Kohtaamme arjessa bioanalyytikoita useimmin silloin, kun käymme laboratoriossa antamassa verinäytteen. Kuinka bioanalytiikan opiskelija Oona Erkkilä hakeutui Puolustusvoimiin tekemään harjoitteluaan ja opinnäytetyötään?

Oona Erkkilän opinnäytetyön yhtenä tavoitteena oli kehittää Puolustusvoimien suojelulääkintää sekä parantaa Puolustusvoimien antaman suojelukoulutuksen työ- ja palvelusturvallisuutta.
Julkaistu:
Muokattu:
Kuvat: Siiri Harjunpää ja Oona Erkkilä
Oona Erkkilä kiinnostui bioanalytiikan koulutuksesta etenkin sen laaja-alaisuuden ja työelämän tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi.
– Bioanalytiikan opinnot vastasivat sitä, mitä koulutukselta halusin. Pidän ihmisläheisestä työstä, ja varsinkin ihmisen terveys on aina kiinnostanut minua. Lisäksi Turku on lähellä kotikaupunkiani Raumaa, hän kertoo.
Erkkilä rohkaisee seuraamaan omia kiinnostuksen kohteita opintojen aikana. Hän on omalla aktiivisuudellaan voinut vaikuttaa esimerkiksi opintojensa rakenteeseen.
– Parasta on ollut käytännönläheisyys ja monipuolisuus.
Harjoittelu Puolustusvoimilla antoi pohjan opinnäytetyölle
Erkkilä suoritti bioanalyytikko-opintojensa aikana varusmiespalveluksen Suojelun erikoisosaston valmiusjoukkokoulutuksessa. Hän pääsi hyödyntämään bioanalytiikan alan taitojaan ja kehittämään osaamistaan Puolustusvoimien kenttälaboratoriossa.
– Saimme harjoitella laboratorion ylläpitämistä ja huoltoa, suorittaa erilaisia diagnostisia menetelmiä analyysivaiheissa, harjoitella luotettavaa tiedonetsintää, tuottaa riskinarvioita sekä antaa asiantuntijatukea tehtävissä.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksella oli alustava idea opinnäytetyöstä, joka soveltuisi bioanalyytikkokoulutukseen. Erkkilä oli neljä kuukautta korkeakouluharjoittelijana, ja harjoittelun yhteydessä tehtyä työtä käytettiin opinnäytetyön kokeellisena osana.

Puolustusvoimilla opiskelijana pääsee oppimaan erilaisista tehtävistä, tavoista ja arvoista. Palveluksen aikana tekemälläni työllä sain hyväksiluettua yhden työelämäharjoittelun ja muita opintoja.
Oona Erkkilä, bioanalyytikko-opiskelija
Lopullinen opinnäytetyö käsittelee kvantitatiivisen analyysimenetelmän kehittämistä nestekromatografialaitteistolle. Samalla pyrittiin löytämään näytteenkäsittelymenetelmät tutkittaville näytteille. Tutkittavina yhdisteinä olivat atropiini ja obidoksiimi, joita käytetään esimerkiksi hermokaasumyrkytyksen lääkehoidossa.
”Yhteistyöllä kaikki sujuu paremmin”
Oona Erkkilälle tärkein oppi varusmiespalveluksen ja opinnäytetyön tekemisen aikana oli se, että yhteistyöllä kaikki asiat sujuvat paremmin. Samalla henkilökohtainen osaaminen ja ymmärrys laboratorioprosesseista kehittyivät merkittävästi.
– Kuitenkaan ilman yhteistyötä opiskelijakavereiden ja palvelustovereiden sekä AMK:n opettajien ja tutkimuslaitoksen henkilökunnan kanssa en olisi saanut puoliakaan niistä opeista, mitä olen kerännyt bioanalyytikkokoulutuksen aikana, hän kiittelee.
Valmistumisen jälkeen Erkkilää kiinnostaisi kouluttautua lisää. Seuraavaksi vuorossa voisivat olla esimerkiksi biokemian tai biolääketieteen opinnot.
Vapaa-ajallaan Erkkilä kertoo liikkuvansa mielellään luonnossa niin kävellen, pyöräillen kuin koirienkin kanssa. Myös perhe ja muut läheiset ovat hänelle tärkeitä.
– Yleisesti minua kiinnostaisi aloittaa uusi harrastus, kuten tanssi tai boulderointi, Erkkilä pohtii.
Artikkelin lähteinä on käytetty Oona Erkkilän aiemmin Talk Magazineen ja some-haastatteluun antamia kommentteja.
Tutustu
Lue seuraavaksi
-
OpiskelijaUutinen
Polku sairaanhoitajaksi alkoi maahanmuuttajien valmentavasta koulutuksesta
Sairaanhoitajan tutkintokoulutukseen tähtäävä polku voi alkaa maahanmuuttajille suunnatusta valmentavasta koulutuksesta. Turun AMK:n valmentava koulutus tarjoaa mahdollisuuden kehittää korkeakouluopinnoissa vaadittavia taitoja. Koulutus auttaa sopeutumaan uuteen oppimisympäristöön ja madaltaa kynnystä…
-
Opiskelija
Kätilön työssä yhdistyvät tieto, taito ja herkkyys
Anniina Heinonen tähtää seksuaali- ja lisääntymisterveyden moniosaajaksi. Kätilökoulutus valmistaa laaja-alaisten terveydenhuollon tehtävien pariin: tukemaan ja ohjaamaan naista ja koko perhettä raskauden, synnytyksen ja synnytyksen jälkeisenä aikana.
-
OpiskelijaYhteistyö
Campuskoti Merihelmessä sukelletaan suoraan vanhustyöhön
Kansallisesti ainutlaatuinen Campuskoti Merihelmi on oppimisympäristö, jossa sairaanhoitajaopiskelijat pääsevät mukaan perushoitotyön arkeen alusta alkaen. Salolaisessa hoivakodissa opitaan moniammatillisesti ja vastavuoroisesti: teoria, käytäntö ja harjoittelu limittyvät sujuvasti toisiinsa, mikä…