Intohimo kuvalliseen ilmaisuun johdatti Hilla Virran valokuvataiteen opintoihin Turun AMK:n Taideakatemiassa. Hän kiittelee opintojen monipuolisuutta ja mahdollisuutta tutustua eri tekniikoihin. Valokuvauksen opiskelijatkin pääsevät kokeilemaan muitakin kuvantekemisen tapoja, kuten maalausta ja videotaidetta.

Julkaistu:
Muokattu:
Teksti: Martti Komulainen
Kuvat: Martti Komulainen (yläkuva) ja Hilla Virta (kirjan kansi)
– Kyllä tarkoitus on jatkaa päätoimisena kuvataiteilijana, toteaa 4:ttä vuotta valokuvataidetta opiskeleva Hilla Virta.
Kaupallisempi puoli vaikkapa hääkuvaajana ei tunnu omalta.
Turun AMK:n Taideakatemian valokuvataiteen (kuvataiteilija, AMK) koulutus korostaa nimenomaan omaa taiteellista ilmaisua.
Valmistuminen siintää ensi keväänä, ihan määräaikataulussa.
Hillan kiinnostus kohdistuu etenkin ihmisten kuvaamiseen. Mustavalkoisista muotokuvista hän on julkaissut kirjan ”Film Studies 1 & 2”. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat kausittain, välillä on abstraktimpaa. Kuvausideat voivat lähteä unesta, musiikista, sanasta, keskustelusta.
Hilla Virrasta huokuu intohimo kuvantekemiseen ja taiteilijuuteen. Kasvuympäristö on myös siihen kannustanut. Luovuus ja taide ovat olleet läsnä lapsuuden kodissa.
Lukion jälkeen oli muutamia väli- ja pohdintavuosia, mutta sitten Turun Taideakatemiassa opiskelevien tuttavienkin kautta alkoi vahvistua tuntemus omasta alasta.
Eikä Hilla Virta ole valintaa katunut.
– Opiskelussa kannustetaan oman taiteilijuuden etsimiseen eikä ilmapiiri ole liian kilpailuhenkinen, kiittelee Hilla Virta.
– Hienoa on myös että on mahdollisuus tutustua eri tekniikoihin työpajoissa. Valokuvauksen opiskelijatkin pääsevät kokeilemaan muitakin kuvantekemisen tapoja, kuten maalausta ja videotaidetta.

Oma-aloitteisuutta pitää olla
Korkeakouluopiskelu, myös taidealalla, edellyttää oma-aloitteisuutta. Pitää olla paloa ja sinnikkyyttä etsiä omaa taiteilijan polkuaan.
– Opintojen sisältöön voi vaikuttaa itse. Täällä annetaan myös aikaa ja mahdollisuuksia oman taiteilijuuden kehittämiseen. Itse olen ottanut mukaan myös videoilmaisua.
Alussa on paljon perusopintoja, muun muassa valokuvan historiaa. Myös perinteistä pimiötyöskentelyä kuuluu opintoihin vaikka moni kuvaakin nykyään diginä. Työskentelyyn on Hillan mukaan hyvät tilat.
– Kaupallisia aineitakin kuuluu opintoihin. Ne, ja kirjallinen ilmaisu, ovat hyödyllisiä taiteilija-apurahoja haettaessa.
– Taitelijavierailut ovat olleet myös kiinnostavia. Tietysti myös vakiopettajat ovat aktiivitaiteilijoita.
Myös opiskelijavaihdossa Hilla Virta on käynyt. Portugalissa vaihtojakson aikana toteutui pitkäaikainen haave tavata ohjaaja Aki Kaurismäki.
Evästyksiä valokuvataitelijan opintoihin aikoville
- Jatka tekemistä ja oman portfolion työstämistä. Varmuus tekemiseen kasvaa vähitellen.
- Ole utelias.
- Tutki myös muiden taiteilijoiden töitä.
- Hae kokemuksia opiskelijavaihdosta.
Tutustu koulutukseen
Lue seuraavaksi
-
Alumni

Kaksi Turun AMK:n Taideakatemian alumnia Venetsian biennaalissa
Kaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian alumnia on mukana maailman merkittävimmässä nykytaidetapahtumassa, Venetsian biennaalissa vuonna 2026. Benjamin Orlow ja Jenna Sutela edustavat Suomea ja Pohjoismaita eri paviljongeissa. Vaikka molemmat työskentelevät…
-
Alumni

Animaation alumni Samppa Kukkonen luotsaa kansainvälisiä tuotantoja
Sattuma, uteliaisuus ja rohkeat valinnat veivät Samppa Kukkosen kohti animaation maailmaa – ja lopulta kansainvälisen Belzebubs-animaatiosarjan ohjaajaksi. Julkaistu: Muokattu: Teksti ja kuvat: Satu Haapala Eräänä päivänä 1990-luvun lopulla…
-
Opiskelija

Täältä tullaan, Göteborg Film Festival!
Tällainenkin mahdollisuus voi Turun AMK:n Taideakatemian elokuva-alan opiskelijoille tarjoutua: osana opintoja pääset viikon lyhytvaihtoon Göteborgiin. Samalla pääset osallistumaan Pohjoismaiden suurimpaan elokuvafestivaaliin – ja parhaassa tapauksessa jopa pitchaamaan työsi…
