmasta järjestökentälle – Master-koulutuksesta eväitä rintaterveyden edistämiseen

Sosiaali- ja terveysalan Master School -opinnot täydensivät Karolina Sivosen aiempaa kätilöosaamista ja antoivat hyvät valmiudet asiantuntemusta vaativiin terveyden edistämistehtäviin.

Teksti: Aleksi Rajamäki
Kuva: Karolina Sivonen

– YAMK-opinnoista oli minulle selvää hyötyä osaamiseni ja rohkaistumiseni kannalta. Ylempi korkeakoulututkinto ja usean vuoden työkokemus tuovat yhdessä sellaista erityisosaamista, jota työelämässä voidaan hyödyntää, kertoo Karolina Sivonen, vuoden 2019 lopulla valmistunut Turun AMK:n alumni.

Sivonen innostui suunnittelu- ja kehittämistehtävistä aiemmassa työpaikassaan ja päätti hakeutua Turun ammattikorkeakouluun tutkinto-opiskelijaksi. Kätilökoulutuksen saaneena ja noin kymmenen vuotta alalla työskennelleenä terveyden edistämisen YAMK-opinnot tuntuivat luontevalta vaihtoehdolta.

– Tuli sellainen olo, että minun on jatkossakin saatava kehittää erilaisia palveluja. Halusin edetä urallani ja pystyä vaikuttamaan paremmin työtehtäviini ja yhteiskunnallisiin asioihin. Toivoin myös voivani tehdä työtä, jossa saan käyttää luovuutta.

– Terveyden edistämisen saralla pääsin rakentamaan aikaisemman osaamiseni päälle. Terveyden edistäminen on aiheena laaja ja kiinnostava, se linkittyy yhteiskunnassa moneen asiaan, Sivonen pohtii.

Uutta näkökulmaa tuttuun alaan

Sivosen tavoitteena oli menestyä opinnoissa hyvin, vaikka toteaakin työmäärän aluksi yllättäneen. Hän teki opintoja ensin työnsä ohella osa-aikaisesti ja jäi myöhemmin opintovapaalle.

– Minun piti palauttaa mieleen, mitä se opiskelu oikein olikaan. Kursseja ja niihin liittyviä tehtäviä oli useita, mutta meillä oli valtavan hyvä porukka, jolta sai vertaistukea. Moniammatillinen ryhmämme oli hyvin keskusteleva, ja yhteinen tekemisemme oli antoisaa. Lisäksi kurssimateriaalit ja -tehtävät olivat kätevästi sähköisellä alustalla.

Opintojen sisällöt Sivonen koki monipuolisiksi ja käytännönläheisiksi. Työelämän yhdistäminen oli opinnoissa vahvasti läsnä, ja digitaidotkin harjaantuivat. Opinnot koostuivat kuukausittaisista lähitapaamisista ja itsenäisestä etätyöskentelystä.

– Kirjoitin ja luin paljon, tein esityksiä ja esiinnyin. Sivistyin ja sain laajempaa näkökulmaa muuhun osaamiseeni. Kaikista näistä on ollut minulle hyötyä nykyisessä työssäni, Sivonen iloitsee.

Opinnäytetyössään Sivonen tutki ylipainon ja elintapojen vaikutusta hedelmällisyyteen ja hedelmöityshoitojen tuloksiin. Lopputuotoksena syntyi tutkittua tietoa tarjoava verkkosivu lapsettomuuspotilaiden avuksi ja tueksi. 

Rintaterveyden ja omatarkkailun asialla

Joulukuussa 2019 vastavalmistunut Sivonen palasi silloiseen työpaikkaansa, mutta löysi itsensä pian toisesta päivätyöstä, uutta koulutustaan vastaavien tehtävien parista. Sivonen toimii nykyään järjestösuunnittelijana Tunne rintasi ry:ssä, jossa työ on pitkälti sellaista, josta hän oli haaveillut.

– Tehtäväni ovat hyvin monipuolisia ja liittyvät muun muassa terveyden edistämiseen, ammattilais- ja opiskelijayhteistyöhön, yhteistyön kehittämiseen ja palveluiden suunnitteluun, kouluttamiseen, viestintään sekä vaikuttamiseen. On ollut hienoa oppia uutta, ja olen saanut toteuttaa itseäni.

Tunne rintasi ry edistää rintaterveyttä ja rintasyövän varhaista toteamista sekä kannustaa rintojen omatoimiseen tutkimiseen. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5 000 naista.

– Rintasyövän oireiden tuntemus ja rintojen omatarkkailu toimivat apuna rintasyövän varhaisessa toteamisessa. Omatarkkailu tukee oman kehon tuntemusta ja on tärkeä osa omasta terveydestään huolehtimista.   

– Kun syöpä todetaan varhain, se on helpompi hoitaa, inhimilliset haitat vähenevät, hoitokustannukset ovat matalammat ja kuolleisuus on pienempi. Mielenkiintonani on kehittää uusia, raikkaita lähestymistapoja, joilla saadaan terveyttä edistävää viestiä eteenpäin.  
 

Kuva: Ylempi ammattikorkeakoulututkinto viitoitti uravalintoja. Nykyisessä järjestösuunnittelijan työssään Karolina Sivonen edistää rintaterveyttä ja syöpätietoisuutta.

Kiinnostaako opiskelu Turun AMK:ssa?

Tutustu koulutustarjontaan ja hae opiskelemaan yhteishaussa.