Tulevaisuuden meriteollisuudessa tähdätään entistä kestävämpiin ratkaisuihin ja haetaan uudenlaisia ratkaisuja digitalisaation avulla. Turun AMK kehittää koulutuspilotteja alan uusiin tarpeisiin.

LeaderSHIP-hankkeen parissa työskentelevät Juha Valtanen, Suvi Kivelä ja Krista Karhunen.
Julkaistu:
Muokattu:
Teksti ja kuva: Mari Loikkanen
Suomi on maailman kärkimaita laivanrakennuksessa. Tulevaisuudessa meriteollisuuden halutaan vastaavaan entistä paremmin digitalisaation ja vihreän siirtymän vaatimuksiin.
Tähän tarpeeseen pureudutaan nelivuotisessa LeaderSHIP – Learning European Alliance for Digital, Environmental and Resilient Shipbuilding -hankkeessa, jota koordinoi Turun AMK. Hankkeen tavoitteena on eurooppalaisen meriteollisuuden uusiin koulutustarpeisiin vastaaminen ja pitkäjänteisen strategisen yhteistyön rakentaminen.
– Yhteinen tahtotila on pitää meriteollisuuden taso korkealla Euroopassa ja toimia edelläkävijöinä maailmantasolla, kertoo hankkeen sisältöjohtaja ja Turun AMK:n erityisasiantuntija Juha Valtanen.
EU-rahoitteisessa hankkeessa on mukana eurooppalaisia korkeakouluja, telakoita, merialan klustereita sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä. Suomesta mukana ovat Turun AMK:n lisäksi Meyer Turku ja Turun ammatti-instituutti.
Koulutuspilotteja alan tarpeisiin
LeaderSHIP-hanke on kokonaisuudessaan monisyinen ja sen aikana tehdään monenlaista kehittämistyötä. Yksi tavoite on suunnitella meriteollisuuden alan koulutusohjelmia ja kehittää koulutusmenetelmiä nykyisten ja tulevien työntekijöiden ammattitaidon lisäämiseksi. Tämän lisäksi toteutetaan erilaisia koulutuspilotteja.
– Koulutuspiloteilla voidaan esimerkiksi vastata tietyn telakan toiveisiin ja osaamistarpeisiin. Samalla luomme Euroopan tasoisia koulutuksia, jotka soveltuvat kaikille, Valtanen sanoo.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on kartoitettu tilannetta sen suhteen, millaista ammattitaitoa on tarve lisätä. It-kentän muutos ja tekoälyn nopea esiinmarssi ovat osaltaan vaikuttaneet alan töiden ja koulutusten muutostarpeisiin. Myös ympäristöön liittyvät säännöstelyt tuovat oman mausteensa kokonaisuuteen. Samaan aikaan alan houkuttelevuutta tulisi lisätä nuorten keskuudessa. Alalle tarvitaan lisää työvoimaa, kun aiempi polvi siirtyy eläkkeelle.
– Meriteollisuus tarjoaa monipuolisia kansainvälisiä uria myös korkeakoulutetuille. Tulevaisuudessa tarvitaan kokonaan uutta osaamista suunnitteluun, valmistamiseen, automaatioon, autonomisiin järjestelmiin, tekoälyn hyödyntämiseen ja muun muassa liittyen polttoaineen varastoimiseen. Tarve on monenlaiselle osaamiselle, sanoo hankkeen projektipäällikkö Suvi Kivelä Turun AMK:sta.
Vihreän siirtymän tukemista
Hankkeen alkuvaiheessa on lähetetty koulutus- ja osaamistarvekysely laajasti eri yrityksiin, oppilaitoksiin ja sidosryhmille, ja vastausten pohjalta on alettu suunnitella koulutuspilotteja. Koulutusten halutaan tukevan vihreää siirtymää pienentämällä alan hiilijalanjälkeä sekä vauhdittavan uusiutuvien energialähteiden ja vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä.
Koulutuksissa tullaan hyödyntämään digitalisaatiota aiempaa enemmän. Meriteollisuudessa tämä tarkoittaa muun muassa digitaalisten kaksosten, eli virtuaalisen mallin, hyödyntämistä laivanrakentamisessa ja erilaisten prosessien optimointia telakalla. Datan kerääminen laivasta erilaisten sensoreiden avulla voi auttaa esimerkiksi ennakoimaan korjaustarpeita ja kehittämään etäoperointia. Reaaliaikaisen datan saaminen laivasta mahdollistaa myös monenlaisen asiakastuen tarjoamisen etäyhteyden kautta.
Lisäksi hankkeessa kehitetään EU:n laajuinen meriteollisuuden osaamisstrategia. Strategia tulee sisältämään toimia, joilla tuetaan laivanrakennuksen ja meriteollisuuden työvoiman uudelleenkoulutusta ja täydennyskoulutusta.
Hankkeelta odotetaan avauksia alan houkuttelevuuden lisäämiseksi. Strategiassa otetaan huomioon tulevaisuuden ammatit, joita todennäköisesti syntyy lähivuosina. Tämä vaatii jo nykyisellään toimia, jotta tulevaisuuden ammattien kysyntä ja tarjonta tulevat kohtaamaan.
LeaderSHIP-hankkeella on viiden miljoonan euron Erasmus+-rahoitus.
Artikkeli on julkaistu 16.2.2024 aiemmalla turkuamk.fi-sivustolla.
Tutustu hankkeeseen
Lue seuraavaksi
-
OpiskelijaUutinen

Sosionomiopiskelijat keräävät lähiöasukkaiden toiveita vihreämmän kaupungin puolesta
Turun AMK:n sosionomiopiskelijat kokosivat Halisten ja Jyrkkälän asukkaiden näkemyksiä siitä, millainen on viihtyisä ja kestävä, lähiluonnon huomioiva kaupunki. Projekti tarjosi opiskelijoille arvokasta käytännön oppia ja toi esiin asukkaiden…
-
Mediatiedote

Turun AMK tuo planetaarisen terveyden osaksi sote-opetusta suomalaisena edelläkävijänä
Planetaarinen terveys on vielä arkikielessä vieras käsite. Se tarkastelee ihmisen terveyden ja luonnon hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä. Turun ammattikorkeakoulu sisällyttää planetaarisen terveyden opintojakson sosiaali- ja terveysalan Master School -koulutukseen…
-
Mediatiedote

Yhteisöllinen hyvinvointityö tuo uusia ratkaisuja ammatillisen koulutukseen
Ammatillinen koulutus on muutoksessa: opiskelijoiden hyvinvointi, osallisuus ja motivaatio vaihtelevat suuresti, ja siirtymät työelämään ovat entistä haastavampia. Myös opettajat tarvitsevat uusia menetelmiä tukea opiskelijoiden oppimista ja työelämävalmiuksia.
