Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 25.9.2024

Ratkaisuja työhyvinvointiin ikääntyneiden palveluissa – Turun AMK mukana monikansallisessa yhteistyössä

Kansainvälisessä tutkimushankkeessa on kehitteillä digitaalinen työkalupakki, joka tukee hoitotyön johtajia työntekijöiden ja omaishoitajien mielenterveyden edistämisessä.

Ikääntyneiden hoitotyössä kärsitään työvoimapulasta koko Euroopassa, ja epäsuhta nykyisen hoitokapasiteetin ja palvelujen kysynnän välillä on huomattava. Samalla henkilökunnan kokema kuormitus lisääntyy, mikä vaikuttaa sekä työhyvinvointiin että hoidon laatuun.

– Tämä heikentää hoitotyöntekijöiden, omaishoitajien ja johtajien jaksamista ja psyykkistä hyvinvointia. Eliniänodotteen kasvu sekä kroonisten terveyshaasteiden lisääntyminen asettavat ikääntyneiden hoitotyöhön yhä suurempia haasteita, kertoo Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja, tutkimusryhmävastaava Mari Lahti.

Mittava EU-rahoitus hoitotyön johtajien tukemiseksi

Lahden johtama mielenterveyden edistämisen tutkimusryhmä on saanut 322 000 euron rahoituksen Euroopan unionin Horisontti Eurooppa -tutkimusohjelmasta. Uusi Support4Resilience-projekti pyrkii nyt tukemaan hoitoalan johtajia työolosuhteiden uudistamisessa.

Tutkimushankkeen lopputuotoksena laaditaan näyttöön perustuva digitaalinen työkalupakki, joka tarjoaa keinoja työn haasteisiin ja kuormittavuuteen. Tutkimukset osoittavat, että johtajilla on merkittävä vaikutus hoidon laatuun, turvallisuuteen ja joustavaan suorituskykyyn.

– Tarvitsemme uusia, näyttöön perustuvia interventioita, jotka tukevat työntekijöiden resilienssiä ja psyykkistä hyvinvointia. Työkalupakki auttaa hoitotyön johtajia vahvistamaan työyhteisöjen kestävyyttä ja jaksamista, Lahti esittelee.

Kotihoidon työntekijöiden ja omaishoitajien tarpeet selvityksessä

Nelivuotisen hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan kyselyin ja haastatteluin ikääntyneiden hoitotyön nykytilaa sekä tuen tarpeita Suomen lisäksi Norjassa, Espanjassa, Italiassa, Alankomaissa ja Romaniassa. Suomessa tutkimus kohdistuu ikääntyneiden kotihoidon työntekijöihin sekä omaishoitajiin.

Kerätyn aineiston sekä asiantuntijapaneeleiden avulla kehitetään digitaalisen työkalupakin sisältö. Suomessa Turun ammattikorkeakoulu vastaa työkalupakin testauksesta kohderyhmälle satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen avulla. Tiedonkeruun valmistelusta ja työkalupakin taloudellisesta arvioinnista vastaa Itä-Suomen yliopisto.

Tutkimus toteutetaan osana laajaa kansainvälistä S4R-hanketta, joka sai yhteensä kuuden miljoonan euron rahoituksen. Mukana on tutkimusorganisaatioita Suomesta, Norjasta, Romaniasta, Alankomaista, Irlannista, Espanjasta, Kyprokselta, Italiasta ja Australiasta. Konsortiota johtaa Norjan Stavangerin yliopiston professori Siri Wiig.

Support4Resilience