Valokuva- ja pimiökerho BULB:in ensimmäisen ryhmänäyttely.
MILLOIN
MISSÄ
Kuvataiteen piirin työskentely on usein hyvin yksinäistä. Dialogi, reflektio sekä yhteisöllisyys on välttämätöntä taiteilijalle niin oman itsensä kuin kulttuurinkin säilymiselle sekä kehittymiselle.
BULB syntyi tämän vuoden tammikuussa halusta kehittää sosiaalista ilmapiiriä. Kerho sai nopeasti tuulta alleen yhteisten projektien muodossa, joista ensimmäisenä koettavana kokonaisuutena toimii BULB:in ensimmäinen ryhmänäyttely. Yhteisen työskentelyn esille tuomisella tahdomme tehdä toimintamme näkyväksi ja edistää uuden ja etenkin opiskelijalähtöisen taiteen näkyvyyttä Turun ja Suomen taidekentällä. Uusi taide ja uusi valokuva elää.
Köysiratagallerian aukioloajat ma-pe klo 12–17 ja la-su klo 12–16 9.-19.4. Sisäänkäynti Varvintorilta (reitillä portaita), esteetön kulku hissillä Taideakatemian pääovista (reitillä ovia ja kynnyksiä).
Näyttelyssä esillä olevat taiteilijat ovat Elma Hytönen, Juho Lukkarinen, Linda Keränen, Inka Kunelius, Loui Kurkela, Juksu Kuusonen, Katariina Malo, Juhani Oksa, Ira Peltonen, Joonas Pusa, Joona Rahikka, Ly Rahtu, Oiva Rytkönen ja Elli Syrjänen