
Julkaistu:
Muokattu:
Kuva: Martti Komulainen
Suomen ja Varsinais-Suomen elinvoima ja kilpailukyky ponnistavat tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, jossa kunnat ovat keskeisessä roolissa. Turun AMK:n koordinoimassa ja Varsinais-Suomen liiton AKKE-rahoituksen tuella toteutettavassa hankkeessa ”Kuntien kansainvälisen TKI-osaamisen kasvattaminen Varsinais-Suomessa” tunnistettiin Kaarinan, Naantalin, Salon ja Uudenkaupungin TKI-toiminnan vahvuuksia ja kehittämistarpeita.
–Kunnat eivät ole sivustakatsojia TKI-toiminnassa, vaan mahdollistavat kokeiluympäristöjä, kumppanuuksia ja innovaatioiden käyttöönottoa, toteavat erityisasiantuntija Jenni Suominen ja erityisasiantuntija Timo Mieskonen Turun AMK:sta.
–Kansainvälinen hankerahoitus ja verkostot ovat kunnille yhä tärkeämpiä, sillä niiden kautta saadaan paitsi rahoitusta myös osaamista, vertaisoppimista ja uusia ratkaisuja paikallisiin haasteisiin, täydentää Mieskonen.
Kuntien vastuulla olevat kaavoitus, tilaratkaisut, lupa asiat ja elinkeinopolitiikka vaikuttavat suoraan siihen, syntyykö alueelle TKI myönteinen toimintaympäristö vai kasvun pullonkaula.
Hankkeessa kunnat arvioivat TKI-toimintansa nykytilaa, analysoivat vahvuuksiaan, pyrkivät tunnistamaan oman roolinsa suhteessa korkeakouluihin ja yrityksiin sekä muodostivat strategiset kehittämiskärjet.
–Hankkeeseen osallistuminen on lisännyt ymmärrystämme TKI-työn monista mahdollisuuksista. Kartoitimme organisaatiomme nykytilan ja teimme tavoitetta kohti vievän toimintasuunnitelman. Toimintasuunnitelman yhdistimme osaksi keväällä päivitettyä Naantalin elinvoimaohjelmaa, mikä tuo TKI-työn kehittämisen luontevasti osaksi elinvoimatyötämme. Näin pystymme myös seuraamaan TKI-toimenpiteiden edistymistä samanaikaisesti muiden toimenpiteiden kanssa, toteaa Lassi Rosala, Naantalin kaupungin elinkeino- ja työllisyyspäällikkö.
TKI-yhteistyö alueen kuntien kanssa tärkeää Turun AMK:lle
TKI-profiilityön tuloksena Salo painottaa vihreän siirtymän, huoltovarmuuden ja teknologian teemoja. Uusikaupunki nojaa vahvaan teolliseen pohjaan, satamaan ja autoteollisuuteen ja profiloituu huoltovarmuuden, teknologian ja vähähiilisten ratkaisujen kehittämisessä.
Kaarina profiloituu erityisesti työllisyys-, elinkeino- ja koulutuspalvelujen kehittämisessä sekä biotalouden ja kiertotalouden ratkaisuissa. Kaupunki on mukana ensimmäisessä kansainvälisessä RARE-G-hankkeessa, jossa vähennetään erityisesti yhdyskuntien jätevesistä peräisin olevaa Itämeren kuormitusta.
Naantali tuo TKI yhteistyöhön aidot saaristo- ja meriympäristöt, joissa voidaan pilotoida ympäristö-, energia- ja kestäviä matkailuratkaisuja. Yksi konkreettinen esimerkki Turku AMK:n ja Naantalin yhteistyöstä Saaristomeren suojelemiseksi on voimakkaasti runsastuneen vesikasvi tähkä-ärviän poisto. Lisäksi kaupunki kehittää aktiivisesti kansainvälisiä kumppanuuksia sekä edistää kuntalaisten ja yritysten hyvinvointia ja asiakaslähtöisiä palveluja pitkäjänteisesti.
Kunnat voivat kääntää TKI-linjaukset konkreettisiksi teoiksi tekemällä tietoisia valintoja: mihin investoidaan, millaisia testialustoja ja pilotointiympäristöjä rakennetaan ja miten julkisia hankintoja käytetään uusien ratkaisujen kokeilemiseen.
Kuntien kanssa tehtävä yhteistyö jatkuu hankevaiheen jälkeenkin, ja on kiinteä osa Turun AMK:n toimintaa Varsinais-Suomen elinvoiman edistämiseksi.
–Tiivis yhteistyö kuntien kanssa varmistaa, että kehittämistyö vastaa alueen todellisiin tarpeisiin. Turun AMK tukee kuntia TKI-toiminnan suunnittelussa, hankkeiden valmistelussa ja kansainvälisten verkostojen hyödyntämisessä, jotta ideat saadaan vietyä käytäntöön asti, kertoo kumppanuuspäällikkö Mikko Siitonen Turun AMK:sta.
Lisätietoja
Tutustu
Lue seuraavaksi
-
Mediatiedote

Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen monipuolisempaan käyttöön – uusi malli yhdistää opinnot ja työelämän
Turun ammattikorkeakoulun ja Loimaan evankelisen kansanopiston kehittämä koulutusmalli tarjoaa ratkaisun kasvavaan työvoimapulaan. Kun opiskelijat kiinnittyvät työelämään paikallisissa yrityksissä jo opintojensa aikana, syntyy paremmat edellytykset jäädä alueelle valmistumisen jälkeen.
-
Mediatiedote

Houkuttaako rakennettu kosteikko haukia kutupuuhiin?
Turun AMK selvittää haukien ja muidenkin kalalajien mieltymyksiä kutea rakennetussa haukikosteikossa, ja sitä miten kosteikon monimuotoisuutta voidaan edistää luonnon ratkaisuja jäljittelemällä. Yhtenä esimerkkikohteena on Dragsfjärdiin Söderlångvikin kartanon alueelle…
-
Mediatiedote

Turun AMK:n uusi tutkimusryhmä vahvistaa urheilun elinvoimaa ja vaikuttavuutta
Tutkimusryhmä tuo yhteen urheilun, liiketoiminnan ja soveltavan tutkimuksen. Tavoitteena on tuottaa käytännön ratkaisuja seurojen, lajiliittojen ja yritysten arkeen sekä päätöksentekoon.
