Rakentaminen 2035
Rakennusalalle kohdistuu tulevina vuosina vihreän siirtymän ja digitalisaation kautta suuria haasteita. Rakentamiseen käytetään vuosittain noin puolet maailman raaka-aineista. Rakentamisessa ja rakennuksissa kulutetaan noin 40 prosenttia käytössä olevasta primäärienergiasta.
Samalla rakennettu ympäristö tuottaa noin kolmanneksen globaaleista kasvihuonepäästöistä. Päästöjen jyrkät vähentämistavoitteet, vihreän siirtymän vaateet sekä uuden rakentamislain tuomat muutokset asettavat koko rakennusalan uuden tilanteen eteen.
Toimintaympäristön muutokset edellyttävät rakennusalalla suunnanmuutosta ja luovat painetta alan jatkuvaan kehittämiseen myös Turussa. Turun alueen rakennusalan toimijoilta puuttuu kokonaisvaltainen yhteinen näkemys ja tahtotila tilanteen korjaamiseksi.
Rakentaminen 2035 -hankkeessa luotava kehittämisyhteisö kokoaa Turun ammattikorkeakoulun johdolla alueen rakennusalan toimijat yhteen ja luo toimijoille yhteisen vision rakennusalan suunnan muuttamiseksi. Hanke edistää toimillaan asteittain tapahtuvaa rakennusalan toimintatapoja korjaavaa ja vihreän siirtymän edellytykset täyttävää rakennustoimintaa Turussa.
Kuva: Tom / Pixabay