Sivu päivitetty 21.2.2019

Opastamisen ekosysteemi

6Aika-hanke Opastamisen ekosysteemi on EAKR-rahoitteinen kaksivuotinen hanke. Siinä on määritelty kaksi toisiinsa nivoutuvaa tarvekokonaisuutta: opastaminen normaalitilanteessa sekä suurten väkijoukkojen opastaminen.

Tavoitteena on kehittää älykästä kaupunkiopastamista ja sen myötä lisätä kaupunkien viihtyisyyttä, vetovoimaa ja turvallisuutta. Toimiakseen opastuksen tulee olla yhtenäistä ja koordinoitua, elämyksellistä ja kohderyhmät tavoittavaa. Kokonaisvaltainen älykäs opastamisjärjestelmä hyödyntää sekä perinteistä opastamista että moderneja teknologisia ratkaisuja.

Hankkeessa tehdään nopeita kokeiluja sekä pilotteja, joissa kilpailutetut tai vastikkeetta mukaan hakeutuneet yritykset ja organisaatiot pääsevät luomaan uutta innovatiivista opastuskonseptia ja saavat mahdollisuuden tuotteiden testaamiseen ja kehittämiseen.

Lopputuloksena syntyy kaupunkiopastamisen kattavat suunnitelmat Turun, Helsingin ja Tampereen kaupungeille sekä kootaan parhaista käytänteistä käsikirja kaupungeille, yrityksille sekä muille sidosryhmille älykkäästä kaupunkiopastamisesta.

Turun ammattikorkeakoulu osallistuu innovaatioalustan kehittämiseen, kartoittaa olemassa olevia teknologisia opastamisen ratkaisuja, suunnittelee kokeilujen palautteen seurantaan perusmenetelmiä sekä tiivistää kokeilujen tuloksia.

OpE logorimpsu.jpg