Läsnäolo ja kuuntelu on tiimivalmentaja Kaisa Aaltoselle tärkeää. Ne ovat onnistuneen dialogin elementtejä ja olennainen osa tiimivalmennusta.

Kaisa Aaltonen haluaa rohkaista opiskelijoita etsimään ennakkoluulottomasti omia polkuja.
Julkaistu:
Muokattu:
Teksti ja kuva: Mari Loikkanen
– Kohtaaminen ja kohdatuksi tuleminen ovat se ydinjuttu tiimivalmentamisessa. En tiedä työympäristössä mitään toista sellaista tapaa kuin dialogisuus, jossa tulee aidosti nähdyksi ja kuulluksi itsenään, Kaisa Aaltonen tuumii.
Hän aloitti syksyllä 2023 Turun AMK:n BisnesAkatemian (BA) tiimivalmentajana. Hän valmentaa toisen vuoden tradenomiopiskelijoita, jotka ovat valinneet yrittäjyyden ja tiimioppimisen linjan. Aaltonen on itsekin saman linjan kasvatti Turun AMK:n Salon toimipisteestä.
– Olimme Turun AMK:n ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen BA-tiimi, joka lähti porukalla maailmaympärysmatkalle. Kävimme muun muassa Fidzillä ja Uudessa-Seelannissa, Aaltonen kertoo.
Hän valmistui vuonna 2015 ja on sittemmin opiskellut Tiimimestari-opinnot oppisopimuksella. Aaltonen on myös pyörittänyt omaa yritystoimintaa liittyen sekä tiimivalmentamiseen että edunvalvontavaltuutuksista tiedottamiseen.
BisnesAkatemian yrittäjyyden ja tiimioppimisen linjan opiskelijat perustavat opinnoissaan osuuskunnan ja tekevät todellista yritystoimintaa. Aaltonen valmentaa heitä.
– Valmentamisessa kiehtoo se, että siinä on tarkoitus saada ihmisestä esiin hänen parhaansa ja tehdä sitä, mistä hän itse pitää ja mistä on hyötyä. Itselleni se on antanut valtavasti, Aaltonen kuvailee.
Tavoitteena aidot kohtaamiset
Tiimioppimisessa Aaltosen sydäntä lähellä on Isaacsin dialogitimanttimalli, jonka tavoitteena on tiimin yhteinen ajattelu. Se voidaan saavuttaa keskustelussa, kun edetään dialogitimantin mukaisesti: kuunnellaan toista aidosti, kunnioitetaan, odotetaan ja puhutaan suoraan sydämestä. Tämä johtaa aitoihin kohtaamisiin.
Dialogisuutta Aaltonen on tuonut myös viimeisimpiin YAMK-opintoihinsa. Hän opiskelee parhaillaan Oikeudellinen erityisosaaminen ja oikeusmuotoilu -tutkintoa, jossa hänen lopputyönsä käsittelee maalausalan perheyrityksen yhteistoimintalain mukaista vuoropuhelumallia ja organisaation kehittämistä.
Turun AMK:n opiskelijoita Aaltonen haluaa rohkaista etsimään ennakkoluulottomasti omia polkuja ja uskomaan omaan tekemiseen.
– Haluan, että opiskelijat voivat unelmoida isosti, eivätkä rajoita itse sitä, mitä voivat tehdä. Itse asiassa haluan rohkaista heitä tekemään isosti, ei vain unelmoimaan isosti!
Tutustu
Lue seuraavaksi
-
OpiskelijaUutinen

Turun AMK:n opiskelijan opinnäytetyö ehdolla vuoden 2025 tekoälylopputyöksi
AI Finland julkisti ehdokkaat vuoden 2025 tekoälylopputöiksi. Kolmen kärkeen nousi terveysteknologian osaamispolulta Tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi valmistuneen Joni Obradovicin opinnäytetyö. Julkaistu: Muokattu: Valtakunnallinen tekoälyverkosto AI Finland julkisti ehdokkaat…
-
Mediatiedote

Taideakatemian yö esittelee Turun AMK:n opiskelijoiden taidetta ja esityksiä
Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian opiskelijat avaavat jälleen ovensa ja sydämensä taiteelle, kun Taideakatemian yö valtaa Linnankadun kampuksen torstaina 6. marraskuuta klo 17–21 Julkaistu: Muokattu: Tapahtuma on maksuton ja kaikille…
-
UutinenYhteistyö

Kulttuurihyvinvointi kiinnostaa – Culture and Health Forum -tapahtuma vahvisti kansainvälistä yhteistyötä
Kulttuurihyvinvointi on vakiintumassa osaksi suomalaista hyvinvointipolitiikkaa. Kulttuurin merkitys tunnistetaan erityisesti terveyden edistämisessä, mielen hyvinvoinnin tukemisessa ja osallisuuden vahvistamisessa. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri tästä syystä – kansainvälinen…
