Sivu päivitetty 10.10.2018

SEASAC - South-East Asian Sales Competition

Hankkeessa kehitetään Kaakkois-Aasian Myyntikilpailu -konsepti, joka koostuu kansainvälisestä B2B-myyntikurssista ja varsinaisesta myyntikilpailusta. Konseptin avulla pyritään nostamaan korkeakoulut Indonesiassa ja Thaimaassa Euroopan tasolle, jotta he pystyvät tuottamaan korkeatasoisia myyntiosaajia globaaleille markkinoille.

Myyntikilpailu -konsepti eroaa perinteisestä kaakkoisaasialaisesta opettajakeskeisestä oppimisesta korostamalla opiskelijan omaa aktiivista roolia. Myöhemmin koulutusta on tarkoitus laajentaa muuallekkin Kaakkois-Aasiaan.

Euroopassa ja Aasiassa on yhä monia yliopistoja, joilla ei ole kansainvälistä B2B-myyntiopetusta. Myyntitekniikoiden kulttuurikysymysten ymmärtäminen on avain menestyksekkääseen kansainväliseen yritystoimintaan. Käytännöllisen lähestymistavan ansiosta hanke avaa uusia mahdollisuuksia myös Turun AMK:n oman myyntikoulutuksen tehostamiselle.