Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 14.12.2023
Onni_VR.jpg

Juniori AMK:n tapahtumapäivät

Juniori AMK -tapahtumissa viitoset oppivat Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ohjauksessa taidetta, tekniikkaa ja terveyttä innostavalla tavalla. Samalla selviää, millaista opiskelu Turun ammattikorkeakoulussa oikeasti on.

Toiminnallinen tapahtuma kestää 2,5 h ja järjestetään Turun AMK:n tiloissa. Tapahtuma sisältää erilaisia koulutusaloihin liittyviä tehtäviä ja tutustumista AMK:n toimintaan.

Juniori AMK -tapahtumien järjestäminen on osa opiskelijoiden opintosuunnitelmaa ja tapahtumia valmistellaan yleensä opintojakson yhteydessä. Tapahtumat ovat luokkakohtaisia. Jokainen Turun vitosluokka osallistuu yhteen tapahtumakertaan, jonka teema valikoituu sattumanvaraisesti.

Tapahtumien teemat

Ensihoito ja elvytys

Ensihoitajakoulutuksen järjestämissä työpajoissa toteutuu päivän aikana kaksi erillistä rastia, joissa koululaiset perehtyvät potilaan elvytykseen, sekä muihin keskeisiin ensiaputaitoihin. Lisäksi tutustutaan ensihoitajan työhön ja esim. hoitovälineisiin. Tapahtumapäivässä keskitytään siihen, että lapset pääsisivät itse tekemään ja harjoittelemaan mahdollisimman paljon. Lapsilta saatu palaute onkin ollut todella hyvää.

Hyviä unia ja tunnetko sisäisen superstarasi?

Tapahtumassa on kaksi erilaista sisältötoteutusta.

1. Hyvä itsetunto - tunnetko sisäisen superstarasi?: Työpajassa pääset tunnistamaan oman superstarasi piirteet. Oletko kenties luokan kiltein vai ehkäpä kekseliäin?  Työpajassa tutustutaan itsetuntoon ja tehdään yhdessä erilaisia hauskoja ja ajatuksia herätteleviä aktiviteetteja, joissa vahvistetaan omaa itsetuntoa.

2. Laadukas uni, parempi terveys:  "Tiedäks mitkä jutut vaikuttaa uneen? Miten sais unta paremmaks? Miten rentouttaa ittensä? Tuu meijän työpajaan selvittämään minkälaises kuosis sun unitottumukset on ja miten kaikki mahollinen voi vaikuttaa uneen!

Kaveritaidot kunniaan!

Tapahtumapäivässä tutustutaan Turun AMK:n sosionomikoulutukseen ja kuullaan, millaista opiskelu meillä on. Sosionomin ammattiin tutustutaan toiminnallisten opetustuokioiden kautta.

Opiskelijoiden suunnittelemissa rasteissa on erilaista ohjelmaa pelaamisesta askarteluun. Toiminnassa hyödynnetään Pelimo-hankkeen moninaisuuden ymmärtämistä tukevaa materiaalia ja tehdään koulukiusaamisen ehkäisyyn liittyviä tehtäviä.

Sun hyvä fiilis

Sun hyvä fiilis -tapahtumapäivän tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat Turun AMK:n terveyden ja hyvinvoinnin eri aloihin toiminnallisten pisteiden kautta. Tapahtumaa ovat järjestämässä sairaanhoitaja-, fysioterapeutti-, toimintaterapeutti- ja sosionomiopiskelijat.

Tapahtumapäivä sisältää toiminnallisia rasteja, joissa viitoset pääsevät itse tarkistamaan kaverilta refleksit, harjoittelemaan paineluelvytystä, piirtämään musiikin tahdissa tai vaikkapa leikkimään opiskelijoiden johdolla erilaisia taitoja harjoittavia ryhmäleikkejä.

Sun hyvä fiilis nimi juontaa juurensa Turun AMK:n Sun hyvä elämä -palvelukokonaisuuteen sekä Sun hyvä elämä -klinikan toimintaan.

Suut puhtaaksi!

Tapahtumapäivän ohjelma on rakennettu ensimmäisen vuoden suuhygienistiopiskelijoiden toimesta ja muotoutuu opiskelijoiden erityisosaamisen mukaan. Aiheena on suun terveys ja pääsette myös tutustumaan enemmän suuhygienistin maailmaan.

Lue lisää miten suuhygienistiopiskelijamme toteuttavat ennaltaehkäiseviä ja esteettisiä suun terveyspalveluja asiantuntijoiden ohjauksessa.

Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran keväällä 2024.

Terve ja liikkuva koululainen

Tapahtuma antaa viitosille mahdollisuuden tutustua fysioterapeuttikoulutukseen ja korkeakouluopiskeluun innostavalla ja osallistavalla tavalla. Tapahtumapäivän tavoitteena on, että viitoset oppivat toiminnallisilla rasteilla ymmärtämään mm. mistä fyysinen kunto koostuu, liikunnan erilaisia hyötyvaikutuksia, liikkumisen suositukset, mitä uuden taidon oppiminen on ja miten fysioterapeutti hyödyntää työssään näitä asioita.

Terveys tutuksi!

Tapahtumapäivässä tutustutaan Turun ammattikorkeakoulun terveydenhoitajakoulutukseen ja kuullaan, millaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on. Terveydenhoitajan ammattiin tutustutaan toiminnallisten opetustuokioiden kautta.
 
Opetustuokioiden aiheet:
  • Uni
  • Liikunta
  • Ravitsemus
  • Kaverisuhteet
  • Ensiapu


 

Ohjaavat opiskelijat

Juniori AMK:n tapahtumapäiviä ohjaavat ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat. Suurin osa opiskelijoista suorittaa Juniori AMK:ssa projektityön opintojakson.

Opintojaksolla harjoitellaan isojen kokonaisuuksien koordinointia, tiimityötä ja samalla opitaan tärkeitä työelämätaitoja. Projektiopinnot ovat hyvä esimerkki Turun AMK:n oppimisotteesta, innovaatiopedagogiikasta