Miten minimoidaan ympäristömyrkkyjen haitat luonnolle, ihmisille ja kiertotaloudelle?
Itämeren kaupunkien liitto (Union of the Baltic Cities, UBC) ja Turun AMK järjestävät paneelikeskustelun ympäristömyrkyistä osana Eurooppafoorumin 2025 ohjelmaa.
MILLOIN
27.8.2025
MISSÄ


Euroopan unionin REACH-asetuksella pyritään takaamaan Euroopassa käytettyjen kemikaalien turvallisuus. Markkinoille tulee kuitenkin jatkuvasti uusia kemikaaleja, joiden haittavaikutukset ilmenevät myöhemmin. Ympäristöön ajauduttuaan nämä kemikaalit voivat aiheuttaa vakavia haittoja terveydelle ja ympäristölle. Lainsäädäntö reagoi uusiin kemikaaleihin viiveellä. Mitä asialle voidaan tehdä? Paneelissa keskitytään ratkaisuihin niin ennaltaehkäisyn kuin puhdistamisen osalta.
Käsittelemme lainsäädäntöä, kuntien roolia palvelujen tarjoajana ja julkisten hankintojen tekijöinä, tiedostavien kuluttajien joukkovoimaa turvallisempien tuotteiden vaatijoina sekä vesiensuojelun mahdollisuuksia: jätevesien käsittely puhdistamoissa on yksi portti, jonka kohdalla kemikaalien leviämistä voidaan hillitä. Ympäristömyrkkyjen hallinta on edellytys tehokkaalle kiertotaloudelle. Samalla ympäristömyrkkyjen hallinnassa syyllistytään usein viherpesuun, mikä vie kuluttajaa entistä enemmän eksyksiin.
Milloin: 27.8.2025 klo 12.30–13.15
Missä: Verkkolähetys
Panelistit
Laura Walin, yksikön päällikkö, ympäristönsuojelu ja ohjaus, Helsingin kaupunki
Lotta Ruokanen, varapääsihteeri, HELCOM – Itämeren suojelukomissio
Petri Tuominen, toimitusjohtaja, Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Pauli Aalto-Setälä, kansanedustaja (kok.)
Moderaattori:
Piia Leskinen, tutkija, Turun ammattikorkeakoulu
Ohjelman kieli: suomi, simultaanitulkkaus englanniksi
Seuraa verkkolähetystä
Tapahtuma on osa Eurooppafoorumin 2025 ohjelmaa. Vuoden 2025 teemana on ”Maailma muuttuu – miten Eurooppa vastaa?”. Lisätietoja ja verkkolähetyslinkin löydät Eurooppafoorumin sivuilta.
Tapahtuman koordinoi EMPEREST-hanke ja siihen osallistuvat myös NonHazCIty 3 -hanke sekä Itämeren kaupunkien liitto (Union of the Baltic Cities, UBC). Paneelikeskustelu järjestetään Interreg Baltic Sea Region -ohjelman tuella.