Suomalaisille korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille suoritettiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen ulkoinen seuranta. Sen toteutti Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta.

Julkaistu:
Muokattu:
Turun ammattikorkeakoulu saavutti parhaan tason viisi (5) asteikolla 1–5. Kehitystyötä avoimuuden eteen on tehty, sillä edellisessä seurannassa taso oli 3.
Tällä kerralla seuranta oli teemoiltaan laajempi. Seurannassa käytetään jo olemassa olevaa vertailukelpoista tietoa ja lisäksi kerätään tietoa kyselyn avulla.
– Yhteistyö oli uusi teema ja menestyimme siinä todella hyvin. Tätä selittää se, että organisaation eri toimijat ovat aktiivisesti mukana kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa, mainitsee tietopalvelupäällikkö Marita Ahola.
Avoimen tieteen ja tutkimuksen (AVOTT) -seuranta kohdistuu avoimen tieteen ja tutkimuksen (Open Science) periaatteiden ja suositusten kehittämiseen ja käytäntöihin korkeakoulussa. Organisaatiota tarkasteltiin eri avoimuuden osa-alueiden (julkaiseminen, data ja infrastruktuuri, oppiminen ja toimintakulttuuri) sekä edistämisen tapojen (ohjaavat dokumentit, palvelut ja yhteistyö) näkökulmasta.
– Avoimuus on läpileikkaava teema, joka pyritään saamaan osaksi arkea niin tutkimus- ja kehittämistoiminnassa kuin opetuksessakin. Olemme tehneet systemaattista kehitystyötä, josta seurannan tulos puhuu puolestaan, toteaa Head of RDI and Global Engagement Johanna Krappe.
AVOTT-seurannalla tuetaan organisaatioiden avoimen tieteen kehitystyötä ja sovittujen tavoitteiden toteutumista sekä muodostetaan kokonaiskuva suomalaisen tieteen ja tutkimuksen avoimuuden tilasta.
Seuranta 2024 käsittää kaikki suomalaiset yliopistot sekä ammattikorkeakoulut ja ne tutkimuslaitokset, joiden tiedot löytyvät tiedejatutkimus-palvelusta.
Turun AMK:n tulokset löydät tiedejatutkimus.fi -palvelusta: klikkaa Turun AMK:n organisaatiotiedoissa Tunnuslukuja-välilehdeltä ”Avoin tiede ja tutkimus” -näkymä auki.
Tutustu AVOTT-seurannan vuoden 2024 tuloksiin.
Lue lisää avoimen tieteen ja tutkimuksen seurannasta.
Tutustu myös
Lue seuraavaksi
-
Yhteistyö

Ilmavoimien harjoitus toi lennoston edustajat Turun AMK:hon
Turun AMK:n ICT ja tuotantotalous -sektorilla vieraili Satakunnan lennoston harjoitukseen osallistunut joukko. Vierailu korosti Turun AMK:n kasvavaa roolia kansallisen puolustusverkoston ja puolustusteollisuuden keskeisenä kumppanina. Julkaistu: Muokattu: Satakunnan lennosto…
-
Mediatiedote

Turun AMK kehittää asiantuntijasairaanhoitajan tehtävää Länsirannikolla – tavoitteena sujuvampi hoito ja selkeämmät urapolut
Asiantuntijasairaanhoitajien tehtäviä ja vastuita halutaan selventää uudessa hankkeessa, joka on käynnistynyt Turun AMK:ssa tammikuussa. Samalla pyrkimyksenä on luoda yhtenäisemmät toimintatavat Länsirannikon eri hyvinvointialueille. Julkaistu: Muokattu: Turun ammattikorkeakoulu on…
-
Ilmiö

Teatteri elää – Uudenlainen eurooppalainen teatteriyhteisö syntyi Theatre in Palm -hankkeessa
Miten nuoret ja nousevat teatteritaiteilijat pääsevät esille? Tähän haasteeseen tarttui kansainvälinen Theatre in Palm -hanke, jota koordinoi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia. Hankkeen aikaisten esiintymismahdollisuuksien ja muiden tapahtumien lisäksi hankkeesta syntyi laaja kansainvälinen tukiverkko sekä uusi alusta yhteistyölle. Turussa vuonna…
