Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 8.11.2021

Pyöräparkkikokeilu jatkuu Turussa Hansakorttelissa

Hansakorttelin parkkihalliin on avattu pyöräparkki, johon mahtuu kerrallaan jopa kymmenen polkupyörää. Samankaltainen pyöräparkkikokeilu oli käynnissä Kupittaalla kesän ja syksyn ajan.

Teksti: Siiri Welling

Kokeilu on osa Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hanketta , jossa toteutetaan Turun ammattikorkeakoulun ja Turun kaupungin tuella uusia pysäköintikokeiluja Turun keskustan ja Kupittaan alueella tämän vuoden aikana. 

– Nämä kokeilut ovat lyhyitä, mutta toivomme, että palvelu toimii ja että ne saisivat jatkoa kokeilun jälkeen, kertoo hankkeen projektipäällikkö Noora Salmela

Kupittaan pyöräparkkikokeilu päättyi lokakuun lopussa. Kaikkea dataa ei ole vielä ehditty purkaa ja käsitellä, mutta kokeilu sujui hyvin ja palautteen kautta saatiin useita kehittämisehdotuksia.

Kupittaalla pyörän sai parkkeerata lukittuun sisätilaan viiden euron hintaan. Lisäpalveluna oli lukollinen tavaroiden säilytyslokerikko, sähköpyörän akun latausmahdollisuus ja pyörän huoltotarvikkeita. Hansakorttelissa on hieman samoja palveluita, mutta myös uutta. Pysäköinnin lisäksi parkkihallissa voi huoltaa pyöräänsä monipuolisesta ja pestä pyörän. Omat tavaransa voi Kupittaan tavoin jättää maksulliseen säilytyslokeroon. 


Testauksessa RFID-sensoriteknologia

Hansakorttelin kokeilun toteuttaa CoReorient Oy . Yrityksen toimitusjohtajan mukaan pyöräparkkikokeilu sopii yritykselle hyvin.  
– Pystymme hyödyntämään tässä meidän aiempaa osaamista, kertoo Harri Paloheimo

CoReorient testaa samalla muun muassa RFID-sensoriteknologiaa, eli käytännössä paikantamis- ja tuoteseurantateknologiaa. Pyöräparkkia käyttävät asiakkaat voivat halutessaan kiinnittää pyöräänsä RFID-tunnisteen, minkä avulla asiakas saa puhelinsoiton tai muun hälytyksen, jos joku yrittää viedä tämän pyörää pois alueelta luvatta.  

– Toivoaksemme pääsemme oppimaan, miten ihmiset kokevat käytettävyyden ja minkälaisia turvallisuuskokemuksia heillä on. Kokeilussa edellytetään, että asiakas kiinnittää Hansakorttelin infosta saatavan RFID-tarran pyöräänsä. Lisäksi olemme kiinnostuneita siitä, kiinnostaako pyöräparkkimahdollisuus kauppakeskuksia, ja tulevatko ihmiset ylipäätään pyörillä kauppakeskuksiin, jatkaa Paloheimo. 

Pyöräparkkipaikan voi varata itselleen täältä . Kokeilu kestää vuoden loppuun asti. Kuukauden mittainen pyöräpysäköinti maksaa kahdeksan euroa ja saman päivän loppuun asti euron. Myös huoltovälineet ja säilytyslokero ovat maksullisia. 

Pyöräparkista toivotaan palautetta, ja sitä voi jättää palvelun nettisivujen kautta, pyöräparkissa olevaan palautevihkoon tai Turun kaupungin palautepalvelun kautta .

Tutustu tutkimusryhmään