Joskus pienet, arkipäiväisetkin huomiot voivat johtaa suuriin muutoksiin. Kun Lara Febles tutustui Turun AMK:n oppimistilojen esteettömyyteen, tuskin kukaan osasi vielä arvata, mitä tästä seuraisi. Nyt Turun AMK:ssa on myös oma yhdenvertaisuusasiantuntija.

Julkaistu:
Muokattu:
Pääkuvassa Lara Febles ja opaskoira Mister H.
Teksti: Turun AMK
Kuvat: Lara Feblesin kuvat Antti Ala-Könni ja Elli Sillanpään kuva Tina Myllyniemi
Laran harjoittelu Turun AMK:ssa avasi koko korkeakouluyhteisölle uudella tavalla näkökulmia saavuttavuuteen. Laran ideasta syntyi esimerkiksi Turun AMK:n ensimmäinen saavutettavuusviikko keväällä 2023, jonka aikana henkilöstölle ja opiskelijoille jaettiin tietoa saavutettavuudesta erityisesti somessa.
– Näkörajoitteisena opiskelijana voin tuoda esiin asioita, joihin ei välttämättä kiinnitetä korkeakoulujen arjessa huomiota, muun muassa inspiroivan sarjakuvan Turun AMK:n Instagram-kanavalle tuottanut Lara kertoi.

Yhdenvertaisuusasiantuntija edistää kaikkien asioita
Lara Feblesin esiintuomat asiat saivat myös aikaan konkreettisen, merkittävän parannuksen: Turun AMK:hon nimitettiin yhdenvertaisuusasiantuntija Elli Sillanpää syyslukukaudella 2023.
Ellin tärkein vastuualue on opiskelijoiden yhdenvertaisuus, johon liittyy esimerkiksi saavutettavuus: Miten hyvin tilat, järjestelmät, opetusmenetelmät ja asenneilmapiiri mahdollistavat kaikkien opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden. Lisäksi yhdenvertaisuusasiantuntijamme työhön kuuluu muun muassa antirasismi- ja monikulttuurisuuskysymyksiä.

On tärkeää, että erilaiset vähemmistöt tulevat huomioiksi korkeakoulutuksessa: kaikilla pitää olla mahdollisuus päästä haluamaansa koulutukseen lähtökohdistaan riippumatta ja opiskellessaan kokea olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi.
Elli Sillanpää
Yhdenvertaisuusasiantuntija
Näin voit edistää omalla toiminnallasi yhdenvertaisuutta
- Tarkastele ja haasta omia ennakkoluulojasi. Niitä on meillä kaikilla.
- Opettele asettumaan toisen asemaan. Näin mahdollistat muutoksen.
- Kiinnitä huomiota, mitä ja miten sanot toiselle ihmiselle kasvotusten ja somessa.
- Älä pelkää avointa keskustelua aiheesta. Keskustelemalla voimme oppia asioista lisää ja vaikuttaa.
Uutinen on julkaistu 6.2.2023 aiemmalla turkuamk.fi-sivustolla ja päivitetty 13.6.2024.
Tutustu
Lue seuraavaksi
-

Teollisuuden jätteistä lämpövarastoja
Hukkalämmön hyödyntäminen ja varastointi voi ratkaista monia energiankulutuksen kysyntä- ja ilmasto-ongelmia. Lisähyötyjä tulee jos lämpövarastoina voisi käyttää muutoin jätteeksi päätyviä teollisuuden sivuvirtoja ja maarakentamisen ylijäämiä. Turun AMK selvittää…
-

Turun AMK:n kehittämä aurinkosähkölaskuri auttaa arvioimaan aurinkopaneelien kannattavuutta kodin sähköntuotannossa
Tutkijoiden kehittämä aurinkosähkölaskuri auttaa aurinkopaneelien ostajaa arvioimaan investoinnin kannattavuutta. Oma aurinkosähkön tuotanto tuo turvaa esimerkiksi sähkön hintapiikkien aikana.
-

Turun AMK tarjoaa päikkärit ja oman podcast-jakson Ruisrockissa
Turun ammattikorkeakoulu tuo Ruisrockiin tänä vuonna mahdollisuuden osallistua podcastin äänitykseen festarialueella. Uudessa podcastissa keskustellaan unesta, jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Podcast täydentää Turun AMK:n ja Mieli ry:n päikkärikonttia, joka tarjoaa…
