Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty
Tähtitorninmäki

Artikkelit

3.10.2016 | AMK

”Yhteistyötä tekevät ihmiset, eivät yritykset”

Arkean, Turun AMK:n Taideakatemian ja Turun konservatorion yhteisessä asiakastilaisuudessa juhlittiin yhteistyötä ja osaamista hyvän ruuan ja taiteen parissa.
3.10.2016 | Tutkimus, kehitys ja innovaatiot

Huolehditaan hyvästä elämästä

Millaista on hyvä elämä? ”Keskeistä ei ole saavuttaa täydellisen hyvä vaan kohtuullinen, riittävän onnistunut elämä; oikeuksien ja velvoitteiden tasapaino suhteessa toisiin, todellisuuteen ja itseen”.
23.9.2016 | Tutkimus, kehitys ja innovaatiot

Taidealan yrittäjän ei pidä pelätä eikä hävetä

Valmistuvien taiteilijoiden polut työelämään siirtymisen jälkeen ovat vaihtelevia. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian edeltäjän, Turun Piirustuskoulun alumnin Outi Puron uraa kuvaa taiteilijan itsensä mukaan ”a different walk”. Kuvauksen Puro on poiminut eteläafrikkalaisen miehen päällä olleesta maratonkilpailun T-paidasta.
23.9.2016 | Työelämälle asiakastarinat

Pientislaamon toimitusjohtaja hakee potkua bisnekseen YAMK-opinnoista

”Elämä ilman opiskelua on kuin suojatie ilman raitoja”, sanoo käsityöläistislaamon toimitusjohtaja Susanna Kankare, joka aloitti luovan tuottajan opinnot Turun AMK:n Taideakatemiassa. Naisen suunnitelmissa on koulutuksen avulla tehdä yrityksestä kansainvälinen.
22.9.2016 | AMK

”Onni on olla sellaisessa paikassa, jossa on mahdollisuus kokeilla.”

Valo- ja äänisuunnittelija, näyttämömies, lavasteiden rakentaja, näyttelijä, tanssija. Turun ammattikorkeakoulun valo- ja ääniopettaja Esa Pukeron ansioluettelolle on ehtinyt kertyä pituutta, mutta tila ei lopu koskaan.
21.9.2016 | Tutkimus, kehitys ja innovaatiot

Opiskelijat ideoivat tekstiilien kiertotaloutta

SparkUp Turku täyttyi eri alojen asiantuntijoista ja opiskelijoista, kun kaksipäiväinen tekstiilikierrätykseen keskittyvä Tekstiili Hackathon järjestettiin 15.–16.9. Turussa. Hackathonissa pyrittiin noin 30 osallistujan voimin tekstiilikierrätyksen edistämiseen uusilla bisnesideoilla ja sovelluksilla.
15.9.2016 |

Tekniikan YAMK -koulutus viettää pian kymppijuhlia

YAMK-kirjainyhdistelmää joudutaan tutkintonimikkeen yhteydessä usein selittelemään. Jo yli kymmenen vuoden ajan on ammattikorkeakouluissa kuitenkin annettu ylempään korkeakoulututkintoon johtavaa opetusta AMK-tutkinnon suorittaneille, joille jo on kertynyt työkokemusta.
14.9.2016 | AMK

Upea musiikkielämys ei vaadi maailman nopeimpia nakkeja

Ainoastaan somessa järjestettävä Timo Korhonen -sävellyskilpailu on poikinut hyvän vastaanoton. Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 42 sävellystä 22 maasta. Näistä Suomen kansainvälisesti menestynein kitarataiteilija ja Turun ammattikorkeakoulun musiikin koulutuksen yliopettaja Timo Korhonen valitsi finaaliin 12 teosta.
14.9.2016 | Tutkimus, kehitys ja innovaatiot

Rakennustekniikan lehtorin kesämökki täyttää tiukat kestävän kehityksen vaatimukset

Laatuaan ensimmäinen Joutsenmerkitty vapaa-ajan asunto nousee Uudenkaupungin Lokalahdelle. Talo täyttää valmistuttuaan tiukat kriteerit ekologisen kestävyyden suhteen.
13.9.2016 |

Päivän parasta hetkeä etsimässä - työelämän tunteet ja niiden johtaminen

Työelämän tunteet ja niiden johtaminen – teema keräsi laajan joukon Turun AMK:n asiakkaita 07.09.2016 kuuntelemaan psykologi Jarkko Rantasen alustusta ja vaihtamaan kokemuksia työelämän tunteista ja niiden johtamisesta.
« 1 ... 32 33 34 35 36 37 38 ... 72 »