Turun AMK:n metaversumiteknologioiden tutkimus on mukana kuuden korkeakoulun MAGICS-hankkeessa, joka on päässyt mukaan Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurin tiekartalle vuosille 2025-2029. Päätökseen sisältyy yli 5 miljoonan euron rahoitus verkoston tutkimusinfrastruktuurien kehittämiseen.

Julkaistu:
Muokattu:
MAGICS-verkoston muodostavat Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto, Taideyliopisto, Lapin yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto.
–Pääsy tiekartalle ja saatu rahoitus tukee merkittävästi laiteympäristöjen ja koko verkostotyön kehittämistä, toteaa MAGICS-verkoston tiedejohtaja, professori Mikko Sams Aalto-yliopistosta.
MAGICS yhdistää taiteen ja tutkimuksen uusien innovaatioiden luomiseksi luovassa työssä, suunnittelussa ja koulutuksessa – kaikessa missä teknologia ja ihminen ovat vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi sensorit ja moniaistiset virtuaalitodellisuusteknologiat tarjoavat luovalle työlle uusia mahdollisuuksia.
Turun AMK:ssa kehitetään metaversumi-teknologioita
Turun AMK keskittyy MAGICS-verkostossa erityisesti laajennetun todellisuuden ja teollisen metaversen innovaatioihin. Metaverse on todentuntuinen virtuaalimaailmojen kokonaisuus, jossa korostuu yhteistoiminta harjoittelusta suunnitteluun ja operointiin. Turun AMK:n Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat -tutkimusryhmä on profiloitunut teollisen metaversen erityisosaajaksi. Metaverse-teknologia on kaupallistettu keväällä 2023 ProVerse Interactiven toimesta ja tätä teknologiaa hyödynnetään laajalti Turun AMK:n TKI-toiminnassa.
–MAGICS-verkosto luo Turun ammattikorkeakoululle mahdollisuuden kehittää laajennetun todellisuuden sekä teollisen metaversen ratkaisuja yhdessä laajan tieteellisen yhteisön kanssa. Saatu rahoitus varmistaa, että meillä on käytössä alan uusinta teknologiaa tulevinakin vuosina. Lisäksi on hyvä huomioida, että verkoston jäsenyys mahdollistaa tutkimusinfran yhteiskäytön maanlaajuisesti. Tätä kannattaa niin akateemisten tahojen kuin yritystenkin jatkossa hyödyntää meidän kanssa, kehottaa Tulevaisuuden interaktiiviset teknologiat -tutkimusryhmän vetäjä, yliopettaja Mika Luimula.
Esimerkkejä muista MAGICS-verkoston infrastruktuuri-investoinneista ovat Taideyliopiston tekoälyä hyödyntävät esitystilat, Aalto-yliopiston MAGICS-elokuvateatteri kollektiivisten kokemusten tutkimukseen, mobiili laajennetun todellisuuden studio Lapin yliopistossa sekä laajennetun todellisuuden tilat opetuksen tutkimukseen Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa.
MAGICS-verkoston tilat ja laitteet mahdollistavat yhteisprojektit yritysten ja muiden kumppanien kanssa.
Suomen Akatemia valitsi 2.12. 21 tutkimusinfrastruktuuria kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle 2025–2028. Päätös on samalla puolto rahoituksesta. Tiekartalle valitut tutkimusinfrastruktuurit tarjoavat muun muassa suurteholaskentaa, langattomia teknologioita ja paikkatietoaineistoja monien ympäristöä ja yhteiskuntia koskevien ongelmien selvittämiseen.
Suomen Akatemian tiedote https://www.aka.fi/suomen-akatemian-toiminta/ajankohtaista/tiedotteet-ja-uutiset/2024/kansallisten-tutkimusinfrastruktuurien-tiekartalle-valittu-21-korkeatasoista-infrastruktuuria/
Tutustu tutkimusryhmään
Lue seuraavaksi
-
Uutinen
Turun AMK vauhdittaa luonnon monimuotoisuuden huomioimista kaupungin rakennushankkeissa
Turun ammattikorkeakoulun johdolla järjestetty markkinavuoropuhelu kokosi lokakuussa infra- ja rakennusalan asiantuntijat keskustelemaan siitä, miten luonnon monimuotoisuus kannattaisi sisällyttää kaupunkien kilpailutuksiin. Tavoitteena on kehittää kriteereitä, jotka tukevat ekologisesti kestäviä…
-
Ilmiö
Kosteikko on elämää kuhiseva ravinnesieppari
Kosteikot tasaavat veden virtausvaihteluita, vähentävät ravinteiden päätymistä vesistöihin sekä lisäävät luonnon ja maiseman monimuotoisuutta. Turun AMK:lla on pitkäaikainen kokemus ja osaaminen monivaikutteisten kosteikkojen suunnittelusta. Julkaistu: Muokattu: Teksti: Martti…
-
Uutinen
Suomen ensimmäinen synteettisen terveysdatan testialusta valmis – tarjoaa tutkijoille aidonkaltaista terveysdataa
Yhteishankkeessa on luotu Suomen ensimmäinen synteettisen terveysdatan testialusta, joka mahdollistaa aidonkaltaisen datan käytön tutkimuksen alkuvaiheessa ilman yksityisyydensuojan riskejä. Yhteistyössä alueen terveysalan toimijoiden kanssa kehitetty alusta auttaa yhdistämään tietolähteitä…