Vedystä kaavaillaan energia- ja kestävyyskriisin ratkaisijaa. Energiantuotannon rakennemuutos kohti päästöttömiä energiaratkaisuja luo kysyntää vetytalouskoulutukselle. Turun ja Vaasan ammattikorkeakoulujen yhdessä verkossa järjestämä maksuton Vedyntuotanto ja vetytalouden arvoketjut – koulutus vastaa osaltaan näihin osaamistarpeisiin.

Julkaistu:
Muokattu:
Vuonna 2023 Suomen hallitus hyväksyi periaatepäätöksen vedystä. Periaatepäätöksen mukaan Suomella on edellytykset tuottaa vähintään kymmenen prosenttia EU:n päästöttömästä vedystä vuonna 2030. Jo tällä hetkellä Suomeen on suunnitteilla parisen kymmentä vihreään tai päästöttömään vetyyn liittyvää investointia.
– Vihreä vety on miljardien investointimahdollisuus Suomelle. Siksi on tärkeää, että me koulutamme etulinjassa uusia vetytalouden osaajia, sanoo Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja ja koulutusvastaava Tommi Paanu.
– Vihreällä vedyllä tarkoitetaan uusiutuvalla energialla, eli esimerkiksi aurinko- tai tuulivoimalla valmistettua vetyä. Tuuli- ja aurinkopuistojen rakentamistahti kiihtyy Suomessa, mikä tarjoaa edullista sähköä vihreän vedyn tuotantoon, kertoo Vaasan ammattikorkeakoulun yliopettaja Ossi Koskinen.
Turun AMK ja Vaasan AMK ovat aloittaneet yhteisen vetytalouteen liittyvän koulutuksen, jonka tarkoituksena on vastata energiantuotannon rakennemuutoksen tuomiin osaamistarpeisiin, joita tarvitaan vihreässä siirtymässä. Koulutuksen opinnot ovat työelämälähtöisiä ja ne on mahdollista suorittaa työn ohessa.
– Yhdessä olemme enemmän, joten on hienoa toteuttaa koulutus yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa, lisää Koskinen.
Koulutus suunnattu työelämässä oleville
Vedyntuotanto ja vetytalouden arvoketjut – koulutuksen toteutuksia on yhteensä kolme, jotka koostuvat kuudesta opintojaksosta. Koulutus toteutetaan kokonaan verkossa, joten osallistuminen on mahdollista kaikkialta Suomesta.
Osallistujille maksuttoman koulutuksen tavoitteena on vahvistaa vetytalouden osaamista antamalla kokonaiskuva vedyn hyödyntämisen haasteista ja mahdollisuuksista. Koulutuksessa käsitellään vedyn valmistusta ja käyttöä, sähköenergian tuotantoa ja hankintaa, vedyn kuljetusta ja varastointia, synteettisten polttoaineiden valmistusta sekä vetytalouden ympäristönäkökohtia.
Opinnot ovat alemman ammattikorkeakoulututkinnon tasoisia ja opinnoissa pärjätäkseen hakijalla on hyvä olla vähintään 2. asteen tutkinto suoritettuna. Koulutuksen kokonaislaajuus on 30 opintopistettä ja se koostuu kuudesta 5 opintopisteen jaksosta. Osallistujan on mahdollista suorittaa koko koulutus tai valita itseään hyödyntäviä opintojaksoja.
– Koulutus on suunnattu jo työelämässä oleville ihmisille, joita vetytalous kiinnostaa. He voivat esimerkiksi työskennellä tai tulla pian työskentelemään vetytalousasioiden kanssa muun muassa suunnittelutehtävien kautta, sanoo Paanu.
– On hienoa tarjota korkeatasoista koulutusta, joka on osallistujille maksutonta. Toivottavasti moni löytää tämän hyödyllisen koulutuksen, iloitsee Koskinen.
Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Vedyntuotanto ja vetytalouden arvoketjut -koulutus
- Vedyntuotanto ja vetytalouden arvoketjut -koulutuksen toteuttavat yhteistyössä Turun AMK ja Vaasan AMK.
- Koulutuksen kokonaislaajuus on yhteensä 30 opintopistettä, joka koostuu kuudesta 5 opintopisteen jaksosta.
- Koulutus on maksuton. Opetus toteutetaan kokonaan etäopetuksena ja/tai ohjattuina verkko-opintoina.
- Koulutus on suunnattu työssäkäyville tai työvoiman ulkopuolella oleville henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet vetyteknologiasta, -taloudesta ja ympäristöasioista.
Artikkeli on julkaistu 19.4.2023 aiemmalla turkuamk.fi-sivustolla.
Tutustu koulutukseen
Lue seuraavaksi
-
Opiskelija
Lyhytvaihto tarjoaa nopean sukelluksen kansainvälisyyteen
Kansainvälistymistä ei tarvitse aina hakea useiden kuukausien kestoisista vaihto-opiskeluista. Tuotantotalouden opiskelijat Topi Turpeinen ja Atte Niskakoski innostuivat viikon mittaisesta lyhytvaihdosta. Julkaistu: Muokattu: Teksti ja kuva: Mari Loikkanen Edullisuus,…
-
Uutinen
Ekovirta-koulutuksesta eväät entistä vastuullisempiin pakkauksiin ja tekstiileihin
Ekovirta-koulutus antoi tekstiili- ja pakkausalalla toimiville ammattilaisille sekä alalle pyrkiville raamit vastuullisuuden kehittämiseen. Julkaistu: Muokattu: Teksti: Mari Loikkanen Tulevaisuudessa yrityksiltä vaaditaan vastuullisuuden osalta entistä enemmän. Tämä koskee erityisesti…
-
Opiskelija
Jousi- ja puhallinsoittajilla mahdollisuus päästä kisälliksi ammattiorkesteriin
Taideakatemian musiikin koulutuksen ja Turun filharmonisen orkesterin tiivis yhteistyö näkyy opiskelijalle muun muassa kisällitoimintana. Siinä jousi- ja puhallinsoittimien opiskelijat pääsevät työskentelemään ammattiorkesterin kanssa osana opintoihin kuuluvaa harjoittelua.