Taideakatemian musiikin koulutuksen ja Turun filharmonisen orkesterin tiivis yhteistyö näkyy opiskelijalle muun muassa kisällitoimintana. Siinä jousi- ja puhallinsoittimien opiskelijat pääsevät työskentelemään ammattiorkesterin kanssa osana opintoihin kuuluvaa harjoittelua.

Julkaistu:
Muokattu:
Teksti: Satu Haapala, kuvat: Emilia Rautio
Kisällimalli tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia suoraan alan huipuilta – ja samalla ottaa ensiaskeleita kohti orkesterimuusikon uraa.

Tämä vie varmasti omaa soittoa eteenpäin ja laajentaa tietämystä ohjelmistosta.
Fiia Känsälä
Musiikkipedagogiopiskelija (AMK)
– Odotan innolla tulevaa kisällitoimintaa. En ole aikaisemmin tehnyt yhteistyötä TFO:n kanssa. On hienoa päästä soittamaan ammattilaisten kanssa ja oppia heiltä. Hyvä tapa saada myös jalkaa oven väliin orkestereiden suhteen, kertoo Fiia Känsälä.
Kisällitoiminta tarkoittaa käytännössä sitä, että koesoitosta valitut Taideakatemian opiskelijat pääsevät työskentelemään TFO:n riveihin pariksi viikoksi seuraavan lukuvuoden aikana. Syksyllä 2025 puhallinsoittajien kisällitoimintaan on valittu opiskelijat Aino Parikka, klarinetti, Pinja Jokinen, klarinetti sekä Fiia Känsälä, käyrätorvi.
Myös Aino Parikka ja Pinja Jokinen jakavat innostuksen.
– Eniten odotan sitä, että pääsen kokemaan, minkälaista on soittaa huippuhyvän sinfoniaorkesterin riveissä. Odotan ja toivon myös oppivani paljon!, iloitsee Aino Parikka.
Pinja Jokinen soitti viisi vuotta sitten Aino Parikan kanssa Nuorten solistien konsertissa Felix Mendelssohnin konserttikappaleen. Orkesterin rivissä hän ei ole kuitenkaan aiemmin soittanut. Jokinen toivoo, että kisällitoiminnasta tulee pysyvä osa koulutusta.

Uskon, että tiedossa on opintojeni kohokohtia.
Pinja Jokinen
musiikkipedagogiopiskelija (AMK)
Puhallinsoittajille kisällitoiminta on uutta
Kisällimalli ei ole täysin uusi konsepti – jousisoittajilla on ollut vastaavaa toimintaa jo vuosia. Syksyllä 2025 se laajenee puhallinsoittajiin.
Opiskelijat osallistuvat ammattiorkesterin normaaliin työviikkoon kuten muutkin muusikot. Tulevat kollegat TFO:sta valitsevat juuri heille sopivat työviikot, joissa he työskentelevät ammattilaisten rinnalla. TFO:n kollegat ohjaavat ja ohjeistavat kisälliä viikon aikana.

Kisällitoiminta on todella iso ja tärkeä juttu uran alussa oleville nuorille muusikoille.
Aino Parikka
musiikkipedagogiopiskelija (AMK)
Ammattilaisten rinnalla – oppia ja kokemusta
TFO:n käyrätorven soittaja, Taideakatemiassa opettajanakin toimiva Tanja Nisonen on pitkään ajanut mallin laajentamista puhallinsoittajille.
– Olen aivan superiloinen, että tämä yhteistyö saatiin polkaistua vihdoin käyntiin. Koesoitto pidettiin huhtikuun alussa ja mukaan valittiin kolme nuorta muusikkoa, Tanja Nisonen kertoo.
– Nuori muusikko voi näyttää osaamistaan ja parhaimmassa tapauksessa häntä voidaan käyttää avustajana muulloinkin kuin kisälliviikoilla. Kaikenlainen yhteistyö, joka parantaa nuorten muusikoiden työllistymismahdollisuuksia tulevaisuudessa, on erittäin toivottavaa, Tanja Nisonen sanoo.
Kohti ammattiuraa
Kisällimalli ei ole vain oppimiskokemus – se on myös tärkeä askel kohti työelämää. Muusikko voi työllistyä orkesterimuusikon työhön vain koesoittojen kautta. TFO:n koesoitot ovat hyvin kansainvälisiä ja hakijoita on kymmeniä, joissain soittimissa jopa yli sata.
– Alkukarsinnan jälkeen jo pelkkään koesoittoon pääseminen on voitto sinänsä. Siksi opiskelijat tarvitsevat koesoittokokemusta, palautetta koesoitosta ja kokemusta orkesterityöstä, Tanja Nisonen muistuttaa.
TFO ja AMK solmivat vuonna 2023 pitkään jatkuneen yhteistyön vahvistamiseksi kumppanuussopimuksen. Kisällitoiminta on yksi muoto pitkän aikavälin tavoitteellista yhteistyötä, jonka tarkoituksena on yhdessä kehittää sekä TFO:n että AMK:n toimintaa.
Kisällimalli vahvistaa Turun AMK:n Taideakatemian musiikin koulutuksen asemaa ja tuo näkyvyyttä myös TFO:lle mahdollisena tulevana työpaikkana.
– On iso asia, että opiskelijoille tarjotaan tällaista mahdollisuutta, Fiia Känsälä kiteyttää.
Lue lisää opiskelusta Taideakatemiassa
-
Opiskelija
Menestyksekästä piano-opetusta Taideakatemiassa
Musiikkipedagogiksi opiskelevat Kaisa Kaartinen ja Jemina Niemelä ovat esimerkkejä turkulaisen pianonsoiton opetuksen laadusta. He saavuttivat kumpikin menestystä vuoden 2025 Leevi Madetoja -kilpailussa. Mitä tekijöitä menestyksen taustalta löytyy?
-
Opiskelija
Pohjois-Pohjanmaalta Rooman leffafestarien voittoon
Miten (omien sanojensa mukaan) lukematon poika Pohjois-Pohjanmaalta päätyi ohjaamaan ja käsikirjoittamaan kansainvälisellä leffafestarilla menestyneen elokuvan? Jaakko Ylitalo on löytänyt elokuvaopinnoista Turun AMK:n Taideakatemiassa oman intohimonsa, alan opit ja…
-
Opiskelija
Kohtaaminen, vuorovaikutus ja hetkeen pysähtyminen – sairaala- ja hoivamuusikot matkalla kohtaamisiin
Musiikki voi tavoittaa ihmisen sairauden tai muistamattomuuden muurin takaa. Silloinkin, kun sanoja ei enää ole. Sairaala- ja hoivamusiikin kautta ihmisten kohtaaminen vaatii kuitenkin monipuolista osaamista. Julkaistu: Muokattu: Teksti:…