Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 4.10.2023
Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)

Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)

Monimuotokoulutus, sirkus tai teatteri

Koulutuksen tavoitteena on valmistaa aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia pedagogeja ja taiteilijoita sirkuksen tai teatterin alalla. Valmistuneilla on monipuoliset oman taiteenalansa tiedot ja taidot sekä kyky soveltaa osaamistaan ja toimia oman alansa edistäjinä ja kehittäjinä.

Monimuotokoulutuksessa kootaan yhteen opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen ja koulutuksessa tarjottavat opinnot teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) -tutkinnon osaamistavoitteet sisältäväksi kokonaisuudeksi. Keskeisenä tavoitteena on aiemman osaamisen ja koulutuksen täydentäminen opettajan yleisen pedagogisen pätevyyden antavilla 60 op:n pedagogisilla opinnoilla.

Valmistuneet toimivat asiantuntijatehtävissä pedagogeina ja taiteilijoina erikoistumisalansa mukaisesti joko teatteri-ilmaisun ohjaajana tai sirkustaiteilijana ja -pedagogina. 

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma räätälöi opinnot

Osaamisen saavuttamiseksi opiskelijan kanssa laaditaan opintojen alussa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen ja sen laajentaminen ja kehittäminen. Aiemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta hyväksi luetaan vähintään 120 opintopistettä. Henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan (HOPS) sisällytetään opintoja Taideakatemian ja/tai AMK:n muusta tarjonnasta. 

Opintoihin voi hakeutua joko teatteri- tai sirkusalan koulutuksella ja työelämätaustalla. Henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa opinnot räätälöidään opetustarjonnan ja opiskelijan erikoistumisalan mukaisesti.

Henkilökohtaiset opiskelusuunnitelmat painottuvat opiskelijan aiemman osaamisen perusteella joko sirkuksen tai teatteri-ilmaisun ohjaajan erikoistumisaloihin. Kummassakin tapauksessa painopiste on pedagogisissa opinnoissa. Opiskelun aikana osallistutaan työelämälähtöisiin projekteihin, joissa opitaan taiteellisen ja pedagogisen sisällön tuottamista eri kohderyhmille. Sirkuksen erikoistumisalalla tarvittavat ammattitekniikan ja työturvallisuuden opinnot suoritetaan lähiopetuksena Turussa päiväopiskelijoiden työjärjestyksen mukaisesti.

Monipuoliset uramahdollisuudet

Monimuotokoulutuksesta valmistuneella teatteri-ilmaisun ohjaajalla (AMK) on monipuoliset alansa tiedot ja taidot, taiteellispedagoginen näkemys sekä kyky soveltaa osaamistaan esittävän taiteen alalla ja taidekasvatuksessa. Lisäksi hänellä on kyvyt toimia erilaisissa opetusalan tehtävissä, hankkeissa ja projekteissa, esitystoiminnassa sekä ohjelmantuotantotehtävissä. Valmistuneella on myös valmiudet oman yrityksen perustamiseen ja soveltavan taiteen menetelmien käyttämiseen.

Teatteri-ilmaisun ohjaaja työskentelee esimerkiksi teatteriryhmien ja harrastajateattereiden ohjaajana ja opettajana. Teatteri-ilmaisun ohjaaja voi toimia paitsi ohjaajana, myös esiintyjänä, tuottajana, tapahtumien järjestäjänä ja teatterilähtöisen sisällön tuottajana. Opetustyö on yleensä teatteritaiteen perusopetusta tai draama-, teatteri- ja ilmaisukasvatusta oppilaitoksissa tai harrastajakentällä. Lisäksi teatteri-ilmaisun ohjaaja voi työskennellä sosiaali- ja terveysalan hankkeissa tai soveltaa teatterilähtöisiä työmenetelmiä yhteisöjen kehittämiseen. Teatteri-ilmaisun ohjaaja toimii usein freelancerina tai yrittäjänä.

Sirkuksen erikoistumisalan koulutus valmistaa monipuoliseksi sirkustaiteilijaksi ja -pedagogiksi, jolla on taidot ja tiedot toimia esittävän taiteen alan erilaisissa ohjaus- ja opetustehtävissä, esitystoiminnassa, erilaisissa hankkeissa ja projekteissa, ohjelmantuotantotehtävissä, omassa yritystoiminnassa ja soveltavan esittävän taiteen parissa.

Seuraa Instagramissa:

@taideakatemia_sirkus

@taideakatemia_teatteri

@taideakatemia

Hae yhteishaussa

Voit hakea koulutukseen korkeakoulujen yhteishaussa. Seuraava yhteishaku koulutukseen on: 

  • kevään yhteishaku 13.–27.3.2024 klo 15.00

Hakeminen tapahtuu Opintopolussa. Opintopolusta löydät mm. tarkempaa tietoa koulutuksesta sekä hakulomakkeen.

Yhteishaussa opiskelijat valitaan ennakkotehtävän ja/tai valintakokeen perusteella. Opiskelijavalinnat -sivulta löydät lisätietoa valintatavoista.