Turun ammattikorkeakoulu on liittynyt Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:hyn, suomalaisen puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden etujärjestöön. Jäsenyyden myötä Turun AMK edistää alan kehitystä tuomalla tutkimus- ja koulutusosaamisensa osaksi suomalaisen ja eurooppalaisen turvallisuuden vahvistamista.

Korkeakoulumme panostaa erityisesti hybridiuhkien torjumisen, kyberturvallisuuden, metaversen ratkaisujen ja merellisen toimintaympäristön turvallisuuden kehittämiseen. Digitalisaatio ja teknologinen murros muuttavat turvallisuusympäristöä jatkuvasti. Turun AMK onkin sitoutunut tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuja näihin kysyttyihin tutkimusteemoihin.
–Haluamme olla mukana vahvistamassa Suomen ja Euroopan kokonaisturvallisuutta. Tuomme monialaisen, laajasti arvostetun TKI-osaamisemme muiden PIA ry:n jäsenten hyödynnettäväksi, kertoo koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jarkko Paavola.

Tuomme monialaisen TKI-osaamisemme mukaan vahvistamaan Suomen ja Euroopan kokonaisturvallisuutta.
Jarkko Paavola
Koulutus- ja tutkimuspäällikkö
Turvallisuus- ja puolustusteknologiat ovat nopeasti kehittyviä aloja, joissa korkeakouluilla on merkittävä rooli uusien ratkaisujen tuottajina.
–PIA ry:ssä vaikuttaa yli 220 jäsentä. Jäsenyyden tavoitteena on syventää yhteistyötä elinkeinoelämän ja viranomaisten kanssa ja varmistaa, että tutkimus ja innovaatio tukevat Suomen ja Euroopan turvallisuutta, painottaa ICT ja tuotantotalous -sektorin johtaja Tero Reunanen.
Tutkimusta ja yhteistyötä tulevaisuuden turvallisuuden hyväksi
Turun AMK tekee tiivistä yhteistyötä puolustus- ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa ja osallistuu aktiivisesti alan tutkimushankkeisiin. Erityisesti kyberturvallisuuden, meriturvallisuuden, virtuaaliteknologioiden ja Human Machine Interface (HMI) ratkaisut ovat nousseet keskeisiksi teemoiksi.
PIA ry:n jäsenenä Turun AMK voi entistä paremmin edistää kokonaisturvallisuutta, vaikuttaa alan kehitykseen ja osallistua kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Etujärjestöön kuuluu entuudestaan kolme ammattikorkeakoulua ja yksi yliopisto.
–Olemme erittäin otettuja siitä, että jäsenyyshakemuksemme hyväksyttiin. Turun ammattikorkeakoululla on mittaamattoman arvokasta osaamispääomaa ja tutkimusinfrastruktuuria. Liitymme ylpeinä tulevaisuuden turvallisuutta luovaan PIA ry:n verkostoon, sanoo Reunanen.
Jäsenyyden tavoitteet
- Turun AMK:n tavoitteena on tiivistää yhteistyötä puolustus- ja turvallisuustoimijoiden kanssa.
- Yhteistyön keskeisiä teemoja ovat kyberturvallisuus, meriturvallisuus, virtuaaliteknologiat ja Human Machine Interface (HMI) -ratkaisut.
- Turvallisuus- ja puolustusteknologiat ovat nopeasti kehittyviä aloja, joihin Turun AMK tarjoaa arvokasta osaamispääomaa ja tutkimusinfrastruktuuria.
Lisätiedot
Tutustu tutkimusryhmiin
Lue seuraavaksi
-
Uutinen
Suomen ensimmäinen synteettisen terveysdatan testialusta valmis – tarjoaa tutkijoille aidonkaltaista terveysdataa
Yhteishankkeessa on luotu Suomen ensimmäinen synteettisen terveysdatan testialusta, joka mahdollistaa aidonkaltaisen datan käytön tutkimuksen alkuvaiheessa ilman yksityisyydensuojan riskejä. Yhteistyössä alueen terveysalan toimijoiden kanssa kehitetty alusta auttaa yhdistämään tietolähteitä…
-
Mediatiedote
Turun AMK koulutti Turun vesihuoltotoimijat kyberuhkia vastaan
Turun Seudun Veden ja Turun seudun puhdistamon koko henkilöstö on saanut kuluvan vuoden aikana koulutusta kyberturvallisuuteen liittyen. Koulutuksen tavoitteena oli antaa perustason ymmärrystä kyberturvallisuudesta ja tietoisuutta siitä, mitä…
-
Mediatiedote
Vetyä polttomoottoreihin
Vedyn käyttö polttoaineena polttomoottoreissa tarjoaa merkittäviä etuja verrattuna vedyn hyödyntämiseen polttokennoissa. Turun AMK:n uuden tutkimushankkeen tavoitteena on ratkaista teknisiä haasteita, jotka tällä hetkellä estävät vedyn tehokkaan käytön polttomoottoreissa.…